Minusta Jeesus oli loistava tyyppi, joka teki oikein ja esimerkillään sekä kertomuksillaan yritti johdattaa toisia. Jos kaikki osaisivat tehdä hänen tapaansa, maailma olisi paljon parempi paikka. Jospa vain jokainen osaisi pyrkiä toisten kunnioittamiseen, suvaitsevaisuuteen ja siihen, että uskoisi toisesta hyvää... Mutta mitä tulee muuhun samaan henkilöön liitettyyn tavaraan, se on minulle yhdentekevää. Minulle kertomukset ristinkuolemasta, ylösnousemuksesta, pyhän hengen vuodattamisesta ja muusta ovat vain kertomuksia, joiden merkitysarvo minulle on yhtä pieni kuin vaikkapa neitsyt Maarian immenkalvon kohtalo. Ihan oikeasti: ajatelkaa aikuisten miesten kokoontuneen pohtimaan ammoin kuolleen naisen pienen kalvonpalasen käyttäytymistä synnytyksen aikana! Haloo..!
Jollakin tavalla ehkä uskon jonkun jumaluuden olemassaoloon ja asioiden mennessä oikein hyvin saatan automaattisesti pienen kiitoksen hänelle lähettää, kuten Lapuanmummani lapsena opetti. En kuitenkaan millään tapaa tarvitse kirkollista instituutiota tähän jumaluuteen uskomiseen, saati että antaisin hänelle erikseen krediittiä vaikkapa maailman luomisesta. Yhtä lailla minulle on merkityksetöntä se, jos joku fundamentalisti kertoo minulle joutuvani vaikkapa helvettiin, sillä pidän moista mauttomana ja uhkauksen toteutumista yhtä mahdollisena kuin vaikkapa lentävän spaghettihirviön saapumista Forssaan. Ensi toukokuussa varttia vaille seitsemän. Sillä kirjoitettu on.
Sitä paitsi helvettikuvailuista kasvoin irti jo lapsena Kuusamossa, jossa lestadiolaisten suurinta hupia tuntui olevan kuvailla erilaisia helvetin piinoja ja luetella, ketkä kaikki niissä joutuisivat kärsimään. Jo pikkukakarana minulle tuli sellainen olo, että kannattaisikohan jo hellittää näiden kiihkosta tärisevien, kuolapartaisten setien ja jumalanpalveluksissa synnintuntoon tulevien mummojen, jotka itkien pyysivät syntejään julkisesti anteeksi. Lestadiolainen jumalanpalvelus oli kyllä jotakin niin kammottavaa katsottavaa yhteisine itkuineen, kyttäävine jumalineen ja vaanivine perkeleineen, että varsinkin rippikouluiässä kirkkomerkintöjä kerättäessä vahvistui se vakaumus, että heti kun ikää riittää eroan kirkosta. Lisäksi minua hämmästytti se, kuinka monilapsisten perheiden äidit eniten kirkuivat olevansa synnintekijöitä. Jos on saattanut maailmaan 19-24 lasta, ruokkinut ja huoltanut ne, olen ihan varma, ettei ollut missään vaiheessa joutanut syntiä ajatellakaan. Oman äitini piti aika kiireisinä pelkästään me neljä kakaraa.
Lapuan puolen mummani oli taas evankelinen, joten jumalasuhdekin oli paljon helpompi; jumala oli huolehtiva isä, jota sai kiittää kaikesta. "Pannahan käret ristihin ja sanothan Isäällen kiitos kun meille tulii näin kaunis päivä!" Mielenkiintoista olikin katsoa, kuinka Kuusamon mummuni kuolinvuoteella kirkui ja pelkäsi nurkissa kyttäävän jumalan kostoa mitä hämmästyttävimmistä synneistä, lapualainen kiitti Isäänsä ja nukahti levollisena pois. Kiitti jopa rintasyövästään, se kun oli ilmeisesti ollut jumalan kanssa vaihturi, sillä heidän suvustaan ei taas kukaan ollut kuollut 30-luvulla keuhkotautiin.
Kirkkoa instituutiona en ole kaivannut koskaan. Lähetystyö on hirveintä kansanperinteen tuhoa, mitä kuvitella saattaa, ja kun lisäksi matkaan lähetetään ne pahimmat, uskossaan kiihkoisimmat, jotka jo pienestä pitäen ovat haaveilleet, kuinka pääsevät Ambomaalle neekerlapsia kastamaan, on alkuperäiskansojen kulttuurin tuho varmistettu. Kirkot rakennuksia ovat kyllä kauniita ja vaikkapa Kärsämäen kunnan uudesta puukirkosta näkee, että kirkko ylläpitää rakenneperinteen säilyttämistä.
Sinänsä minulla ei ole mitään kirkkoa ja uskontoa vastaan, niin kauan kun ne eivät yritä vaikuttaa kirkkoon kuulumattomien ihmisten elämään vaikkapa laiansäädännön kautta. Harvemmin jaksan vaivautua uskonnosta vaikkapa väittelyyn, sillä uskonto on nimenomaan uskoa, sokeaa varmuutta asioiden tilasta, ei tieteellisen tarkkaa tietämistä, tutkimista ja pohtimista. Hilpeintä uskontokritiikkiä esitti mielestäni Bertrand Russell teekannuteoriallaan (http://fi.wikipedia.org/wiki/Russellin_teekannu).
12 kommenttia
Rokkihomo
29.2.2012 11:31
Minä kasvoin lapsena uskonnottomasti ja myös kirkkovihamielisesti. Opin paljon. Kaikenmoiset rukoilevaiset olivat hyvin kaukaisia eksoottisia olioita minun maailmassani, ja vastaavasti esimerkiksi tuo kuvailemasi tulkinta lähetystyöstä taas selkeä tosiasia jonka jo lapsen oli hyvä sisäistää. Toistuvasti silti mielenkiinto ohjasi näkemään ja kuulemaan toisia puolia asioista: viihdyin koulun uskontotunneilla erinomaisen hyvin, luin Raamatun jo pentuna, ja menin (osalta lähisukua salaa) myös kirkkokuoroon ja sitä kautta sen verran mukaan seurakuntatoimintaan.
Pidin uskossa olemista aina hölmönä touhuna ja alkeellisena ajatteluna. Tyhmänä.
Aikuisempana löysin sitten sellaisen rauhallisen yhteenvedon että sekä ns. kiihkouskovaisuus että jyrkempi ateismi ovat samaa perua, ja molemmat joutavia jutella enempää. Molempia löytyy läheltä, ja molempien tahojen kanssa yritän yleensä keskustella mieluummin jostain muusta.
Paitsi kun hermostun tuomitsemisista.
Aboa
29.2.2012 11:50
Minusta on mielenkiintoista, kuinka usein vedotaan Paavaliin, vanhaan kiihkoilijaan ja hänen mielipiteisiinsä. Vaikka Jeesus kaveerasi friikkien kanssa, varoitti farisealaisuudesta, tuomitsemisesta, ensimmäisen kiven heittämisestä ja muusta, Paavalihan oli valmis kivittämään jokaisen tohjoksi. Luulisi että Jeesuksen painoarvo olisi suurempi kuin alkukirkon kanssa kova linjaa pitäneen myöhäiskäännynnäisen. Aivan kuten pahimpia helsinkiläisiä, muuta Suomea provinssina pitävinä, ovat työn perässä Helsinkiin Hyrynsalmelta muuttaneet.
martin
29.2.2012 22:52
Aboa! Ilmeisesti kirjoitit tekstin osittain minun kommenttini yllyttämänä. (Selvyyden vuoksi: En kirjoittanut mitään ärsyttääkseni Sinua.)
Emme selvästikään jaa samanlaista uskoa. Uskon toki, että hyvän sanoman keskuksessa on rakkaus ja oikeudenmukaisuus - ja se koskee myös lähimmäisen (kaikkien joukossa Sinun) huomioimista sekä hyvässä että oikeassa tekemisessä. En kuitenkaan pitäydy uskossani mihinkään yksityisuskomiseen, vaan pidän erottamattoman ja täydellisen tärkeänä uskoa yhdessä muiden saman uskon jakavien kanssa näihin uskonkohteisiin. Instituutio tai ulkoinen yhteisö on tämän uskon kohdalla vain yhteinen näyttämö, paikka, jossa yhteisyys k o n k r e t i s o i t u u ruumiin ja hengen yhteydessä. Yhteys taas perustuu siihen, että olemme kaikki yhdessä Luojan luomia. Näen luomisen (toisin kuin synnyttämisen) tarkoittavan juuri yhteistä ihmisen muotoamme ja siihen sisältyvää yhteistä ihmisyyttä.
martin
29.2.2012 23:07
Koen myös turhana riippana ihmisen taipaleella pahan kuljettamisen mukana. On hienoa saada poistaa se täydellisesti. Näin ollen minulle ei ole vailla merkitystä ristinkuolemalla ja ylösnousemuksella - uskolla hyvän vo i t t o o n pahasta. Ilman näitä en näe perustaa niiden täydelliselle ja lopulliselle voitolle.
Hämmästelen suuresti kuvaustasi näkemistäsi uskontunnustuksista (tai siis "uskon"). Varmaan selittyy kotitaustallasi. Surullista!
Surullista siinä mielessä, että pelottelulla aikaansaatu "usko" ei mielestäni voi olla uskoa alkuunkaan. Samoin kuin uskoa, ei rakkautta saa aikaan pelottelulla. Näin ollen v a p a u d e s s a todeksieletty usko/rakkaus on sitä todellista. Kun vahvistat rakkautta, toimit hyvin ja oikein.
Lähetystyön merkityksestä olen kanssasi täysin vastakkaista mieltä. Mikä sanoma voisi olla kaikille ihmisille vapauttavampaa kuin juuri vapaus pahan taakasta! En voisi kuvitella Sinua, Aboa, kieltämässä nälänhätää kaukaisessa maassa auttavia ruokalähetyksiä sen takia, että tuon maan talous muuttuisi. En myöskään voi uskoa Sinun haluavan tietoisena esimerkiksi ihmissyönnistä olla puuttumatta asiaan.
martin
29.2.2012 23:15
Uskosi todistaa itsessään Sinusta niinkuin minunkin uskoni minusta. En usko, että todistelu suuntaan tai toiseen johtaa mihinkään. Näin ollen uskon todistelijat ovat itse todistuksia, ei heidän/meidän vaillinainen tieto/nsa.
Torontosta
1.3.2012 02:06
En kuitenkaan pitäydy uskossani mihinkään yksityisuskomiseen,,,tarkoitatko martin kaikkia uskontoja (faith) mita maailmassa on? Quoran,Buddhism,Mormon, Jehovas jne. Sopeuduko niihin. Ymmarsinko oikein kirjoituksesi?
Aboa
1.3.2012 17:37
Martin, en toki pahastunut. Aloin kirjoittaa aiempaan viestiini vastauksen kommenttiisi, mutta sanoja tuli niin paljon, että kirjoitin siitä oman bloggauksensa.
martin
2.3.2012 01:04
Kiitos sanoistasi, Aboa.
Torontosta - pitäydyn uskossa elävään Jumalaan, joka on ilmoitettu Jeesuksessa, joka on Messias (=Kristus). Tarkoitan yhteisöllisyydellä seurakuntia ja niiden viettämiä jumalanpalveluksia. Jumalaa voi palvella monella tavalla. En myöskään usko, että uskovien joukko on sama kuin kirkossa olevien joukko. Uskon ja pelastuksen rajoja (siis kuka on sisäpuolella ja kuka ulkopuolella) en lähde määrittelemään, koska Jumala määrää sen. (Opista voin tietenkin sanoa jotain tulkinnallista.)
kesäpoika
2.3.2012 14:14
Suosittelen luettavaksi Tommy Hellstenin kirjaa Saat sen mistä luovut. Ja siitä yhden ajatuksen omin sanoin lainaan tähän yhteyteen niin kuin sen muistan ja ymmärsin, että Jeesus oli rohkea mies, joka eli kuten tunsi oikeaksi. Rohkeinta on tehdä samoin. Olla uskova älyllistävän yhteisönkin keskellä häpeämättä, ja toisaalta kysyä käytännön ristiriidoista yhteisön keskellä, joka perustuu sokeaan uskoon.
Ei Jeesus ollut hyvissä väleissä oman aikansa kirkkoväen kanssa. Uskovan ei tarvi olla sitä. Usko on sitä mitä tuntee ja kokee, uskonto on oppisuunta, joka taas alkaa luoda lakeja, joka luo byrokratiaa ja jäykkyyttä ja siitä, mikä ensin oli pienen piirin kapinallinen visio hyvästä maailmasta tai tavasta olla ja elää, tuleekin ensin hyväksyttyä, sitten odotettua ja lopulta hirmuvalta, joka tarvii taas uuden kapinallisen kaatajakseen palatakseen siksi, minkä vuoksi syntyi. Joka tarvii ehkä martyyrin. Joskus paljon niitä.
arosusi
9.3.2012 19:39
Mitä pidemmälle olen elämässäni tullut, sitä enemmän olen päätymässä Rokkihomon linjoille siinä, että uskovaisen kanssa ei ole hedelmällistä keskustella uskonnosta. Kiihkoateisteja en tunne (vai olenko vain sokea sille ääripäälle?). Uskonasioissa kun ei järkiargumenteilla ole sijaa, eikä keskustelusta tule oikein mitään, jos lähtökohtana on molemminpuolinen oletus toisen väärässä olemisesta ja etenkin salainen toive siitä, että toinen vaihtaisi mielipidettään. "Puolta vaihtaneena" ei voi kuin ihmetellä, miten siellä toisellakin puolella asiat näyttivät niin kirkkailta. :)
Sen verran olen heikko luonteessani, että en kykene pitämään Tommy Hellstenia uskottavana enää millään alueella sen jälkeen, kun hän julkisti mielipiteensä homoudesta ongelmana ja trendinä jne. Eräs läheiseni sanoi minulle, että kyllähän yhdessä asiassa väärässä olevalla voi olla monta muuta ajatusta, jotka ovat hyviä. Itse en osaa kuitenkaan katsoa ohi noin suuresta "mokasta".
Mahakas
16.3.2012 07:38
Näin alkuun totean että itse uskon Jumalan olemassa oloon. Mihinkään kirkkoon sen sijaan en. Jokainen väittää olevansa se ainut oikea ja vain heillä oikea oppinen uskon suunta. Todellisuushan on se ettei kristinuskon alku aikoina ollut olemassa mitään kirkkokuntia vaan kristityt kokoontuivat toistensa luona. Pappeja ei ollut eikä sukupuoli jakoa. Lutikoista ei ollut vielä tietoakaan ;)
Aboa
21.3.2012 19:29
Hellstenin kirjoja luin aikoinaan paljonkin ja niistä löytyi apua muutamiin asioihin, jotka silloin kaihersivat mieltäni. Kuitenkin, Arosuden lailla olen pettynyt Hellstenin homokannanottoihin. Meni maku koko miehestä saman tien.