• Aboa

Muinoin

Monta monta vuotta sitten tapasin erään bloggaajan ja kohtaaminen jäi askarruttamaan niin, että se ajoin tulee mieleeni.

Eräs bloggaaja kirjoitti hauskoja tekstejä astumisestaan homoyhteisöön, ja ajoittain kommentoinkin hänen hauskoja ajatuksiaan. Kerran sattui niin, että hän kirjoitti tulevansa työmatkalle Turkuun ja kysäisi, kiinnostaisiko minun esitellä hänelle tätä tuntematonta kaupunkia. Lupauduin tietenkin. Sain pupulta siksi päiväksi auton lainaksi kiertoajelua varten, ja töiden jälkeen ajoin kohti keskustan hotellia, jonka ala-aulaan olimme sopineet tulevamme.

Kun saavuin paikalle, etsiskelin sitä noin kaksikymppistä nuorta miestä. En tiennyt, minkä näköinen hän olisi, mutta tuumin, ettei sieltä bisnesmiesten keskeltä voisi olla bongaamatta nuorta ujonoloista tyyppiä.

Kun kuljin pitkin aulakahvilan käytäviä, eräs mies heilautti minulle ja kutsui minua nimeltä. Hän esittäytyi täksi bloggaajaksi. Ja hän ei ollut nuori eikä ujo eikä kaksikymppinen. Hän oli arviolta lähempänä kuuttakymmentä, iso ronski mies. Kuin käänteinen kuva bloggariprofiilistaan. Jutellessamme hän oli kuitenkin mukava ja hauska, mutta silti minä jäin ihmettelemään hänen valintaansa.

Kyllähän blogatessaan saa olla mitä tahtoo. Netti lienee täynnä ihmisiä, jotka ovat löytäneet itselleen uuden identiteetin, jonka turvin on mielenkiintoista kirjallistaa omaa maailmaansa ja kenties löytää siihen uusia näkökulmia. Mutta miksi hän tahtoi paljastaa sen kaiken? Miksi hän halusi ensin luoda taidokkaan yksityiskohtaisen maailman uusine työpaikkoineen ja ensimmäisine poikaystävineen ja sen jälkeen kutsua minut katsomaan todellisuutta, jota ei ollutkaan?

5 kommenttia

Riquman1990

15.9.2010 20:55

Mulle kävi melkein samalla tavalla pari vuotta sitten. Mä tutustuin netissä yhteen tyyppiin, joka sano olevansa suunnilleen mun ikänen. Me kirjoteltiin elämästämme ja mä kirjotin sille rehellisesti omasta elämästäni ja luulin, et sekin kertoo rehellisesti omastaan. Vasta yli vuoden jälkeen kuitenkin selvis, et se oli säveltäny kaiken, mitä se oli mulle kertonu (siis myös ikänsä). Se selvis, kun mä ehdotin sille tapaamista. Jäi aika paska maku koko tyypistä. Mä olin ite kuukautta vaille 18, kun me alettiin kirjotella ja 2 kuukautta yli 19, kun me lopeteltiin kirjottaminen. Oikeeta ikäänsä se ei koskaan paljastanu.

Splenetic

15.9.2010 21:41

En itse asiassa ymmärrä logiikkaa tällaisen toiminnan takana. On yksi asia luoda alter ego nettiin ja luoda sille kaikki taustat pienintä yksityiskohtaa myöten, mutta miten tältä pohjalta siirrytään face-to-face -tapaamisiin? Pakkohan siinä on kyseisellä henkilöllä joku energiansäästölamppu hehkua aivojen perällä, että ei voi muuttua tosielämässä luomakseen alter egoksi vaikka kuinka haluaisi. Lähtiköhän hän matkaan sillä ajatuksella, että on selvää sen nettipersoonan olevan keksintö ja että se on OK?

RxCat

15.9.2010 22:51

ärsyttää nää alter ego bloggaajat o.O

Aboa

16.9.2010 12:11

Mä olen itse asiassa masentunut keski-ikäinen nainen ja pupu on oikeasti murmeli.

Riquman1990

16.9.2010 15:55

"Mä olen itse asiassa masentunut keski-ikäinen nainen ja pupu on oikeasti murmeli."

Niin varmaan joo...