Lauantai-ilta

Lauantai-iltana ravintolaan oli tarkoitus lähteä juhlimaan, ottaa muutama olut vaan…mutta kotikaupunkini Helsinki on iloisia yllätyksiä täynnä. Oltiin sovittu tapaaminen Juttutupaan, Nassun vanhan ystävän ja tämän ystävien seuraan.
Kun tapaa uusia ihmisiä, puhe usein pysyy ns. perusasioissa missä asutaan ollaan töissä jne. Näin tälläkin kertaa, mutta illan varsinainen anti oli Hoedown-klubi, jolla oli viisivuotisjuhlakeikka. Hoedown bändi soittaa kaiketi sitä voi roots-musaksi kutsua, nyt keikalla covereita mutta ilmeisesti myös omia biisejä. Illan teeman oli, että klubin viisvuotishistorian aikana esiintyneitä vierailijoita kävi aina vetämässä pari piisiä. Ja sielläpä oli nimiä: Jonna Tervomaa, Laura, Närhi, Mikko Kuustonen, J. Karjalainen, Lasse Kurki, Erin Anttila, Jukka Gustafsson jne.
Aivan mahtava meininki. Bändi oli tosi hyvä ja tunnelma aivan mieletön. Jotenkin ihailin bändissä erityisesti Ninni Poijärveä, niin lahjakas muusikko, joka antoi toisille tilaa loistaa. Ja kaikki tämä siis ilmaiseksi. Vierailijat olivat kaikki omalla tavallaan hyviä, parhaimman kontaktin yleisöön sai Mikko Kuustonen.

Musiikki oli aikamoista aikamatkailua ja tutut biisit tempasivat mukaansa, mutta myös saivat miettimään. Mihin on kadonnut se bile-hile Kampista? Vähän aikaisemminhan olin kertonut mukavasta lähiöstämme, jossa on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet ja hyvät yhteydet keskustaan. Vanhat ystäväni varmaan hymähtelevät aina kun kuulevat suustani jotain tällaista, mutta uudet ihmisethän näkevät minut nyt sitten vakiintuneena lähiö-parisuhde-ihmisenä.
Kun Erin astui sitten lavalle, tajusin, etten ollut ainoa jonka partyajat olivat jääneet taa. Nylonia oli paikotellen enää äänessä, josta hänet tunnistikin, muuten olimme molemmat varmasti aika kaukana niistä ajoista kun olin kuuntelemassa naikkareita DTMssä, joskus, kun Erin halus olla nailon ja meikä lurex.

Koska ravintola oli aivan pakattu ja satuin istumaan niin, että näin helposti lähinnä yleisöä, oli kiva seurata miten pikkujulkkikset yrittivät tehdä itseään tykö esiintyjien pöytään päin. Kukaan tai mikään ei varmasti ole niin yksinäinen kun pikkujlkkis, joka luo kaihoisia katseita vip-porukoihin tavisten puristuksessa. Kun ne ei edes tiedä, kenen vieressä ne seisoo!

Tasa-arvon maassa voi pankkivirkailijannäköinen tätikin örveltää esiintymislavan edessä tanssitaitojaan esitellen, niin että tuopit kaatuu ihmisten tuoleille. Juttutuvan sallivassa meiningissä kukaan ei kuitenkaan tunkenut hernettä kovin syvälle nenään tästäkään.

Parhaat illat tulevat aina yllättäen, ja aina välillä lähiöihmisen kannattaakin lähteä keskustaan lauantai-iltana ja tulla kotiin nukkumaan.