Minun on niin kovin vaikea vieläkään ymmärtää tapahtunutta. Jos kolme ihmistä kaksi vuotta suunnittelee tulevaisuutta, tekee päätöksiä, sopimuksia ja varauksia, voiko kaiken kuitata olemattomaksi vain sanomalla, että tänään sydän sanoo, että ei?
Olen aina aina aina aina tahtonut ajatella kaikista ihmisistä vain hyvää, vaikkakin jotkut sanovat sitä myötäsyntyiseksi lapselliseksi piirteekseni. Kerta toisensa jälkeen saan huomata, että hulluutta se on.
2 kommenttia
martin
30.8.2010 22:10
Minusta olet tullut loukatuksi. Ei kahden vuoden sitoutumista suunnitteluun voi kuitata enää yksittäisellä sanomisella. Silloin on kyse vakavasta luottamuksen pettämisestä ja röyhkeästä toisen arvon nollaamisesta.
Silti ... minä toivon hartaasti, että pysyt h u l l u n a.
Mike79
7.9.2010 22:40
Ilmoittaudun myös lapselliseksi :)
Ajatus perääntymisestä on voinut olla olemassa jo pitkäänkin. Hän ei vain ole tuonut sitä esille, kun ei ole varma mitä oikein haluaa. Ihmisillä on taipumusta pitää asioita varauksessa "just in case", vaikka eivät välttämättä olisikaan ihan innostuneita asiasta. Hyvä että asia tuli nyt esille, eikä esim. synnytyksen jälkeen. Sitten siitä vasta helvetti olisikin tullut huoltajuusriitoineen.