Kauneuspilkku

Lauantai-iltana ravintolaan oli tarkoitus lähteä juhlimaan, ottaa muutama olut vaan…mutta kotikaupunkini Helsinki on iloisia yllätyksiä täynnä. Oltiin sovittu tapaaminen Juttutupaan, Nassun vanhan ystävän ja tämän ystävien seuraan.
Kun tapaa uusia ihmisiä, puhe usein pysyy ns. perusasioissa missä asutaan ollaan töissä jne. Näin tälläkin kertaa, mutta illan varsinainen anti oli Hoedown-klubi, jolla oli viisivuotisjuhlakeikka. Hoedown bändi soittaa kaiketi sitä voi roots-musaksi kutsua, nyt keikalla covereita mutta ilmeisesti myös omia biisejä. Illan teeman oli, että klubin viisvuotishistorian aikana esiintyneitä vierailijoita kävi aina vetämässä pari piisiä. Ja sielläpä oli nimiä: Jonna Tervomaa, Laura, Närhi, Mikko Kuustonen, J. Karjalainen, Lasse Kurki, Erin Anttila, Jukka Gustafsson jne.
Aivan mahtava meininki. Bändi oli tosi hyvä ja tunnelma aivan mieletön. Jotenkin ihailin bändissä erityisesti Ninni Poijärveä, niin lahjakas muusikko, joka antoi toisille tilaa loistaa. Ja kaikki tämä siis ilmaiseksi. Vierailijat olivat kaikki omalla tavallaan hyviä, parhaimman kontaktin yleisöön sai Mikko Kuustonen.

Musiikki oli aikamoista aikamatkailua ja tutut biisit tempasivat mukaansa, mutta myös saivat miettimään. Mihin on kadonnut se bile-hile Kampista? Vähän aikaisemminhan olin kertonut mukavasta lähiöstämme, jossa on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet ja hyvät yhteydet keskustaan. Vanhat ystäväni varmaan hymähtelevät aina kun kuulevat suustani jotain tällaista, mutta uudet ihmisethän näkevät minut nyt sitten vakiintuneena lähiö-parisuhde-ihmisenä.
Kun Erin astui sitten lavalle, tajusin, etten ollut ainoa jonka partyajat olivat jääneet taa. Nylonia oli paikotellen enää äänessä, josta hänet tunnistikin, muuten olimme molemmat varmasti aika kaukana niistä ajoista kun olin kuuntelemassa naikkareita DTMssä, joskus, kun Erin halus olla nailon ja meikä lurex.

Koska ravintola oli aivan pakattu ja satuin istumaan niin, että näin helposti lähinnä yleisöä, oli kiva seurata miten pikkujulkkikset yrittivät tehdä itseään tykö esiintyjien pöytään päin. Kukaan tai mikään ei varmasti ole niin yksinäinen kun pikkujlkkis, joka luo kaihoisia katseita vip-porukoihin tavisten puristuksessa. Kun ne ei edes tiedä, kenen vieressä ne seisoo!

Tasa-arvon maassa voi pankkivirkailijannäköinen tätikin örveltää esiintymislavan edessä tanssitaitojaan esitellen, niin että tuopit kaatuu ihmisten tuoleille. Juttutuvan sallivassa meiningissä kukaan ei kuitenkaan tunkenut hernettä kovin syvälle nenään tästäkään.

Parhaat illat tulevat aina yllättäen, ja aina välillä lähiöihmisen kannattaakin lähteä keskustaan lauantai-iltana ja tulla kotiin nukkumaan.

Olin isojen poikien palaverissa aamulla. Siis oman talon pääjohtajan ja hänen vieraansa kanssa.

Ja, juu vaikka tiedostan, etteivät johtajat ole ihmistä kummempia niin silti se keskustelun sisällöttömyys, palaverin tajunnanvirtamaisuus ja tyhjänpuhuminen yllätti. Sitä jotenkin kuvittelee, että mitä enemmän palkkaa ihmiset saavat, sitä jämptimmin asiat hoidetaan. Kun se aika tuntuu olevan niin kallista ja kortilla.

Verkostotuimista, small talkkia jne, mutta kun itse asian olisi voinut hoitaa sähköpostilla ja minun asiantuntemustani ei varsinaisesti kaivattu, kunhan olin mukana.
En vaan itse ole kovin luonteva siinä vaiheessa kun ihmiset puhuvat puuta heinää ja kertovat asioita faktoina, jotka eivät pidä paikkaansa. vaikka sinänsä isän suvun sukupäivällisillä on tullut suoritettua varmaan aiheen syventävät opinnot.

Yritä siinä sitten pitää silmäsi kurissa, vaikka ei ollutkaan törötissejä näkyvissä.

Menestystä. viinaa, sekoilua, avioeroja, laitoshoitoja – julkkiksen elämä ei ole helppoa. Amerikka on saanut oman nykäsensä Britneystä, jonka edesottamuksista raportoidaan päivittäin meilläkin. Ups I did it again…ei voi muuta todeta.

Missä meni vikaan? Nopeasti kehittynyt nousujohteinen ura on toistaiseksi kaikista come back – menestyksistään huolimatta aikamoisessa syöksykierteessä, jonka matalaliidossa ohittaa vain yksityiselämä.

Onko osasyynä itsensä tuotteistaminen hyvin nuorella iällä, tai itse asiassa se, että jotkut muut ovat tehneet sinusta tuotteen. Tänään otsikoissa oli, että silikonirinnat hankittiin jo nuorena tyttönä eli missä oli vanhempien vastuu. Toiset kestää enemmän kuin toiset, osaavat kaiken keskellä kasvaa aikuisiksi, mutta monen lapsitähden kohtalo on ollut surkea.

Silti uusia yrittäjiä löytyy aina. Nykyisin yhä useampi haluaa tehdä itsestään tuotteen, jota myy kokonaisvaltaisesti. Samalla tulee vaan tehneeksi itsestään julkisuushuoran, joka myy yksityisyyttään, niin kauan kuin se käy kaupaksi. Moni luulee hallitsevansa pelin säännöt, mutta harva on todellinen taituri. Musiikkibisneksissä Madonna on osoittanut hallitsevansa myös tämän puolen, Suomessa ehkä poliitikoksi siirtynyt Tanja Saarela.

Missä on tavisten moraali, onko oikein maksaa lehdistä tai yleensä seurata tällaista tosi-elämän sosiaalipornoa? Minäkään en osta iltalehtiä, kuitenkin luen niiden otsikoita netistä, muka ilmaiseksi. mikään ei ole ilmaista, minunkin lukemisen maksaa joku irtonumeron ostaja. ja toisaalta maksan sen itse tuotteiden ja palveluiden hinnassa toisaalla, lehti kun perii mainostajilta omat kulunsa.

Älä kailota - ja sen ei oikeasti pitäisi kuulua muille -kampanjajulisteet ovat hävinneet liikennevälineistä.

Ja meno on taas niin kuin ennenkin. Eilen kuuntelin kuin harvoin tarjolla sarjan käsikirjoittaja ikään korvat höröllä. Takanani bussissa istui nuorehko nainen, sanoisin tyttö, mutta se lienee vähättelyä.

Hänelle oli tapahtunut aivan huimia. Solariumissa oli juuri kun hän oli asettunut siihen lamppujen väliin tapahtunut räjähdys ja oli tullut palaneen hajua ja hän oli kirkuen juossut, pois. Ilmeisesti niin järkyttyneenä, että ei ollut selvittänyt asiaa paikan päällä, vaan sännännyt bussiin. Vaatteet oli kuitenkin ehtinyt kiskaista päälleen.

Asiaa olikin sitten kätevä hoitaa puhelimessa kaverin ja kuntokeskuksen kanssa. Solarium laite oli tytön mukaan räjähtänyt heti kun hän oli siihen mennyt, siihen oli tullut palojälkiä ulkopuolelle, mutta itse solariumlamput kyllä paloivat. No loppu hyvin kaikki hyvin tyttö sai jopa käynnin hinnan hyvitetyksi tililleen. Minä tietysti tiedän tytön nimen ja osoitteen, kuntokeskuksen nimen ja kaverinkin nimen. ( ehkä voisin tehdä muodikkaan identiteettikaappauksen)

Mutta bisnesideani ovat ihan muualla...

Jos tämä tulisi Kotikatuun voisi Teemu pelastaa bikineissä voihkivan tyttösen leikkimeren keskeltä ja heille tulisi suhde. Käsikirjoittaja olisi saanut valmiit vuorosanatkin tytöltä. Salkkareissa neito varmaan päätyisi yläosattomissa bussipysäkille, josta huumediileri voisi poimia hänet strippaamaan pornoluolaan.

Pitäisiköhän vaihtaa alaa?

kannatan kovia tuomioita kaikille väkivaltarikollisille raiskaajille lapsiensekaantujille ja murhaajille. Kuolemantuomiokin on mielestäni ok, jos toistuvasti tappaa.

Blogi täytti vuoden, jo itse asiassa reilu viikko sitten. Hyvä saavutus mieheltä, joka ei ikinä koskaan ole kirjoittanut päiväkirjoja.

Nyt jo kävi mielessä huoli, että mitenköhän tallettaisin nämä tärkeät dokumentit ajatuksistani kuluneelta vuodelta?

Kun puhutaan homoyhteisöstä, niin mitä sillä tarkoitetaan, mistä oikein puhutaan?

Ranneliike on varmaan yhdenlainen homoyhteisö, verkkoyhteisö. Mitä muita homoyhteisöjä on? Seta, kaikki sen alajärjestöt, vaikkapa HOT. Jokaisella meistä on varmasti omia homoyhteisöjämme. Ravintolat ovat osa monien homoyhteisöjä, tietyillä kuntosaleilla ja uimahalleilla on omat porukkansa. teatteri- ja kulttuuripiireissä on omansa samoin myös kirkon piirissä jne. Monet homoyhteisöt limittyvät ja lomittuvat toistensa kanssa muodostaen erilaisia verkostoja. Muodostuuko näistä verkostoista sitten jotain suurempaa kansallista homoyhteisöä?

Mutta onko olemassa jotain homoyhteisöä, sellaisena kuin se esiintyy vaikka tiedotusvälineissä?
vai onko se vaan heteroyhteisön tuottama harha, että olisi olemassa jonkin suht yhtenäinen homoyhteisö, jolla olisi yhteisiä arvoja, asenteita jopa tavoitteita. Olisiko tällainen yhteisö ylipäänsä mahdollinen?

Itsellä ei ole tällä hetkellä oikein sen kummempaa homoyhteisöä kuin omat kaverit, mutta niissäkään ei eroa tehdä suuntauksen perusteella, eli mikään homoyhteisö ei oma kaveriporukkakaan ole. Ranneliike on ainoa homoyhteisön, johon kuulun, tosin julkisesti vain nimimerkillä. Samalla kun ranneliike on pienehkö verkkoyhteisö, on tämä kuitenkin koko maailmalle avoin tirkisteltäväksi. Kuinkakohan moni eksyy tänne sattumalta? Ja muuttaakohan ranneliikkeen keskustelut tai blogit kenenkään näkemyksiä homoista ja homoyhteisöstä?

Ranneliikettä tarkastelemalla kun kuitenkin saa hyvän kuvan siitä kuinka heterogeeninen – en voinut olla vastustamatta sananvalintaa – tämäkin homoyhteisö on. Ei sellaista keskustelun aihetta, etteikö joku olisi eri mieltä. Toki ranneliikkeen kirjoitusten tai blogien takana voi yhtä hyvin olla hetero kuin joku muu. Eli sinänsä tämäkin yhteisö on osa ympäröivää virtuaalimaailmaa.

Ja kuten kaikissa yhteisöissä ranneliikkeessä on vakikeskustelijat kaivaneet omat poteronsa tai ovatko toiset keskustelijat määritelleet heille paikkansa, joka tapauksessa monet keskustelunavaukset päätyvät samoihin argumentteihin, niin kuin elämässä yleensä kun keskustellaan.

Itse olen lähinnä aktiivinen tämän blogin kautta, tuntuu että keskustelut edellyttäisivät suurempaa intensiteettiä seurata niitä. Blogissakin voi keskustella, vaikka enemmänhän tämä on tällaista oman pään sisäistä kohinaa. Paljon näitä kuitenkin tänne kirjoitellaan, ehkäpä ihan kiva tutkimusaihe jollekin, ranneliikkeen blogit ja minkä kuvan ne antavat suomalaisesta homoyhteisöstä. Sikäli mikäli verkkoon kirjoitetut aineistot säilyvät bittiavaruudessa, on tulevaisuudessa tutkijoilla aivan toisenlaiset mahdollisuudet tutkia tavallisten ihmisten ja erilaisten alakulttuurien elämää. Toki tällaiset julkiset kirjoitukset eivät koskaan ole 100% autenttisia, mutta tuskin mikään kirjoitus on.

Päädyinpä nyt jonkun ihme reflektoinnin kautta kauas alkuperäisestä aiheestani. Homoyhteisöä sellaisena kuin se joskus esitetään tiedotusvälineissä ei siis mielestäni ole olemassa. on harvoja arvoja, jos mitään, jotka yhdistäisivät homoja, siis vain homoja. Tuntuu, että täällä homoyhteisössä maailma on ikään kuin pienoiskoossa. Täältä löytyy edustettuina kaikki samat aatesuunnat, tuloluokat, ammatit kuin muuallakin yhteiskunnassa. On niitä, jotka ajavat lapsiperheiden asioita ja niitä, joita erityisesti huolettaa yksinäiset vanhuudet. On heitä, jotka korostavat hyvinvointivaltiton tärkeyttä ja jonkinlaista valtiokontrollia heitä, jotka kannattavat täysin vapaata markkinataloutta ja yksilön oikeuksia aina yhteisön edelle.

Miksi sitten minäkin blogaan ranneliikkeessä enkä vaikka blogger.com –sivustolla, jossa lukijamäärät saattaisivat olla moninkertaisia? Varmaan samasta syystä kun menen homobaariin. Oletan, että minun ei tarvitse selittää seksuaalista suuntautumistani sen enempää kenellekään. Oletan, että tässä yhteisössä se mikä seksuaalinen suuntautumiseni on, ei peitä muita ominaisuuksiani. Eli se kait on se homoyhteisön yhteisöllisyys, jokainen saa mahdollisuuden olla mitä on ja tuoda mielipiteensä julki ilman, että hänen ajatuksensa mitätöitäisiin pelkällä ***tanan homo –kuittauksella.