Ihanaa kun tajuaa, että kaikesta ei tarvitse tai voi olla mielipidettä. tai anakaan sitä ei tarvitse sanoa. Niin kuin vaikka adoptio ja hedelmöityshoidot. Ihan sama. Jonkinlaisen besserwisser-maailmanparantaja sukuperinnön omaavana olen niin tottunut, että aina pitäisi olla sanomassa jotakin. Ei tarvii. 30% suomalaisista ei edes äänestä ja silti pysyvät hengissä.
Vuosi vaihtui Tonava kaunoisen ja Radetzky –marssin tahtiin niin kuin monta kertaa ennenkin. Tai oikeastaan vuoden ensimmäiset tunnit meni kotona ystävien kanssa keskustellessa rai-musiikin tahdissa ja sen jälkeen ihmetellessä, miten kaverit pääsisivät kotiinsa.
Workman publishingin kalenterista loppui sivut, mutta jostain syystä, en ajatellut, että se merkkaisi maailman loppua, vaan hain kaupasta uuden.
Jumalan sinaukset jäi kuulematta, lopetin niiden jorinoiden kuuntelun jo edellisen siunailijan aikana. Sinänsä tällainen uuskonservatiivisuuden nousu on kummalista, mutta ei yllättävää. Ehkä tämäkin siunalilija saa nobelin tai jotain muuta hienoa.
Hesarin kuukatisliiteestä sai monenlaista knoppitietoa, esimerkiksi sen, että 86% suomalaisista ei äänestänyt maamme suurinta puoluetta.
Keski-iän kriisi varmaan pukkaa päälle, koska yhä useammin huomaa pohtivansa, mitä sitä elämältään oikein haluaa?
Ystävä piti 50-vuotispäivälliset ravintolassa. Hyvässä ja aika hintavassa. Ilta oli mukava, hän oli kutsunut tusinan verran itselleen tärkeitä ihmisiä. Itseäni tökki juhlien aikana ja sen jälkeen päivänsankarin ylenpalttinen hehkutus juhliensa onnistumisesta. Juhlien aika tuntui kornilta, että puheenaihe, onpa mulla mahtavat juhlat ja mahtavat kaverit, toistui pari kertaa liian usein. Varsinkin kun se tuppasi päättymään olenpa mä mahtava. Sitten tuli viestit, ensin tekstari, jossa oli kiitokseksi naamioitu omakehu ja lopulta meili, joka oli täynnä tietynlaista snobbailua ja laatutietoisuutta.
Kaikesta tuli sellainen olo, että lopultakaan se yhteinen aika, juhla, ei ollut pääasia, vaan paremminkin se, että siitä voi tiedottaa. Ja juhlan tarkoitus oli esitellä päivänsankarin hyvää makua ja laatutietoisuutta niin ruokien kuin ystävienkin suhteen.
Saman iltana ministeri oli twiittailut linnanjuhlista. Mikä meitä vaivaa, emmekö voisi keskittyä juhlimiseen?
Kaikki tietävät, että vuodessa on 365 päivää ja joka neljäs vuosi 366. Paitsi minä, eilen. Asia tuli mieleeni kun ostin suuren kynttilän, jonka luvattiin palavan 90 tuntia. Rupesin laskemaan kauanko se suunnilleen kestäisi, alle 4 vuorokautta yhteen menoon, mutta jos polttaisi tunnin päivässä, 90 päivää eli kolme kuukautta. Tästä ajauduin miettimään montako päivää vuodessa on. En muistanut! Istuin typertyneenä huonekaluliikkeen sohvalla, miettien päivien lukumäärää. oliko se 355, 356 tai 362…Oikean vastauksen sain vasta – laskemalla, en muistamalla.
Koko ajan kuin laskin asiaan mielessäni, mietin, että tämän tietää jokainen pikkulapsikin ja kuinka pahasta muistihäiriöstä voi olla kyse? Tältäkö se tuntuu, kun päästä katoaa asioita, nololta, epätietoiselta ja ärsyttävältä samalla kertaa. Ei ihme, että monet muistisairauksista kärsivät ovat äkäisiä. Jos laskutoimitukseni ei olisi johtanut oikeaan tulokseen ja muistikokemukseen, olisin itsekin ollut äkäinen. Nyt olin vaan hämmentynyt. Tänään juttelin työterveyslääkärin kanssa muista asioista. Ensin ajattelin, että kysyisin muistihäiriöistä ja kertoisin eilisen kokemukseni, sitten en kehdannutkaan.
Ei, minulla ei ole mitään suurta stressiä tai selkeää syytä, miksi muistini teki tepposet. Ehkä tämä oikeasti on oire jostakin. Ainakin siitä, että ikää tulee lisää, mutta ikäni puolesta olen vielä kovin nuori tällaisiin oireisiin.
Katselimme ystävien luona sivusilmällä vain elämää tv-sarjaa. Sarja vaikutti ihan positiiviselta ja kivalta, mutta eipä ole tullut seurattua. Toki kyseessä on kaupallinen formaatti, levy ja kiertue tulossa, joten win-win juttu, kapitalismin parhaassa hengessä.
kyseinen jakso tarjosi kuitenkin kaikilla ulkonäöstään huolestuneille helpotuksen. Ruudussa oli illallispöydällinen suomalaisia viihdetähtiä ja suurimmalla osalla näytti olevan huono iho! Paksun tv-meikin alta paljastui useimmilla ihan tavallinen suomalainen näppyläiho. Miten vapauttavaa. Lisää vapautusta toi nykymallinen tv-ruutu, joka lyhentää ja leventää ihmisiä. Meni kerralla ulkonäköpaineet. ohjelman nimen mukaisesti, vain elämää.
James Bond pelasti taas maailman. Tai edes Englannin, ainakin seuraavaan leffaan asti. Ja varmaan myös englantilaisen viihdeteollisuuden uskottavuuden. Actionelokuvat eivät ole muuten se genre, jota käyn säännöllisesti katsomassa, mutta Bondeja on tullut seurattua. Sen sijaan mainospätkien perusteella seuraavaa visiittiä Finnkinon teatteriin saa odotella. Koko konsepti on muutenkin jotain ihan muuta kuin kino Engelissä on tottunut. Pääosassa ei ole elokuva, vaan frendit, naposteltavat jne. Action pätkissä ei häiritse, sen melun ylle ei edes teinilauma pysty huutamaan, mutta heti kun on hiljaisempi kohta, kuluu puhe, rapina ja mässytys.
Joskus aikoinaan Helsingissä oli paljon valikoimaan teattereiden suhteen, nyt taitaa enää sinnitellä Kino Engel ja tietysti Kavan Orion. Onneksi.
Tapaus Talvivaara on taas osoittanut millaista meno korruptoitumattomassa maassamme on. Ympäristöministeriön kansliapäällikkö, ex-ministeri ja -maaherra, ilmaisi tuntonsa, että on vaikea kuvitella, että meillä Suomessa tapahtuu tällaista. Ympäristörikoksia tapahtuu mielikuvissamme jossakin rajojemme ulkopuolelle tai ainakin niin, että viranomaisilla ja poliitikoilla ei ole ollut asioista tietoa.
Mielikuvissamme elämme maassa, jossa on hyvä ja tehokas ja kaikin puolin puolueeton virkakoneisto ja poliittinen järjestelmä, joka valvoo tätä koneistoa. Kuten monessa muussakin asiassa myös ympäristöasioiden osalla meillä on paperilla varmaankin hyvä ja toimiva järjestelmä. Paperilla toimiva järjestelmä unohtaa kuitenkin, toimijat, meidät ihmiset. Inhimillisten erehdysten ja suoranaisten virheiden lisäksi asioiden käsittelyyn vaikuttaa olennaisesti toimijoiden keskinäiset suhteet. Vaikka kaikilla olisikin, en nyt väitä että on, korkea moraali ja puhdas omatunto, niin silti erilaiset lojaliteetit saattavat ohjata yksittäisen virkamiehen tai poliitikon ratkaisua. Tämä kaikki voi tapahtua ihan vallitsevien normien puitteissa.
En ainakaan usko, että elämme yhteiskunnassa, jossa virkamiehiä tai poliitikkoja lahjotaan suoraan, mutta juuri suomalainen konsensus- ja kabinettipolitiikanperinne luo tilanteita, joissa asioita ei tarkastella monipuolisesti ja riippumattomasti.
Juuri tätä salailun ilmapiiriä avaamaan meillä on lainsäädäntömme ja esimerkiksi julkisuuslaki tuo valtaosan viranomaisten asiakirjoista kansalaisten ulottuville, jos vaan käytämme näitä oikeuksiamme. Tyypillisesti viranomaisten asiarekistereitä ja arkistoja tutkivat toimittajat, mutta valitettavasti nykyään on harvassa ne toimittajat, jotka todella etsivät niistä muutakin kuin nopeasti hyödynnettävää lööppikamaa.
Toimiva tutkiva journalismi on tehokas vallan vahtikoira, mutta valitettavasti median viihteellistyminen, pinnallistuminen sekä jatkuva lööppiuutisten löytämisen paine, tekee nykymediasta aika hampaatonta. On tietysti turha kuvitella, että varsinkaan isot mediatalot, tai niiden johtajat, olisivat riippumattomia sidonnaisuuksista muuhun elinkeinoelämään, politiikkoihin tai virkakoneistomme huipulle. Osasyy on tietenkin myös meissä kuluttaja-kansalaisissa, jotka tyydymme siihen informaatioon, jota virallinen koneisto meille tuottaa. Uskomme mielellämme elävämme puhtoisessa onnelassa ja järkytymme, kun media käskee meidän järkyttyä.
Onneksi on myös tutkivaa journalismia edelleen ja verkko tuo sen kaikkien ulottuville.
http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2012/11/artikkelit/taistelutanner/
Sosiaalisen median hyviin puoliin lasken nyt viikon kokemuksella sen, että sitä kautta saa hyödyllistä tietoa monilta elämänalueilta. Koska oma verkosto ei ole ainakaan vielä kovin laaja, on uutistulvaa helppoa hallita ja poimia sieltä itse kiinnostavia asioita. Toki tässä ei tarvitse olla pelkästään ystävien varassa, vaan voi itse tykätä yhteisöjä ja saada niiden postauksia. Postausten hallinta on kuitenkin helppoa, jos niitä rupeaa tulemaan pilvin pimein.
Aiemmin olen ulkopuolisena yrittänyt ymmärtää ”arabikevään” kaltaisia someilmiöitä ikään kuin teoreettiselta pohjalta. Täytyy sanoa, että asia avautuu paremmin kun sitä tarkastelee sisältä päin.
Tämä on nyt ehdottomasti kiinnostavin minulle vastaan tullut asia
http://www.avoinministerio.fi/ideat/124-tasa-arvoinen-avioliittolaki
Kansalaisaloite on juuri sellainen demokratian muoto, joka osallistaa kansalaisia päätöksentekoon. Sen lisäksi tai sijaan, että käy äänestämässä vaaleissa, voi vaikuttaa asioihin myös tätä kautta. Toki voi ajatella, että poliittisen koneiston ulkopuolelta tulevat aloitteet eivät johda mihinkään. Nyt käsittääkseni ensimmäinen kansalaisaloite on edennyt käsittelyyn asti. Joka tapauksessa tämä saattaa olla merkittävä keino lisätä ihmisten kiinnostusta yhteisten asioiden hoitoon ja lopulta tuoda päätöksentekoa läheisemmäksi tavalliselle kansalaiselle.
kansalaisaloite antaa kansalaisille mahdollisuuden saada aloitteensa eduskunnan käsiteltäväksi. Uuden järjestelmän yleisenä tavoitteena on edistää ja tukea vapaata kansalaistoimintaa sekä siten vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa, jossa eri väestöryhmät osallistuvat ja vaikuttavat aktiivisesti yhteiskunnan kehittämiseen.
Maaliskuun alusta voimaantulleen perustuslain uuden säännöksen mukaan vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi.
Näin ruotsalaisuuden päivänä voi tuoda esiin sen, että jos kielilakia tulkittaisiin myös muihin kieliin, niin Helsinki olisi myös ainakin viron- ja venäjänkielinen kaupunki, koska molempien kieliryhmien puhujia lienee täällä yli 3000. Virallisia tilastotietoja ei mulla oo tähän ja Wikipedia puhuu "ulkomaalaisista", lienevät kuitenkin useimmat Suomen kansalaisia ?
lisää näitä kokoomuslaisten ulostuloja, niin veitset alkaa löytää maaliin asti.
http://www.hs.fi/politiikka/Schubak+pahoittelee+sanavalintaansa/a1305612412770