Tahtoisin kovasti lähteä pupun kanssa syyslomalla Tallinnaan. Ja tahtoisin löytää sieltä jonkun kylpylähotellin, joka a) ei ole täynnä kännisiä suomalaisia, b) joka ei ole mikään vesiliukumäki-lapsiperhehelvetti ja c) joka ei kuitenkaan ole high-class-sinitukkadaamien ylellinen ja kallis lilluntapaikka.
Ehdotuksia, anyone?
Monta monta vuotta sitten tapasin erään bloggaajan ja kohtaaminen jäi askarruttamaan niin, että se ajoin tulee mieleeni.
Eräs bloggaaja kirjoitti hauskoja tekstejä astumisestaan homoyhteisöön, ja ajoittain kommentoinkin hänen hauskoja ajatuksiaan. Kerran sattui niin, että hän kirjoitti tulevansa työmatkalle Turkuun ja kysäisi, kiinnostaisiko minun esitellä hänelle tätä tuntematonta kaupunkia. Lupauduin tietenkin. Sain pupulta siksi päiväksi auton lainaksi kiertoajelua varten, ja töiden jälkeen ajoin kohti keskustan hotellia, jonka ala-aulaan olimme sopineet tulevamme.
Kun saavuin paikalle, etsiskelin sitä noin kaksikymppistä nuorta miestä. En tiennyt, minkä näköinen hän olisi, mutta tuumin, ettei sieltä bisnesmiesten keskeltä voisi olla bongaamatta nuorta ujonoloista tyyppiä.
Kun kuljin pitkin aulakahvilan käytäviä, eräs mies heilautti minulle ja kutsui minua nimeltä. Hän esittäytyi täksi bloggaajaksi. Ja hän ei ollut nuori eikä ujo eikä kaksikymppinen. Hän oli arviolta lähempänä kuuttakymmentä, iso ronski mies. Kuin käänteinen kuva bloggariprofiilistaan. Jutellessamme hän oli kuitenkin mukava ja hauska, mutta silti minä jäin ihmettelemään hänen valintaansa.
Kyllähän blogatessaan saa olla mitä tahtoo. Netti lienee täynnä ihmisiä, jotka ovat löytäneet itselleen uuden identiteetin, jonka turvin on mielenkiintoista kirjallistaa omaa maailmaansa ja kenties löytää siihen uusia näkökulmia. Mutta miksi hän tahtoi paljastaa sen kaiken? Miksi hän halusi ensin luoda taidokkaan yksityiskohtaisen maailman uusine työpaikkoineen ja ensimmäisine poikaystävineen ja sen jälkeen kutsua minut katsomaan todellisuutta, jota ei ollutkaan?
Kerran, kahdeksisen vuotta sitten pupu valmisti minulle perunasalaattia, jota ilman en enää osaa olla. Olenkin kertonut, että ellen saa säällisin väliajoin nautittavakseni tätä ruokalajia, edessä on ero. Ilmeisesti seurani vielä kelpaa, sillä tänään oli kotona vastassa tuttu tuoksu.
Suosittelen:
Pupun perunasalaatti
10 kpl uusia perunoita keitettynä ja pilkottuina
2 kypsää tomaattia
2 keitettyä kananmunaa
kourallinen oliiveja
1 ruukku tuoretta basilikaa silputtuna
1 ruukku tuoretta ruohosipulia silputtuna
Marinadihenkinen kastike
0,75 dl oliiviöljyä
1 yksikyntinen valkosipuli hienonnettuna
4 rkl punaviinietikkaa
4-5 tl raastettua piparjuurta (löytyy valmiina tuubina kaupan kylmähyllystä)
suolaa
mustapippuria
ripaus sokeria
-------------------
1) Sekoita salaatin aineet. Laita vaikka kananamunanlohkoja päällimmäiseksi, niin on nättiä.
2) Sekoita kastikkeen aineet. Piparjuurta ei minusta voi koskaan olla liikaa.
3) Lisää kastike salaattiin.
4) Syö ja nauti.
5) Tarjoa puolisollesi kiitosseksiä.
Omppuja tuli niin paljon, että päätin kokeilla tehdä niistä siideriä vanhan reseptin mukaan. Tänään sain juoman pullotettua, mutta nyt sen pitää vielä käydä pullossa korkki auki pari päivää. Saa nähdä, minkä makuista juomasta tulee. Hiukan jännittää, kun en ole tehnyt siideriä aiemmin.
Pupu puolestaan istui kevätlauantait mehiläisenhoitokurssilla ja kesäksi pihaan saatiin mehiläispesä. Nyt on ensimmäiset omat hunajat lingottu. Ette usko, kuinka hyvää tuore hunaja voi olla!
Kerrankin tuli jäätyä Turkuun viikonlopuksi. Heti riensin tapaamaan ystäviäni ja illalla mentiin yhdessä syömään, ja oli tarkoitus hipata myöhään iltaan. Kuitenkin ravintolan jälkeen alkoi uuvuttaa niin kovin, että kahden oluen jälkeen iski väsy ja on pakko lähteä kotiin nukkumaan pupun viereen.
Minusta on selkeästi tullut vanha.
Olin pitkästä aikaa Elixian power-tunnilla. Uusi ohjelma on ihan hauska, jonkin verran raskaampi kuin edellinen. Kun en tiennyt toistojen määrää, sarjojen pituutta saati tauon paikkaa, latasin tankoon kerta kerran jälkeen aivan liikaa painoja.
Lähtiessäni pois huomasin, että samassa salissa oli alkamassa TotalCombat-tunti, joka yhdistää aerobista kuntonyrkkeilyä ja muutamia lihaskuntosarjoja. Päätinkin jäädä kokeilemaan, millainen sen uusi ohjelma olisi. Tapasin käydä viime vuonna sillä tunnilla, mutta ohjelman vaihtuessa jäin pois, sillä en jaksanut naurettavia miekkaliikkeitä.
Oli täysin naurettava ajatus, että olisin jaksanut käydä kesäteräisenä kaksi liikuntatuntia peräkkäin. Läähätytti ja hikoilutti ja kylkeen pisti ja ahisti. Suurin osa treenaajista oli naisia, jotka katsoivat säälien hienhajuista huohottajaa. Onneksi salissa oli edes yksi muu mies minun lisäkseni, joten ihan ainoana en sukupuoltani edustanut. Vaikutti siltä, että tämä toinenkin miesnyrkkeilijä kuului samaan vähemmistöön kuin minä, ja ehkäpä juuri siksi meidän kummankaan kuntonyrkkeilystä ei varmasti tullut mieleen Rocky Balboa, vaan Charlien enkelit. Seitkytluvun versio.
Minun on niin kovin vaikea vieläkään ymmärtää tapahtunutta. Jos kolme ihmistä kaksi vuotta suunnittelee tulevaisuutta, tekee päätöksiä, sopimuksia ja varauksia, voiko kaiken kuitata olemattomaksi vain sanomalla, että tänään sydän sanoo, että ei?
Olen aina aina aina aina tahtonut ajatella kaikista ihmisistä vain hyvää, vaikkakin jotkut sanovat sitä myötäsyntyiseksi lapselliseksi piirteekseni. Kerta toisensa jälkeen saan huomata, että hulluutta se on.
Viikonloppuna mökillä oli vieraita, ja uustraditionaalisesti kylpytynnyri lämmitettiin kuumaksi. Jossakin siinä tohinoissa horjahdin ja poltin kyynärvarteni rosterisessa savupiipussa todella pahasti. Osa ihosta paloi kiinni piippuun, nahka repeytyi ja kesi, hiukan kauempana oleva iho meni rakkuloille.
Palohaava on noin puolikkaan kämmenen kokoinen, mutta kumma kyllä se ei ole ollenkaan kipeä. Lääkäri sanoi, että iho on saattanut palaa niin syvältä, että tuntohermot eivät toimi. Nyt pitäisi joka päivä käydä sairaanhoitajalla puhdistuttamassa haava ja laitattamassa siihen uudet salvat ja siteet. Sairaslomaa en saanut enkä olisi tahtonutkaan.
Tylsä juttu silti.
Loma loppui, työt alkaa.
Olen jäänyt koukkuun Rokkarille morsian -ohjelmaan. Surullista.