Loma lähenee

Korjasin tänään viimeisten luokkien kokeet. Olin näemmä tehnyt aika vaikean testin, mutta hyvin suurin osa lapsista oli siltikin selviytynyt. Hellytti, kun luin erään aika heikon pojan vastauspaperin.

Tapaan lisätä aina kokeen loppuun itsearviointikohdan, johon oppilas antaa palautetta omasta oppimisestaan. Lisäksi viimeiseksi on hiukan tilaa kirjoittaa kaikkea mahdollista opettajalle. Tämä lapsi - lukuhaluton, keskittymisongelmainen - oli lisännyt loppuun viestin: 'Kiitos olet ihan hyvä ope vaika minä en kovin kummone opilas olekkaan mutta kun sinä et hermostu mulle silti oikeen koskaan'.

Meinasi herahtaa tippa silmään. Lupasin itselleni pyhästi, että ensi lukuvuonna paneudutaan lapsen oppimisongelmiin oikein kunnolla!

Huomenna ja ylihuomenna olen koulutuksessa. Käyn täysin turhaa kurssia oppimistaitojen ohjaamisesta. Asia kiinnosti minua ihan tosissaan, mutta aiheen toteutus on syvältä ja poikittain.

Miksi aina, kun tahdotaan opettaa opettajille jotakin, jokainen luento aloitetaan sillä, että kerrotaan, kuinka peruskoulussa on kaikki vialla? Minulla menee ainakin kaikki kanavat kiinni saman tien. Harva kuulija jaksaa kolmi - nelituntisia ripityksiä siitä, kuinka juuri hän tekee kaiken varmastikin väärin.

Lisäksi, koska olen kurssittanut itseäni aika paljon, vain kerrankin ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä päästellä happamia röyhtäyksiä. Yhdellekään sellaiselle kurssille en ole sattunut, jossa kouluttajana olisi toinen opettaja. Olisi hauskaa kerrankin saada vertaisopetusta; kuunnella ihmistä, joka tietää työn, sen edut ja kipupisteet. Mutta yleensä esitelmöijä on Jotakin Ihan Muuta. Sosioterapeutti, joka kertoo, että lapsi kaipaa hellyyttä ja siksi häntä pitää halata aina sopivan tilanteen tullen. Läänintaiteilija kertomassa, kuinka huopapalasten ja askartelun avulla saadaan nuori omaksumaan mitä tahansa. Psykologi, jonka mielestä mikä tahansa on parempi kuin se, mitä nyt on.

Ymmärrättekö, mihin pyrin? Hienot esitelmät pitää ihminen, jolla ei yleensä ole päivänkään kokemusta siitä todellisuudesta, josta hän on tietävinään. Minusta tuntuisi ihan yhtä hassulta mennä kertomaan Stora-Enson työntekijöille, kuinka kartongin laatua voisi parantaa, vaikka en olisi ikinä paperikonetta nähnyt livenä. Mutta jokainenhan on kouluasiantuntija, koska on itse koulua käynyt! Ja jos on poikien vessassa saanut neniinsä 60-luvulla, voi kokemuksesta kertoa, kuinka vuoden 2006 koululaitos ei takaa oppilaittensa turvallisuutta.

Ihan totta. Sellainenkin kommentti on tullut kuultua!

Mutta jännityksellä odotan taas huomista. Toivon, että jokin uusi hyödyllinen asia olisi luettavissa rivien välistä tai kuultavissa taukojen kahvipöytäkeskusteluissa. Olen optimisti.