Ystäväni kertoi, kuinka Suomen Perinteisen Teatterin jäsenet olivat kiivaasti yrittäneet selvittää, kuka on se Aboa, joka haukkui heidän näytelmänsä blogissaan.
Muistaakseni kehuin usean näyttelijän työskentelyä, mutta tekstin, ohjauksen ja visuaalisen ilmeen koin köyhäksi. Tunnustan niin kirjoittaneeni. Enemmänkin jäin miettimään sitä, miksi homopalstan pienen blogin kirjoittajan henkilöllisyys alkoi kiinnostaa. Entä jos olisin kuiskannut oman mielipiteeni ystäväni korvaan? Joutuisinko silloinkin sanoistani vastuuseen?
Pohdin myös sitä, kuinka viitekehys vaikuttaa vastaanottoon. Suhtauduin näkemääni Delilah-musikaaliin aivan eri tavalla ehkä sen takia, että se oli oppilaitoksen opiskelijan harjoitustyö. Mutta perustettaessa ihan omaa teatteria joutunee hyväksymään sen, että asioita suhteutetaan eri tavalla.
Eiköhän jokaisen teatterilaisen - ja varsinkin niiden, jotka ammattilaiseksi tahtovat - pidä hyväksyä sellainen tosiasia, että tekemisiä arvotetaan ja niitä kommentoidaan. Maailma aika usein sanallistaa näkemäänsä ja kritiikinsietokyky on asia, jota ehkä jokaisen täytyisi opetella.
4 kommenttia
millikan
4.2.2010 13:33
Mutta saahan sitä myös pohtia. Ties vaikka olisit jonkun toisen teatterin streetteamia joka yrittää nujertaa kilpailijoita haukkumalla näiden produktiota muka tavallisena katsojana.
Tietysti jos asenne on että jos kritisoidaan niin kriitikossa on automaattisesti vika niin silloin mennään metsään...
Aboa
4.2.2010 15:45
Siinä olet oikeassa, mutta olisikohan tuollaista mustamaalauskampanjaa kovinkaan Suomessa? Kun kulttuurintuotanto on aika pitkälle avustuspohjaista, ei yksittäisen näytelmän yleisösuosio niin helposti kanna tai kaada teatteria, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa.
Ystäväni epäili erään syyn pahastumiseen olevan nykypäiivän opiskelumaailman pedagogiikassa; siinä, että opiskelija kuulee työstään aina vain positiivista palautetta ja luottamus omaan osaamiseen kasvaa eri suhteessa taitoon verrattuna. Että kukaan ei koskaan sano, että nyt et sitten perehtynyt, et selvästi tehnyt taustatyötä etkä yrittänyt muuta kuin päästä helpolla, vaan aina kuulee vain kehua kaikesta, vaikka kuinka vasemmalla kädellä suhaistua tarjoaisi.
Mene ja tiedä. Toisaalta tuossa mielipiteessä on kyllä oma totuutensa. Koulumaailmassakin huomaa, kuinka lapsi vaatii kiitosta ja hyvää numeroa siitä, että on tänäänkin muistanut ottaa mukaansa kynän ja vihkon. Siinä on opettajana kiva selittää, kuinka minun mielestäni sellainen kuuluu ihan perusosaamiseen. Että ei aikuisena kukaan enää kiitä, vaikka tulisi kuinka hyvä kakka.
Kolmoisritti
5.2.2010 12:35
Huono palaute masentaa ja pistää kriisiin. Tääl ollaan herkkiä ja omistetaan heikko omanarvontunto.
Aboa
5.2.2010 13:12
Olet varmasti oikeassa, Kolmoisritti. Mistä johtunee suomalaisten huono omanarvontunto? Kun perustellusta kritiikistä ei tarvitsisi kuitenkaan kriisiä synnyttää. Siitä voisi joko a) oppia jotakin tai b) unohtaa kokonaisuudessaan. Kritiikkihän on aina yksittäisen ihmisen kokemusmaailmasta käsin kirjoitettu mielipidekirjoitus.