(Nuoren) opettajan varaventtiili

Bayonin temppelin silhuetti. Joka tornissa on neljä ystävällistä hymyä. Torneja yhteensä 59.

Angkor Thomin kaupungin päätemppelin, Bayonin torneja neljään ilmansuuntaan hymyilevine kasvoineen.

Angkor Vatin päätemppelin sisäänkäynti.

Angkor Vatin temppelin terasseja. Koko pyhäkkö oli niin laaja, ettei sitä saanut oikein hahmotettua millään. Mutta hienointa oli se, että se oli ehjä. Kokonaan.

Vastapainoksi palatseille tavallisten ihmisten asumuksia Tonle Sap -joen varrella. Kuulemma maailman ainoa joki, joka muuttaa kulkusuuntaansa kaksi kertaa vuodessa.

Laitan näytille muutamia kuvia meidän matkalta. Tässä ensimmäisessä kuvassa näkyy kuninkaan palatsi. Täällä olisi siis kuningattaren paikka vapaana.

Eilen lennettiin Phnom Penistä Bangkokin kautta Helsinkiin, sieltä taas autoiltiin kotiin. Viimeiset kilometrit olivat hysteerisiä; molemmat oltiin tosi väsyneitä pitkästä lentomatkasta ja kotiin oli kiire, sillä pupun piti herätä varttia vaille kuusi että ehtii töihin. Puhallin pukkasi auton täyteen jääkylmää ilmaa ja ajoittain pysäytettiin auto ja ulkoiltiin hiukan, jotta pysyttäisiin hereillä. Kaikkea muuta kuin turvallista autoilua...

Mutta ihanaa olla kotona taas. Vaikkakin lämpötilaero on suuri (noin 40 astetta) ja valon määrä aivan toinen, oli loma sen verran pitkä ja monipolvinen, että loppuvaiheessa alkoi kaivata kotiin. Mukavaa oli myös tutustua uusiin ihmisiin ja ystävystyä heistä pariin. Toivottavasti tulee pidettyä yhteyttä! Oikeastaan on jo ikävä hersyvän hauskaa matkaopastamme. Nautinnollisinta maailmassa on olla hyvien ystävien seurassa ja nauraa!

Nyt pitäisi alkaa käydä läpi 300 otettua digikuvaa. Tahdon aina teettää jotakin ihan paperikuviksi sillä verukkeella, että teen joskus albumin. Lopulta hautaan johonkin laatikkoon ja unohdan. Muutaman kuvista jo vilkaisin ja aika upeita olivat.

Mulla on tämä päivä ja huominen vapaata. Mitähän tekisi? Mitähän Blankossa on lounaaksi?

Katulasten koulun oppilaiden esittama temppelitanssi oli hienoa katsottavaa. Ainakin nama tytot oli saatu pelastettua hyvaksikaytolta tai lapsityolta.

Miten niiden sorminivelet voivat taipua taaksepain niin paljon?

Eilen oli mukava paiva kansallispuistossa.

Matkasimme ensin bussilla kaupungin ulkopuolelle. Matkaa ei ollut kuin parikymmenta kilometria, mutta takalaisilla autoilla takalaisilla teilla lyhytkin matka vie aikaa. Siirtyessamme Siam Reapista Phnom Peniin vei noin kolmensadan kilometrin taittaminen aikaa seitseman tunnin verran.

Paastyamme suuren joen rantaan kuljimme lapi tolppien paalle rakennetun kalastajakylan ja hyppasimme veneeseen, joka kuljetti meidat jokea myoten magrovepuiden peitossa olevaan pikkukylaan asti. Siella hyppasimme maihin ja jatkoimme matkaa jalan.

Kuljimme pienen patkan viidakossa, kunnes saavuimme taas rantaan, missa saattui uida ja levata hiukan. Paikka oli luonnonkaunis alue, missa pieni kirkasvetinen puro luikerteli viidakon uumenista ja loysi viimein tiensa mereen lapi vitivalkoisen hiekkarannan.

Levattyamme hyppasimme veneisiin, jotka olivat tulleet kiertotieta meita hakemaan, ja aloimme palata takaisin. Matkalla pysahdyimme viela paikallisen viljelijan luona, missa sain nahda, minkalaisia kasveja ovat mm. jakki- ja leipahedelma, durian, mangostani seka joku paikallinen hedelma, josta maanviljelija osasi kayttaa nimitysta 'water apple'. Mika lie?

Koko venematkan pupu ja mina rupattelimme paikallisoppaan kanssa, joka oli mukava englannintaitoinen nuorimies ja samalla toissa riistanvartijana kansallispuistossa. Han kertoilii paljon jokapaivaisesta elamasta Kamputseassa ja oli hyvin utelias siita, millainen yhteiskunta Suomi on. Emme oikein tahtoneet kaikkea Suomen oloista kertoa, ettemme olisi pahoittaneet hanen mieltaan, mutta kertaalleen teimme sen vahingossa. Kun kerroimme hanelle, etta opiskelu on Suomessa ilmaista aina yliopistoon asti, han oli selvasti pahoillaan. Han kertoi, etta olisi tahtonut itse opiskella, mutta koska isa oli koyha kalastaja, ei siihen ollut hanella eika kenellakaan sisaruksista minkaanlaista mahdollisuutta. Han oli tyytyvainen omaan 20 dollarin kuukausipalkkaansa, mutta kertoi heraavansa joka aamu tuntia aiemmin kuin pitaisi. Taman ylimaaraisen ajan han kertoi kayttavansa englannin sanakirjan ulkoa opettelemiseen. Jos vaikka jossakin vaiheessa elamassa tarppaisi!

Moro taas taalta etaisesta maasta. Piti oikein ostaa itselle paikallista pippuria, etta ymmartaa olleensa niin kaukana, missa se pippuri kasvaa.

Olemme siirtyneet Phnom Penista rannikolle Sihanoukvilleen. Ensi alkuun paikka vaikutti kalsealta, mutta ajan oloon loytyy kivoja yksityiskohtia ja asioita. Lisaksi paikalliset ovat todella mukavia ja ystavallisia. Oman lisansa tuo ikaisemme lomaopas, jonka kanssa tunsimme hengenheimolaisuutta heti alkuun ja jonka kanssa on tosi kiva rupatella kaikista mahdollisista asioista. Muista suomalaisista matkailijoista tutuiksi on tullut vain oululainen nuori pariskunta, joiden kanssa on kayty syomassa moneen kertaan. Muut matkaseurueen jasenet ovat sen verran meita vanhempia, ettei ole oikein tullut aloitettua jutustelua hyvanpaivanrupattelua enempaa. Matkalla on myos muita meikalaisia, yksi miespari ja yksi yksinaan matkustava, mutta heista varsikin miespari on ollut niin ynsea, toiden en ole nahnyt kertaakaan edes hymyilevan, etta emme ole nahneet vaivan arvoiseksi yrittaa tutustua. Suomalaisia ynseita homoja nakee kotomaassakin ihan riittamiin.

Huomenna suunnataan paivan reissulle viidakkoon ja luonnonsuojelualueelle, mita varsinkin pupu odottaa kovasti. Saa nahda, kuinka paljon siemenia, juurakoita ja kasvien kappaleita han yrittaa salakuljettaa Suomeen. Onpahan hommaa minullakin sitten, kun kayn hanta tulevaisuudessa vankilassa tervehtimassa...

Kun viime viikolla kerroimme oppaalle, etta olemme opettajia, han mainitsi mahdollisuudesta opettaa taalla hieman. Sihanoukvillessa on katulapsille tarkoitettu, lahinna vapaaehtoisvoimin pyoriva koulu. Itse en paasisi lapsia opettamaan, ja eihan meilla olisi minkaanlaista yhteista kieltakaan. Voisin paasta pitamaan oppitunnin opettajille. Kaduilla pyorivien lasten houkuttelu opinahjoon ja varsinkin siella pitaminen on kuulemma kova homma. Siksi apua tarvitaan siina, miten koulunkayntia voisi ryyydittaa toiminnallisemmaksi ja kiinnostavamaksi. Tahtoisin siksi menna opettamaan opettajille ilmaisutaitoa, joilla he voisivat keventaa pirpanoiden koulupaivaa. Toivottavasti saan mahdollisuuden!