Näin vaalien alla erityisesti, mutta oikeastaan koko ajan tulee mietityksi:
jos olen jonkun puolesta olenko automaattisesti myös jotain vastaan? Ja miten olla jonkun puolesta niin, että ei sorru negatiivisten ajatusten (tai toiminnan) kehään olemalla jotakin vastaan?
Olen taipuvainen negatiiviseen ajatteluun, huomaan epäkohdan samalla varmuudella kuin magneetti löytää metallin. Negatiiviset ajatukset eivät kuitenkaan varsinaisesti tuota muuta kuin lisää negatiivisuutta. Miksi siis tuhlata energiaansa inhoamiseen?
Sen sijaan, että vaaleissa ajattelisin kenelle en halua ääneni päätyvän pitäisi miettiä ihan klassisesti kenelle sen haluan antaa. Keskustelupalstalla on mietitty jos voisi antaa plus- ja miinusääniä, mutta en oikein lämpene tälle, vaikka siten saataisiin ehkä äänestysaktiivisuutta ylös, kun ihmiset voisivat joukolla käydä inhoamassa vaalikopeissa.
Olen pohtinut voinko äänestää tyyppiä A listalla X, koska samalla listalla on inhokit B ja C? Voisinko kuitenkin vaan kannattaa A:a, koska arvelen, että hän edustaa minulle tärkeitä arvoja ja ”unohtaa” että B:n ja C:n julkisuuskuva oksettaa? Vaatiko myönteisyys ikävien asioiden ”unohtamista”?
Voinko olla vaihtoehtoisten energialähteiden puolesta vastustamatta ydinvoimaa? En ehkä, mutta voinko vastustaa ydinvoimaa vastustamatta sen kannattajia?
Eli voinko erottaa asiat ja ihmiset?
Luulisin pystyväni tähän.
Entä ihmiset, joilla ei ole ”asiaa” kuten sala/julkirakkaat, ”idols-tähdet”, kaikenlaiset muut wanna-be –julkkishenkilöt tai muuten vaan ärsyttävät ihmiset?
Pitääkö heille oikeasti uhrata ajatustakaan jos se on negatiivinen?
Myönteisyydessä on yksi vaara. Se luiskahtaa helposti naiiviuden puolelle. Silloin se muuttuu ällöttäväksi lässytykseksi ja pahimmillaan omahyväiseksi oman navan ympärille pyöriskelyksi.
Ongelmat ja epäkohdat selviävät parhaiten kuitenkin ajattelemalla, että niihin on ratkaisu. Taidan olla ratkaisukeskeinen henkilö.
