Kauneuspilkku

"Viipurin hautaustoimisto, perustettu Viipurissa…jne”"tällaista voi lukea kun kävelee Helsingin Töölössä.

Olen välillä miettinyt millaista olisi olla pakolainen, siirtolainen tai muuten vaan kaukana kotiseudultaan. Itselläni on ehkä omituinen viha-rakkaus –suhde kotiseutuuni Varsinais-Suomeen, joka on vain tunnin ajomatkan päässä. Voin aina halutessani käydä katsomassa miltä kotikaupunkini näyttää. Se, etten useinkaan tee niin, on oma valinta.

Suomessahan on kuitenkin suuri joukko ihmisiä, joiden kotiseutu oli heiltä kiellettyä aluetta vuosikymmeniksi. Pakolla luovutetut vaikkakin tuhotut kodit olivat iäksi menetetty. Edelleenkin kotiseudulle matkaaminen on hieman monimutkaisempaa kuin minulla, saatikka sitten vanhan kotitalon kesämökin tms. omistaminen.

Karjala, josta vain pieniä osia kuuluu nykyisin Suomeen, on vahvasti läsnä arjessamme. Suurimmalla osalla paikkakunnista on asettunut evakkoja, joiden jälkeläiset elävät uusilla kotiseuduillaan. Koska karjalaiset eivät etnisesti eivätkä myöskään kielellisesti poikenneet muista suomalaisista juurikaan, on heidän sulautumisensa ollut nopeaa. Tänä päivänä kuka pystyy sanomaa kenellä on juuret Karjalassa? Huolimatta varsinaissuomalaisesta identiteetistäni myös minulla on juuret yhtä tukevasti Karjalassa kuin Varsinais-Suomessa. Jos tarkkoja ollaan niin rönsyjä on vähän sinne ja tänne.

Suomi on kuitenkin siis pystynyt aikoinaan köyhänä ja sodan hävinneenä asuttamaan pakolaisia, joiden määrä oli noin kymmenesosan maan väestöstä. Emmekö tänään pystyisi edes vähän parempaan ulkomaalaispolitiikassamme?

Tietysti on vähän eri asia asuttaa oman maan kansalaisia kuin täysin toisesta kulttuurista tulevia, mutta silti, asunnot, työpaikat, koulut jne oli silloinkin järjestettävä. Moni tosin joutui itse raivaamaan maatilansa korpeen, tilan joka vain vajaata pariakymmentä vuotta myöhemmin todettiin elinkelvottomaksi ja lienee jo ny metsittynyt.
Toisaalta maat, joilla on ollut avoin ulkomaalaispolitiikka, kuten Hollanti, tuntuvat olevan aikamoisissa ongelmissa vähemmistöjensä kanssa. tai raportoidaanko vain ongelmat. Tulevaisuudentutkijat ovat kuitenkin väläytelleet sekä ruuan että puhtaan veden puutteen ajavan miljoonia ihmisiä kotiseuduiltaan. ja mistäs sitä puhdasta vettä löytyykään, ehkäpä meidän kannattaa varautua.

Karjala liittyy tähän teemaan muutenkin. Viipuria on sanottu kansainväliseksi kaupungiksi. Lähinnä kait siksi, että siellä puhuttiin sujuvasti neljää kieltä suomea, ruotsia, saksaa ja venäjää. Ja tämän päälle monia muitakin. Useissa perheissä oli monia kieliä, joita käytettiin täysin luontevasti. Ehkäpä Viipuri olisi tämän päivän termillä monikulttuurinen. Saksalainen kulttuuri kaupunkiin tuli ensi kertaa jo keskiajalla ja uudestaan Ruotsin suurvaltakaudella. Venäläinen vaikutus puolestaan vahvistui Uudenkaupungin rauhan jälkeen 1700-luvulla. Ruotsi oli perinteisesti kaupunkien porvariston ja sivistyneistön kieli ja suomen kielen asemakin koheni 1800-luvulta alkaen.

Pitäisi varmaan lukea enemmän viipurilaisista ja Viipurista. Lukemistahan kyllä riittää. Mitenköhän siellä suhtauduttiin homoihin? Suomi olisi kuitenkin varmaan ainakin jollain tapaa erilainen, jos meillä olisi Viipuri. Sääli, että viipurilaisuudesta ei paljoa tarttunut Helsinkiin, jonne kaupunkilaiset virallisesti siirrettiin. Yhä vielä kuitenkin ainakin Töölössä kävelyllä huomaa, että monet perinteiset liikkeet on perustettu Viipurissa.

Miten nyt jo on maanantai. Viikonloppu meni hirveää kyytiä tekemättä erityisesti mitään.

Lauantaina käytiin Nassun kummipojan kanssa katsomassa Taikahuilua oopperassa. Ajattelin, että aika mitään sanomattomia sekä ooppera että kummipoika. Mutta jälkimmäisen suhteen käsitys parani seuraavan päivänä, kun hän vietti sunnuntaipäivää kanssamme. Ehkäpä oli vaan ujo, vaikka toki olemme tavanneet ennenkin.

Ooppera sen sijaan: sopraanoista ei juuri selvää ota ja kaikkien ääni ei edes hivellyt korvaa. Onneksi oli englanninkielinen tekstitys, josta voi tarkistaa sanat. Kaiken kaikkiaan koko esitys oli jotenkin vaisu, vai olenko tottunut vaan liian hyvään levyjä kuuntelemalla? Taikahuilun aariat kun ovat niin kuuluisia, että soivat radiossakin vähän väliä.

Ehkäpä live-kokemus voi joskus olla valjumpi kuin tallenne.

Tänään on harmaa arki, joka saa koko kaupungin tuntumaan kuluneelta ja kolkolta. Yksinäinen kukkakoju torilla, yksinäinen varis nokkii leivänmuruja, yksinäinen mummo vetää perässään ostoskärryään. Tihkusateessa.

Ja minua nukuttaa.

Tänään haukkasin liian ison palan, kun lupasin auttaa työkaveria hädässä. Tai no, hänen piti ruotsintaa tekstejä eikä halunnut apua talomme varsinaiselta ruotsintajalta. Ongelma vaan on se, että vaikka osaankin ruotsia varsin hyvin, en kuitenkaan osaa sitä sillä tasolla, että kaikki käsitteet olisivat hallussa. Mitä on esimerkiksi vertaistuki ruotsiksi?

Vertaistuki on varmaankin keksitty Ruotsissa, tuossa tukiryhmien maassa, mutta onkohan se käännettävissä mitenkään yhdellä sanalla? Epäilen, että ei, mutta toisaalta olen ollut väärässä ennenkin. Tuntuu, että välillä suomen kieli taipuu mitä kummallisimpiin yhdyssanoihin ja sanaliittoihin, joita muilla kielellä ilmaistaan kokonaisin lausein.

No tämä on taas ihan omaa hölmöyttä, tietysti aina voisin manata jävla tvångssvenskania :)

Pääsin tänään seuraamaan työkaverin koulutussessiota ihan sattumalta.

Ja vaikka hän on usein mainostanut olevansa hyvä kouluttaja ja saavansa hyvää palautetta, vasta nyt pääsin omin silmin toteamaan kuinka hyvä kouluttaja hän on!

Minua, kuten montaa muutakin työyhteisössämme, on tuo omakehu välillä ärsyttänyt. Hyvä itsetunto kun on hyvä asia, mutta on tuntunut, että tässä on kysymys jo päinvastaisesta.

Silti, nyt kun näin miten loistavasti hän osasi tehdä vuorovaikutuskoulutusta olin vaikuttunut.

Jäin myös miettimään, miksi ei saisi reippaasti välillä kehua itseään? Mikä siinä on niin pahaa?

Työkaverini on minua nuorempaa sukupolvea ja ehkäpä he pystyvät avoimesti antamaan tunnustusta itselleen ja toisilleen ilman että kyse olisi omakehusta. Tietysti joskus on myös paikallaan myöntää, että on asioita, joista ei ymmärrä mitään. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee sen paremmin tämän asian ymmärtää.

Ei tarvitse esittää tietäväisempää kuin on, kaikkea ei tarvitse osata selittää, jokaiseen kysymykseen ei ole pakko olla vastausta tai mielipidettä ja silti voi olla tyytyväinen itseensä. tai ehkäpä juuri siksi.

"Huomenna saadaan aiheesta faktaa, kun hymy lehti ilmestyy." Siinäpä lause jota en olisi koskaan uskonut kuulevani Ylen uutisissa. Aurajoki virtaa kuitenkin yhä merelle eikä Koroisiin päin, mutta jokin maailmassa on muuttunut.

Ike sai kun saikin lähteä, vaikkei älynnyt itse tehdä johtopäätöksiä. Katainen sen sijaan kerää hyvin pisteitä tulkitessaan yleistä mielipidettä. Ex-ulkoministeri syyttää tapahtuneesta mediaa, mutta unohtaa ilmeisesti oman osuutensa täysin. Nykyisenä media-aikana on käsittämätöntä, että poliitikko kuvittelee olevansa median ja yleisen mielipiteen ulottumattomissa. Neljäs valtiomahti on puhunut.

Suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa ministerin erottaminen on kuitenkin harvinaista. Vaikka onhan näitä viime vuosilta ainakin Jääteenmäki, Alho, Linden…naiset ovat saaneet suhteellisesti helpommin kenkää kuin miehet, tai olenko hakoteillä?

Juhantalo tuomittiin valtakunnan oikeudessa ja sai lähteä sekä hallituksesta että eduskunnasta. Silti ehkä meilläkin uudenlainen poliittinen kulttuuri tekee tuloaan. Sellainen missä töppäilyjä ei enää automaattisesti lakaista maton alle.