Postiamasalta

Olemme oppineet, että yksittäisten ihmisten turha vihaaminen on sivistymätöntä. On kuitenkin mahdoton ajatus olla kokonaan tuntematta minkäänlaista vihaa epäreiluja ja korruptoituneita hallintoja, ideologioita ja muita vihamielisiltä tuntuvia alistuskoneistoja kohtaan. Ihmiskunnan johtaminen tarkoituksellisesti väärille poluille pelkästään oman hyödyn takia ansaitsee vihamielisen vastaanoton.

Lukemalla vaikkapa Ranneliikettä voi helposti havaita, että viha syntyy hyvin omakohtaisen kokemuksen kautta. Esimerkiksi homot näyttävät tuntevan vihaa niitä ryhmiä kohtaan, jotka eivät pysty hyväksymään juuri heidän omaa seksuaalisuuttaan. Vastaavasti vaikkapa rodullista syrjintää kohdanneet aika ymmärrettävästikin vihaavat takaisin ideologioita ja politiikkaa, joka on vaikuttanut heidän huonoon kohteluunsa. Suuressa osassa vihaa on siis taustalla ajatus siitä, että joku ihminen, ryhmä tai suuntaus vie juuri itseltäni jotain mikä minulle muuten kuuluisi. On helppo suhtautua paljon neutraalimmin asioihin, jotka eivät ole omakohtaisia.

Eri sivustojen kommenteista voisi päätellä, että sateenkaarien alla vihataan aika yleisesti kristinuskoa ja yhtä lailla sen retoriikkaa hyödyntävää politiikkaa. Yhteen aikaan tuntui siltä, että jokainen varsinkin katolinen skandaali oli puhtaan vahingonilon kautta heti homouutinen. Keskustelujen puolella muutama viikko sitten joku muistutti aiheellisesti uskovaisten olevan kulttuurissamme enää ainoa ihmisryhmä, joka ei suhtaudu yksimielisen positiivisesti homoihin. Se on loppujen lopuksi aika huikea saldo.

Homot vihaavat myös melko yhtenäisesti Putinin harjoittamaa karua äärioikeistolaista politiikkaa. Totalitarismiin kallellaan olevia maita on kuitenkin maailmassa pilvin pimein, moni omista läheisistä liittolaisistammekin liikkuu hyvin epäilyttävällä alueella. Ymmärrän silti hyvin nykyisen Venäjän politiikan saaman arvostelun. Mutta lähtisinkö minä itse vaatimaan olympialaisten boikotteja ja kauppasaartoja, jos muut ihmisoikeuksia rikkovat maat pääsevät samaan aikaan kuin koira veräjästä? Luultavasti lähtisin jos olisin syntynyt homoksi. Omakohtaisen kokemuksen puuttuessa homoviha ainoastaan rinnastuu muihin ihmisoikeusrikkomuksiin.

Sateenkaariväki voi tuntea helpotusta siitä, että hillitty keskiluokkainen homostelu on ainakin meillä Suomessa trendikästä ja mediaseksikästä. Vihaaminen muuttuu paljon vaivalloisemaksi silloin, kun on itse erityisen epäsuosittu. Tällöin joutuu miettimään, kuinka ison osan omasta energiastaan haluaa käyttää koko aihepiirin käsittelyyn. Jokaisen jatkuva takaisin vihaaminen on hyvin kuluttava, patologinen tilanne. Mutta jos vihaan törmää koko ajan, sitä on myöskin mahdoton työntää kokonaan pois ajatuksista. Kollektiivinen viha kun ei jätä koskaan rauhaan.

Myönnän, että Yhdysvaltojen harjoittama politiikka on oma katolinen kirkkoni tai Putinini. Miksi minun pitäisi yrittää suhtautua neutraalisti valtioon, jossa tunnetaan niin suurta vastenmielisyyttä kaikkea sitä kohtaan mitä itse pidän tärkeänä? Toki olen tavannut elämäni aikana oikein mukavia amerikkalaisia ihmisiä, joita en missään vaiheessa aio ryhtyä vihaamaan. Tiedostan hyvin, että satojen miljoonien ihmisten maassa myös ihan oikeita toisinajattelijoita on monta miljoonaa. Ja heitä ei todellakaan tueta olemalla ihmisoikeuksia halveksivan hallinnon uskollinen ystävä. Tähän viittasi äskettäin myös elokuvaohjaaja Oliver Stone käydessään Suomessa.

Ranneliikkeen oikeistosiivelle presidentti Obama näyttäytyy jonkinlaisena arvostelun yläpuolella olevana humaaniuden symbolina. Homojen oikeuksien puolustamisen pitäisi heidän mielestään riittää jo sellaisenaan, kaikki muu negatiivinen ja kiusallinen täytyisi haudata maton alle entisten taistolaisten viitoittaman esimerkin mukaisesti. Useimpien muiden suhde "vapaan maailman" johtajaan on toki paljon ristiriitaisempi. Keskivertohomo saattaa hyvinkin tiedostaa, että Obaman homomyönteisyys on suurvaltapolitiikkaa ja osin teatteria, mutta kieroistakaan lähtökohdista syntynyttä positiivista kehitystä ei tietenkään aina ole pakko ylenkatsoa.

Yksi Obaman jo lähes kohta viisi vuotta kestäneen hallinnon näkyvimpiä taisteluita on ollut internetin tarjoaman anonymiteetin vastainen sota. Tuo taistelu tuntuu kiihtyvän kuukausi kuukaudelta, viimeksi noin viikko sitten USA:n viranomaiset hyökkäsivät tunnettua anonyymiverkkoa vastaan. Pari päivää sen jälkeen otettiin alas mm. Snowdenin käyttämä Lavabit-sähköpostipalvelu. Toisinajattelijat ympäri maapallon joutuvat jatkossa hyväksymään sen, että turvallista tapaa kommunikoida netin kautta ei enää ole. Samaan aikaan juhlapuheissaan Obama julistaa sananvapauden sanomaa. Paljon tätä kaksinaamaisemmaksi ei politiikka enää oikein voi mennä.

Obaman aikakaudella USA on ollut erityisen aktiivinen nettisodassaan. Jenkit ovat viime vuosina valjastaneet seksuaalihysteriat entistä voimakkaammin palvelemaan omaa sotilaallista etua. Vaikka alkujaan amerikkalaisten jatkuva seksuaalinen hysteroituminen onkin peräisin uskonnollisesta fundamentalismista, homofobiasta ja yleisestä puritaanisuudesta, vasta internetin aikakaudella sitä on pystytty kunnolla hyödyntämään suurvaltapolitiikassa. Vetoamalla terroristeihin ja predaattoreihin mikä tahansa sananvapauden vastainen teko pystytään markkinoimaan oikeutettuna. Ilman koko ajan paisutettua pelon ilmapiiriä tällaista politiikkaa tuskin tarpeeksi moni kannattaisi.

Minusta itsestäni tällainen kaksinaamaisuus on täysin anteeksiantamatonta. Puhutaan hyvää ja kaunista tasapuolisesta seksuaalisuudesta, mutta samaan aikaan tehdään aivan kaikki mahdollinen, jotta ihmiset panikoituisivat entistä enemmän kaikesta valtavirrasta poikkeavasta seksuaalikäyttäytymisestä. Homoliikkeelle on tähän asti riittänyt oman pikku hiekkalaatikon turvaaminen. Kun omaa päätä on silitetty, ei ole katsottu tarpeelliseksi katsoa metriäkään kauemmaksi. Mitä vähemmällä kiihkoilulla ihmiset pystyvät kohtaamaan myös poikkeavan seksuaalisuuden lieveilmiöineen, sitä helpommin myös sateenkaari-ihmiset saavat läpi omia tavoitteitaan. Erilaisten ihmisryhmien jatkuva tarkoituksellinen vastakkainasettelu ei palvele minkään vähemmistön oikeuksia pitkällä tähtäimellä.

Kirkkoa ja Venäjää vihaavat homot voivat lohduttautua sillä, että näiden instituutioiden todellinen valta on koko ajan laskussa. Kirkon puolella se on viime aikoina näkynyt vähän sovittelevampina mielipiteinä. Sateenkaari-ihmisten silmissä tosin kirkko vapautuu synneistään vasta tasa-arvoisten kirkkohäiden jälkeen. Tuntuu siltä että uskontokielteiset homot arvostaisivat uskonnollista avioliittoaan jopa heteroita enemmän. Sitten kun ne kaivatut häät on saatu, kovin moni niistä tuskin enää on edes kiinnostunut. Myös Venäjän painoarvo on koko ajan laskussa. Putinin typerä propaganda on epätoivoista pullistelua, menneen valta-aseman takaisin haikailua. Venäjän markkinoimien arvojen ihailu rajoittuu kyseisen valtion rajojen sisäpuolelle.

Yhdysvallat painii täysin eri sarjassa verrattuna mihinkään muuhun toimijaan tällä planeetalla. Oli heidän politiikastaan ja arvomaailmastaan mitä mieltä tahansa, yhden maan suvereeni määräysvalta ei voi olla normaali olotila. Ei kylmä sotakaan ollut ongelmaton aikakausi, mutta ainakin silloin maailma oli edes kaksinapainen. Tällä hetkellä koko planeetalla ei edes lintu uskalla rakentaa pesää puuhun, ellei siihen ole saatu lupaa rapakon takaa. Yhdysvaltojen koko ajan korostuva ylivoima perustuu puhtaaseen pelkoon. Jokainen poliitikko, joka uskaltaa kritisoida virallista totuutta, joutuu vähitellen kansainvälisen yhteisön laidalle. Voit joko tuhota oman urasi tai tehdä yhteistyötä. Jopa järjestötasolla, tieteessä ja tutkimuksessa ollaan täysin riippuvaisia amerikkalaisesta rahoituksesta tai heidän etujaan valvovista yhteistyökumppaneista.

Laitoin aina ennen toivoni sivistyneeseen vanhaan Eurooppaan. Nykyisellään on muotia vedota joka käänteessä lamaan ja koko mantereen vaikutusvallan laskuun. Jo paljon ennen varsinaista lamaa Berlusconi, Sarkozy ynnä muut kotkat pitivät yllä mädäntynyttä hallintoaan ja hinasivat omat perinteikkäät maansa jenkkien sätkynukeiksi. Kuten todistettua, poliitikot ympäri Eurooppaa tiesivät tasan tarkkaan laajasta vakoilusta, epämääräisistä pommituksista, vankileireistä jne. mutta valitsivat olla sanomatta sanaakaan. Voimmeko siis ainoastaan syyttää koulukiusaajaa, jos koko muu luokka katsoo kiusausta vierestä hymy huulillaan? Tämäkin kertoo kuinka totaalisen korruptoitunutta oma eurooppalainen politiikkamme on ollut viime vuodet.

Jokin aika sitten sain tiedon mummoni poismenosta. Tapahtumassa ei ollut mitään yllättävää, vanhan ja dementoituneen ihmisen poistumisen ymmärtää paremmin kuin nuoren ja elinvoimaisen. Mummon onni oli, että yksi lapsista jäi aikoinaan kotikaupunkiin muiden muutettua töiden perässä etelään. Omien vanhempieni kaltaiset "kiireiset" kaupunkilaiset kun eivät liian usein vaivautuneet tekemään muutaman tunnin automatkaa vanhaa äitiä tapaamaan.

Mummo ehti elää pitkän elämän nähden Suomen muuttuvan köyhästä maatalousyhteiskunnasta nykyisen kaltaiseksi varakkaaksi mutta paranoidiksi kontrollivaltioksi. Muutoksen vauhti on ollut niin raju, etten usko koko maailmassa olevan montaa yhtä nopeasti ja totaalisesti muuttunutta yhteiskuntaa kuin oma Suomemme. Eikä muutosvauhti ole vieläkään hiljenemässä vaan kansakunnan kollektiivinen tajunta laukkaa globalisaation tahdissa laulaen tälle aikakaudelle soveliaita lauluja.

Mummoa seuratessa mietin joskus miten paljon tapamme käyttäytyä on kulttuurisidonnaista ja kuinka paljon uskallamme antaa tilaa omalle persoonallemme. Rakas isoäitini toteutti mestarillisesti hyvän perheenäidin roolia. Kun ovikello soi ja vieraat astuivat sisään, alkoi heti valtava hyörinä kun piti nopeasti löytää parasta pöytään ja imuroitukin oli viimeksi vasta aamulla. Mummo pystyi keskustelemaan naisten asioista äitini ja muiden hameellisten kanssa, kun taas miehen tai lapsen maailma oli kovin kaukana. Minä taas tunsin itseni hieman vaivautuneeksi kun en osannut jutella mummon kanssa suonikohjuista tai mattojen pesusta.

On kuitenkin väärin sanoa, että mummoni toteutti pelkästään omaa rooliaan. Hössöttävien maneerien alla oli aidosti välittävä ja lämmin ihminen. Herkkuja notkuva ruokapöytä ei ollut teeskentelyä vaan mummo ihan oikeasti hyvästä sydämestään halusi olla vieraskorea. Siinä mielessä ero seuraavaan sukupolveen eli omaan äitiini on valtava. Äitinikin on vieraskorea, mutta kokee tästä pakottavasta roolistaan suurta stressiä. Jopa niin paljon, että salaa toivoo ettei vieraita tulisi ollenkaan. Niitä toki olisi kiva vastaanottaa, mutta kun väkinäinen teennäinen vieraskoreus vie kaikki voimat.

En yhtään pidä siitä, että nykyään kaikkeen vanhaan ja poistuvaan liitetään aina ahdasmielisyysyyden mielikuva. Vastaavasti modernius olisi jotenkin automaattisesti sallivampaa ja humaanimpaa. Mummoni vierasti naispappeutta eikä varmaan myöskään olisi ollut juhlimassa ensimmäisiä homohäitä. Oliko hän siis tämän takia erityisen ahdasmielinen? Isoäitini maailmankuva oli luultavasti melko samansuuntainen kuin tämän palstan supersuosikilla Räsäsen Päivillä. Toisin kuin PR, hän ei tosin koskaan tyrkyttänyt muille mielipiteitään ainoana totuutena. Ei edes omille lapsilleen. Mummolla oli aina ovi auki ja kahvipannu kuumana. Onko tämäkin ahdasmielisyyttä?

Monilla vanhoilla ihmisillä on hieno lämmin kyky kohdata muut sellaisena kuin nämä ovat. Mummoni sukupolvi ei ehkä hyväksynyt samoja asioita kuin nykyiset "suvaitsevaiset", mutta oli jotenkin valmiimpi näkemään asioiden takana olevan inhimillisen puolen kaikesta huolimatta. Elämä oli vaikeaa, virheitä tehtiin eikä mikään ollut yleensä kokonaan mustavalkoista. Hyväksyminen tai hyväksynnän puute ei ollut nykyajan tavoin jyrkkärajaista ja ehdotonta. Kukaan ei ollut kuullutkaan mistään nollatoleransseista. Ihmiset tekivät outoja tai vähemmän outoja asioita ilman sen suurempia julistuksia.

Nykyiset maalaisromantiikalla ratsastavat "rotestiliikkeet" ovat mielestäni hukanneet tässä suhteessa täysin kosketuksen omaan perintöönsä. He kirjoittavat historiaa, jota ei ikinä ollutkaan. Ei elämä ollut ennen jatkuvaa tuomitsemista, moralisoimista, populistista mölötystä ja päätöntä kohkaamista. Ei vanhan hyvän ajan ihmisillä ollut ensimmäisenä mielessä huudella koko ajan isompia vankiloita ja jaotella ihmisiä pelkän jaottelun huvin vuoksi. Suomalainen "maalainen" oli vuosikymmeniä sitten aika leppoisa ilmestys. Rauhallisen ja usein vähän hitaan ihmisen kanssa pystyi keskustelemaan hyvinkin järkevästi. Ei pohjoismaista hyvinvointia olisi ikinä rakennettu aggressiivisella mölinällä.

Mummoni otti jokaisen aina yhtä lämpimästi vastaan. Omasta mielestäni juuri se oli sitä avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta. Ihmisiä voi kohdella hyvin vaikkei kaikkia niiden valintoja hyväksyisikään. Ja vastaavasti jokainen voi olla mukana tukemassa miljoonaa eri virtuaalista vaatimusta paremmasta maailmasta, mutta oikeassa elämässä hajota omaan itsekkyyteensä ja kylmyyteensä. Tätä meillä on tänään tapana kutsua kauniisti individualismiksi. Porukat ulkoistavat hankalilta tuntuvien ihmisten ja asioiden kohtaamisen viranomaisille tai kenelle tahansa jollekulle muulle.

Itse tunnen saaneeni vanhemmilta ihmisiltä paljon ennakkoluulottomamman kohtelun kuin nykyisen "suvaitsevaisuuden" ajan nuorilta aikuisilta. Globaaliin englantia puhuvaan valtakulttuuriin sujuvasti kasvaneet pari-kolmekymppiset ovat myös kasvaneet hyväksymään kritiikittä tämän kulttuurin markkinoimat arvot ja vastaavasti vihaamaan kaikkea sitä, mikä päivästä toiseen hoettujen mantrojen mukaan on vihaamisen arvoista. Nykyään naureskellaan entisten aikojen "yhtenäiskulttuurille", koska kaupasta sai silloin vain kahta eri laatua juustoa tai kolmenlaiset kengät. Nyt erilaisia tuotteita on hyllyt pullollaan, mutta olemmeko me ihmiset itse jotenkin henkistyneet ja monipuolistuneet tämän ansioista?

Pikku hiljaa poistuvan sukupolven myötä maailmasta katoaa paljon rohkeutta ja uskallusta tehdä asioita muilla kuin yhdellä etukäteen sovitulla tavalla. Mummoni ja vanhempieni sukupolvet kapinoivat ja olivat vaatimassa hyvinvointivaltiota ja sosiaaliturvaa. Kuka oikeasti kuvittelee, että nykyiset viherhipsterit ja city-vasurit vaivautuisivat nousemaan sohvaltaan ja siirtymään kaduille twitteröinnin sijaan? Pelkkä ajatuskin tuntuu jo melkein koomiselta.

Mummoni sukupolvella oli yhä tallella usko inhimillisen valinnan mahdollisuuteen. Hänen aikanaan oli vielä erilaisia kilpailevia näkemyksiä siitä, mitä on arvokas ja hyvä kehitys. Nykyiset ihmiset on aivopesty uskomaan ettei nykyiselle globaalin ja kasvottoman rahan vallalle ole mitään oikeaa vaihtoehtoa. Tottakai on. Ei meitä kukaan pakota ase ohimolla äänestämään päättäjiä, jotka antavat markkinavoimille avoimen valtakirjan. Sama pätee koko suomalaisen yhteiskunnan arvoihin. Ei kaikkea ole mikään pakko kopioida muilta eikä teeveestä tutut viihdeteollisuuden levittämät elämänarvot ole ainoa mahdollinen moraalikoodisto. Aidosti itsenäinen kansakunta ei koko ajan alistuneesti sopeudu muiden mielipiteisiin. Sehän jos mikä on sitä paljon parjattua yhtenäiskulttuuria.

Päivästä toiseen hehkutettu erilaisten valintojen värikäs lihatiski on suurimmaksi osaksi täytetty pelkästään yhdentekevillä kulutusvalinnoilla. Länsimaisen ihmisen elämä muistuttaa koko ajan yhä enemmän Lady Gagan konserttia. Vaatteet vaihtuu, show on hieno, mutta itse biiseissä on aika vähän sisältöä. Varallisuus on toki kasvanut ja siitä on aika moni jopa päässyt osalliseksi. Tottakai mummoni arki leskenä ja yksinhuoltajana oli aikoinaan rankkaa. En silti usko hänen olleen koko ajan pelkästään onneton kaiken niukkuuden keskellä. Ainakaan hän ei elämässään katkeroitunut vaan jaksoi loppuun asti kohdella kanssaihmisiään ystävällisesti ja lempeästi.

Pride-viikon päästyä hyvään vauhtiin olen taas kerran jo puolestanne ideoinut seuraavan vuoden tapahtumat. Näitä ehdotuksia saa käyttää ihan vapaasti ellei niitä ole jostain syystä vielä keksitty:

Maanantai

Teatteri: Neutraali

Keskustelua herättävä tanssiperformanssi sukupuolineutraaliudesta. Palkittu tanssitaitelija ottaa kantaa moninaisuuteen ja aikataulun salliessa myös monimuotoisuuteen. Esitys on savuton, päihteetön ja soveltuu osittain myös monisukupuolisille. Liput 35/45€.

Tiistai

Seminaari: Tasa-arvo ja arki

Järjestösihteerit Kiesu-Kaija ja Memmuli pohtivat arkielämän piilosyrjinnän ja sisäisen homofobian eri esiintymismuotoja. Kiellätkö itseltäsi mahdollisuuden tasa-arvoon? Tilaisuudessa vierailee vuonna 1996 työstään erotettu lahtelainen siivooja, jonka mahdollisesta sukupuolisesta syrjinnästä yleisöllä on mahdollisuus tiedustella. Vapaa pääsy.

Keskiviikko

Vihanhallintaryhmän yhteispiknik

Miehisistä valtarakenteista vapaa sateenkaarinaisten vihanhallintaryhmän vegepiknik Kallion kallioilla supersuositun Annuliinun johdolla. Osallistujilla tilaisuus omien eväiden syömisen ja yhteisen tutustumisen ohella tuomita miehiseeen alistamiseen perustuva maailmankuva ja naisten seksualisoiminen. Mahdollisuus tikanheittoon (oma tauluun kiinnitettävissä oleva kuva mukaan) ja potkunyrkkeilyyn. Ei miehille eikä miehenmielisille!

Torstai

Nuorten Priden vastuutyöpaja

Nuorten Pride. Suunnitellaan kulkuerekvisiittaa ja tutustutaan seksuaaliseen monimuotoisuuteen mottona "Rakkaus kuuluu kaikille mutta vasta aikuisille". Askartelun lomassa Kiesu-Kaija kertoo nuorille miksi seksi on aikuisille terveysliikuntaa mutta nuoren psyykeä vaurioittavaa. Grillauksen ja mukavan puuhastelun lomassa kaikkien rakastama nuorisopoliisi Fappy suorittaa kyselyn osallistujien seurustelukumppaneista. Vastanneiden kesken arvotaan eri pituisia lomia ilmaisella majoituksella!

Perjantai

Seniori-ilta

Tasa-arvoinen vanhuus, uhka vai uusi voimavara? Annuliinun vetämään tilaisuuteen saapuu terveyskeskuksen vuodeosastolla vuodesta 2002 saakka asunut sateenkaarivanhus Gunilla kertomaan uuden kolmannen elämänvaiheen tuomista mahdollisuuksista ja sängyssä makaamisen elämän parhaista vuosista. Tilaisuuden päätteeksi Pohjois-Helsingin Sateenkaarinaiset luovuttaa kunniavieraalle paketillisen reilun kaupan sateenkaarivaippoja. Tilaisuus on savuton, muttei kokonaan päihteetön (Gunilla käyttää morfiinia). Vapaa pääsy.

Lauantai

Euroviisu Party

Muistaako kukaan enää euroviisuja? Miksi viisuiltoja on niin harvoin? Hassunhauska drag-kaksikko käy läpi euroviisujen historiaa ja johdattaa juhlakansan tanssilattialle. Illan aikana lavalle nousee mm. Saksan kansallisessa semifinaalissa vuonna 1977 kahdeksanneksi sijoittunut tähtiartisti Jürgen ja Unkarin alkukarsintojen konkari Zoltan. Joka kahdeksas drinkki on ilmainen! Liput ovelta 75€. Ikäraja 35v.

Sunnuntai

Taidesunnuntai

Alkuviikon tapahtumista tuttu palkittu tanssitaitelija ottaa katuperformanssissaan kantaa monimuotoisuuteen ja sään salliessa myös ympäristöstä riippumattomaan samankaltaisuuteen. Tilaisuus alkaa pidetyn Kiesu-Kaijan alustuksella aiheeseen ja päättyy syrjinnän tuomitsemiseen. Ennakkoilmoittautumiset viimeistään kolme päivää aiemmin. Opastus on ilmainen, tanssiteos jäsenkortilla 26/23€. Tilaisuus on savuton, päihteetön ja rotaton.

Maailma Kylässä- festari on suurin suosikkini Helsingin vuotuisista yleisötapahtumista. Prideen en ole yleensä osallistunut, koska en kuulu oikeanlaisiin oikeaoppisesti suvaittuihin enemmistövähemmistöihin ja siksi ei ole mitään syytä tuntea asiasta ylpeyttä. Kyläfestareilla minun ei tarvitse ryhtyä muistelemaan ristiriitaista suhdettani enemmistöhomouteen ja sen edustajien poliittisiin linjauksiin. MK on helpompi ottaa vastaan iloisena karnevaalina, jonka tarkoituksena ei ole pelkästään yhtenä joukkona lobbailla omalle rajatulle porukalle lisää enemmistöoikeuksia.

Kumpikin festari tekee hetkellisesti ja tarkalleen rajatulla alueella vähemmistöistä enemmistön. Näin ainakin jos ylipäätään entisenlainen vanhakantainen jako on enää mahdollinen. Toki vähemmän on vieläkin vähemmän, mutta syrjinnän poistuessa ja uhriutumisen päättyessä asetelma ei ole enää entisenlainen. Ansiotyötä tekevä vähitellen suomalaistunut ghanalainen kuuluu itse asiassa legitiimin suojellun asemansa kautta enemmistöön, kun kadulla kerjäävä romani selkeästi kuuluu vähemmistöön. Vaikka musta mies todennäköisesti joutuukin keskimääräistä helpommin rasismin kohteeksi niin laki ja yleinen mielipide tuomitsee hänen syrjintänsä. Paperittomat maasta toiseen siirtyjät ovat sen sijaan vapaata riistaa. Romanikerjäläisen päälle sylkeminen ei nostata suuria otsikoita. Mutta mitä tapahtuisikaan jos joku sylkisi intialaista nokianörttiä tai tv:n homokokkia?

Entistä suurempi määrä ihmisiä voi kokea itsensä kuuluvaksi suureen enemmistöön. Itse lasken varsinaisiin vähemmistöihin kuuluviksi enää ihmisryhmät, joiden elämäntapa, arvomaailma ja/tai seksuaalisuus eivät ole muiden silmissä hyväksyttäviä. Koska homojen, vasenkätisten tai oikeaoppisesti muualta muuttaneiden sortaminen ei ole enää sallittua, ihmisten viha kohdistuu entistä kovemmin niihin joilla ei ole lakikirjaa lyömäaseenaan. Heitä saa nimitellä ja haukkua, jokainen voi jopa omalla nimellään vaatia lynkkauksia joutumatta siitä vastuuseen. Mutta eikö ihmisen vahingoittamiseen kannustamisen pitäisi olla aina rikos oli sitten kohteena kerjäläinen, poliittisesti arveluttava tai seksipervo?

Kylpyhuoneessa itseni kanssa jutellessani käytän tästä modernista valikoidusta suvaitsevaisuudesta nimitystä Hillary Clinton- suvaitsevaisuus. Siinä ihmisiä kannustetaan suvaitsemaan tarjoamalla vuorotellen keppiä ja porkkanaa. Kaikkien kukkien ei tarvitse kukkia, ainoastaan Puutarhalehteen kelvollisille kukille tarjotaan kasvualusta. Rikkaruohoja kohtaan on ehdoton nollatoleranssi eikä näiden kahden ryhmän risteytyksiä virallisesti tunneta. Vielä muutama vuosikymmen sitten moni vähemmistö eli eräänlaisella harmaalla alueella. Ihmiset sietivät toisiaan, vaikka eivät aina hyväksyneetkään toistensa elämänvalintoja. Pakotettu suvaitsevaisuus toi mukanaan myös pakotetun suvaitsemattomuuden.

Tässä kohtaa taas palataan enemmistön ja vähemmistön väliseen raja-aitaan. Enemmistön puolelle siirretyt GLBT-ihmiset ovat ymmärrettävästi hyvin tyytyväisiä uudesta pakotetusta poliittisesta korrektiudesta, kun taas sateenkaarien kimalluksen ulkopuolella sen voi kokea entisestään heikentävän jo valmiiksi ahtaalla olevien ihmisten asemaa. Ymmärrän kuitenkin että homoliikkeen kannalta ei ole järkevää purra sitä ruokkivaa kättä. Vastaavasti oletan blogini lukijoiden ymmärtävän sen, että rikkaruohonäkökulmasta katsottuna Puutarhalehtenne on aika surkea läpyskä.

Mielipiteiden muokkautuminen ei ole koskaan vapaa kytköksistä maailmanpolitiikkaan. Ihmisiä on aina hallittu kaikkialla pelon voimalla. Neuvostoliiton kaaduttua lännen kenraalit eivät voineet enää perustella järjettömän suuriksi paisuneita puolustusbudjetteja ilman uusia uskottavia uhkakuvia. Ääri-islamistit tipahtivat syliin kuin taivaan lahjana. Internetin mullistettua tiedonvälityksen ihmisten manipulointi ja valvonta muuttuivat hetkellisesti aikaisempaa haasteellisemmaksi. Tarvittiin siis netissä vaanivia terroristeja, psykopaatteja ja predaattoreita. Yhdysvalloista käsin levitetyt seksuaalihysteriat rantautuivat Eurooppaan juuri Internetin nousun jälkeen. Pelkkää sattumaa?

Ihmisiä ei voitu enää pelotella homoilla, koska homot eivät yksinkertaisesti olleet enää tarpeeksi pelottavia. Heistä oli silloin enemmän hyötyä liittolaisina kuin vihollisina. Kristillisen fundamentalismin suosio oli myöskin jo niihin aikoihin laskussa. Homoliike oli sanoutunut irti kaikesta epäilyttävästä ja valtaväestön maailmankuvaa loukkaavasta. Heteron oli helpompi hyväksyä seksuaalisuudesta karsittu kuohittu versio homoudesta kuin entinen hämyinen dekadenssi. Väittäisin että homot markkinoivat itsensä heteroiden hyväksyntään uskottelemalla olevansa tavallisempia kuin hetskut ikinä pystyivät edes unelmoimaan olevansa. Heteroiden ei tarvinnut edes hyväksyä mitään vaihtoehtoisia elämäntapoja tai erilaisia homoelämänarvoja, koska niitä ei myyntiin tarkoitetun version mukaan ollutkaan. Homot sisustivat ja kampasivat toisiaan ja vasta töistä kotiin päästyään tekivät jotain mystistä pimeässä peiton alla.

Taktisesti erittäin ovelasti pelattu puoliaika, josta jopa itse Jose Mourinho olisi kateellinen. Tässä vähemmistön taktiikkana oli siis kopioida enemmistön arvot ja elämänvalinnat itselleen, jotta lopulta vähemmistö tekisi itsensä tarpeettomaksi ja muuttuisi osaksi enemmistöä. Jos minussa olisi vähänkään optimistia tai idealistia niin toivoisin näkeväni taktisesti erilaisen jälkimmäisen puoliajan. Nyt kun homot ovat päässeet enemmistön puolelle ja osaksi valtaväestöä, teillä olisi mitä mainioin tilaisuus alkaa tuoda esille erilaisia ja vaihtoehtoisia arvoja ja tapoja elää. Teidät kun on jo hyväksytty ja syrjintänne on kriminalisoitu, sen kielen voi vihdoin ottaa jo pois sieltä heteropyllystä. Yksien kirkkohäiden takia ei kannata enää sieluaan myydä.

Toki tiedän että osa homoista ihan oikeasti toivoo voivansa elää tavallista heteronormatiivista elämää kerjäten yleistä hyväksyntää. Monien ihmisten ainoa toive on olla erottumatta muista ja sopeutua osaksi enemmistöä. Ymmärrän sen ja hyväksyn sen yhtenä elämänvalintana. Tunnen silti yhtä monta homoa ja heteroa, jotka oikeasti haluaisivat jotain vaihtoehtoista, jos vaan uskaltaisivat. Globalisoitunut kulttuuri tyrkyttää amerikkalaisista tv-sarjoista kopioituja tekopyhyyksiä ainoina oikeina tapoina elää. Jokainen homo ei edes halua perustaa perhettä. Moni ei edes halua kirkkohäitä vaikka niihin olisi mahdollisuuskin. Sitä ei tarvitse pyydellä anteeksi vaan yhtä lailla on myös luvallista haistattaa pitkät perinteisille perhearvoille ynnä muulle humpuukille.

Tankatessani festarisafkaa huomaan aasialaisen tytön silittelevän nuoren naispuolisen ratsupoliisin hevosta. Nuori kaunis kyttä riuhtaisee tytön käden irti hevosesta ja karjuu seuraavasta kosketuksesta heittävänsä tytön "niska- ja persotteella putkaan". Miespuolisella kytällä tuskin olisi edes mahdollisuutta yhtä ylimieliseen käytökseen ilman että teko tulkittaisiin rasistiseksi tai naista halventavaksi. Naiskyttä naureskelee pelästyneen tytön lähtiessä nopeasti pois paikalta. Poliisi on aina ystävä ja auktoriteetteja rakastavan suomalaisen enemmistön suuressa suosiossa.

Eilinen ilta päättyy mongolialaisen Hanggain hauskan absurdiin sekoitukseen kurkkulaulua, perinnemusaa ja suoraviivaista rokkenrollia. Nahkahousuihin pukeutunut yli satakiloinen laulaja heiluu lavalla ilman paitaa kaljatölkki kädessään. Muutaman kerran huomaan hänen katsovan suoraan minuun. Luulen että sillä hetkellä vaistoamme molemmat olevamme toistemme ruumiillisia vastakohtia. Minä pienenä ja tyttömäisenä naisten hupparissa, hän suurena lavalla hikoillen kaiken nahkansa keskellä. Tajuan että hän omasta etnisestä taustastaan huolimatta sopisi minua paremmin lähiöbaariin viettämään oikeiden enemmistöön kuuluvien miesten kanssa oikeaa enemmistöiltaa. Lähtiessäni valumaan kohti kotia aika moni monikulttuurisuudesta kiinnostunut suvaitsevainen alkaa selkäni takana nauraen kommentoimaan pukeutumistani ja olemustani. Maailma ehkä kylässä muttei sentään nyt ihan asumaan tartte jäädä.

Joka kevät vuosien vierähtäessä askeleen kerrallaan kohti vääjäämätöntä finaalia mietin oman elämäni syitä ja seurauksia. On paljon asioita, joita olisi pitänyt uskaltaa tehdä. Muutamia ehkä olisi voinut jättää tekemättäkin. Ennen kaikkea olisi pitänyt uskaltaa elää, koska harvoin tulee niitä toisia tai kolmansia tilaisuuksia. Mitä enemmän tärkeät valinnat saavat mennä luonnollisesti ja omalla painollaan, sitä todennäköisemmin luultavasti päädytään siedettävään lopputulokseen. Elämätön elämä jää kummittelemaan, se tulee esille sängyn alta ja nurkan takaa silloin kun sitä vähiten odottaa.

Nykyisten kiveen hakattujen uskomusten mukaan ihmisen elämänkaari muokkautuu lapsuudessa ja nuoruudessa. Tällä vuosikymmenellä on korostunut vanhempien ja muiden kasvattajien usko pumpulissa kasvamisen autuuteen. Kun poistetaan jokainen mahdollinen fyysinen tai psyykkinen haitta, vaaratilanne, trauma tai muuten ahdistava kokemus, kasvatetaan uuden ajan uljaita ihmisiä. Parinkymmenen vuoden kuluttua elossa olevat näkevät onko tämä globaaliksi levinnyt kasvatussuuntaus tuottanut tulosta. Kun nuori ei ole koskaan nähnyt tai kokenut mitään negatiivista, stressaavaa tai haitallista, onko silloin saatu riittävät valmiudet kasvaa aikuiseksi?

Oma äitini oli tässä suhteessa mitä suurin edelläkävijä. Hän näki ympärilläni koko ajan vaaroja, jotka olivat uhkana kehitykselleni. Jälkeenpäin mietin usein kauhuissani kuinka provosoitunut hän olisi ollut nykyisten roskalehtien lööppien ansiosta ja kuinka paljon surkeampi oma tilanteeni olisi ollut kun pelon ja pelottelun määrä olisi silloisestakin vielä tuplaantunut. Mutta jo tuonkin aikakauden vaarojen ja pelkojen määrällä oli vaikutuksensa. Olin turvassa kotona leikkien yksinään ilman kavereita. Äiti piti huolen että mitään pahaa ei tapahtunut, teki hyvää ruokaa ja oli seurana. Välillä olin ihan tyytyväinenkin.

Murrosiän alettua elämäni muuttui paljon ahdistavammaksi. Tuli tarve katsoa oman huoneen ulkopuolelle, kokeilla omia rajoja. Edes ihan vähän. Huono itsetunto ja heikko sosiaalinen suosio olivat jo itsessään hankalia rajoitteita. Kun en oikein uskaltanut mitään niin ei tarvinnut syyttää ainakaan itseään. Ei olisi muutenkaan päässyt tai voinut. Aika nopeasti lakkasin kokonaan yrittämästä. Siinä vaiheessa kun teini-ikä oli loppusuoralla olisin luultavasti jo onnistunut vähän paremmin laajentamaan reviiriäni. Olin kuitenkin silloin jo luovuttanut. Kehitykseni oli pysähtynyt, psyykkinen oireilu alkanut. Tunsin että juna oli jo mennyt. Koulukaverit ja muut ikäiseni olivat jo sosiaalisessa kehityksessä vuosikausia edellä. Joskus jälkeenpäin äitini ihmetteli miksen kapinoinut enemmän. Minun ei kuulemma olisi kannattanut niin helposti antaa periksi. Haluan kuitenkin korostaa, että olen jo ajat sitten antanut anteeksi hänen tukahduttavan tapansa välittää. Äitini selkeästi uskoi tekevänsä minulle palveluksen.

Vielä vähemmän haluaisin kasvaa aikuiseksi tässä ajassa. Ylisuojelevaisten vanhempien määrä on moninkertaistunut, ongelma on saanut kokonaan toisenlaiset mittasuhteet. Taloudellisen hyvinvoinnin lisääntyessä ihmiset tuntuvat muuttuvan koko ajan pelokkaammiksi. Enää ei pelätä ainoastaan ulkoisia uhkia vaan yhtä lailla alitajuntaisia traumoja. Joku väärin ymmärretty tilanne, nolaaminen, häpeän tunne, suru tai pelko tai ihan mikä vaan voi romahduttaa hauraan korttitalon. Ei siis ihme ettei opettajakaan voi enää työntää häiriköivää oppilastaan ulos luokasta tai ruokalasta ilman että siitä vaaditaan vähintään elinkautista.

Erotetun opettajan tapauksessa nuoriso itse ulkoistettiin sivuosaan. Keskusteluissa näkyvimmin esille nousi taas kerran tuo sama "Suomen kansaksi" julistautunut katkeroitunut lynkkausporukka, jonka mielestä jokaiseen asiaan löytyy ratkaisu kuria lisäämällä. Kirkonkylän kommenttigurun aka Väinön oma pappa oli lukinnut poikansa pimeään perunakellariin jokaisen väärin kasatun heinäpaalin jälkeen = hyvä idea jatkossakin koska henki ei silloinkaan mennyt. Tätä ajattelumallia yrittivät kritisoida lähinnä vain sosiaalidemokraattiset naiset, joille Pissa-palkitun koulujärjestelmän puutteiden kritisointi on pyhäinhäväistys. Itse nuorison mielipiteistä ei kukaan ole erityisen kiinnostunut, koska alle 18-vuotiaan harkintakyvylle ei anneta yhtään mitään arvoa. Lehtien yleisönosastoja lukemalla huomaakin, kuinka onnekas nuorisomme onkaan saadessaan näin arvokasta ja ennakkoluulotonta päätösapua koko aikuisväestöltä. Elämänkokemus, tuo ihana taikasana, jolla saa paskankin näyttämään kullalta.

Mitä tulee mediaan ja julkisuuteen, omasta mielestäni kaikkein oksettavinta nuorten kohtelussa on erilaisten "hyvää tarkoittavien" ihmisten tekopyhyys. Lasten ja nuorten asioihin otetaan kantaa vain jos se vahvistaa omaa maailmankuvaa tai tarjoaa itselle konkreettista hyötyä. Nuorten arki ei kiinnosta ketään, kunhan pysyvät poissa kauppakeskuksista ja muualta meluamasta. Nuorisolta ei tarvitse kysyä mitään, koska alaikäisten mielipiteillä ei ole kuitenkaan mitään virkaa. Mutta mitä tapahtuukaan heti kun pitäisi päästä eduskuntaan, kerätä määrärahoja uuteen projektiin, myydä mainoksia tai kasata lehtijuttu? Äkkiä lapsilla ja nuorilla onkin miljoona innokasta "edustajaa". Monet kaikkein kyseenalaisimmista toimijoista ovat jopa lastensuojelujärjestöjä. Pelastakaa Lapset (Save the Children) on ehkä räikein esimerkki järjestöstä, joka kerää rahaa ja tekee politiikkaa pelkän moralisoinnin ja syyllistämisen voimalla. Itse antaisin vähät lanttini mieluummin vaikka huumediilereille tai parittajille.

Media on pullollaan lasten ja nuorten nimissä esitettyjä vaatimuksia. Lapsella on oikeus savuttomaan, pornottomaan tai rotattomaan ympäristöön, iphoneen ja lumilautaan. Yleensä kaikki julkisuudessa pyörivät "lasten toiveet" ovat todellisuudessa niitä hyväntahtoisesti välittäneiden aikuisten omia keksintöjä. Kaikkein rumin, kieroin, skandaalimaisin ja häpeällisin ehdotus olisi kysyä lapsilta ja nuorilta itseltään mitä he todellisuudessa haluaisivat. Se olisi jotain aivan yltiöliberaalia nykymaailmassa, ehkäpä peräti sitä kaikkien parjaamaa entistä "vapaata kasvatusta". Valitettavasti nykyiset isät ja äidit, osa jopa tuon entisen vapaan kasvatuksen tuotteita, ahdistuisivat suuresti huomatessaan että heidän kullanmurunsa eivät ehkä tyydykään pelkkään tavarapaljouteen.

Elämä on lyhyt eivätkä tiedemiehet ole vieläkään onnistuneet kloonaamaan nuoruusvuosia. Jos ajatellaan että elämän 18 ensimmäistä vuotta kuluvat ilman mitään oikeaa mahdollisuutta päättää oman elämän tärkeistä asioista, se on valtavan pitkä aika. Kukaan ei etukäteen voi tietää kuinka monta vuotta on sen jälkeen enää jäljellä. Eikö ole relevanttia kysyä millä oikeudella joku parhaimmillaan ihan mukava, huonoimmillaan kusipäinen vanhempi pompottelee lastaan kaikki nämä vuodet? Se että saat ilmaiseksi uusia vaatteita, ruokaa, sängyn ja kasan tavaraa ei mitenkään voi korvata sitä että mielipiteilläsi ei ole oikeasti merkitystä. Se voitko missä määrin elää nuoruuttasi ja tehdä haluamiasi asioita riippuu täysin siitä kuinka tasapainoisen äidin ja isän olet arvonnassa voittanut.

Ja vaikka olisikin saanut täysjärkisen harkintakykyisen isän tai äidin, useimmat heistä pelkäävät kuollakseen vanhenemista. Keski-ikäisillä isojen lasten vanhemmilla on nykyään lähes poikkeuksetta pakkomielle uskotella itselleen olevansa pienten lasten vanhempia. Silloin oltaisiin itsekin vielä melkein teinejä, ajan hermolla ja hyvin säilyneitä. Kun oma muksu kasvaa sukukypsäksi ja siirtyy nuoruuteen, vanhemmat joutuvat näkemään itsensä tulevina mummuina ja ukkeina. Kukapa nyt sellainen haluaisi vapaaehtoisesti olla, en minäkään. Ehkä lääketieteen täytyisi tässäkin taas tulla avuksi, jotta nykyisten lasten murrosiän alkamista voitaisiin siirtää lähemmäksi heidän liberaaleina itseään pitävien vanhempiensa tarpeita ja maailmankuvaa myötäilevää kahdeksaatoista ikävuotta. Mielestäni sekin olisi kuitenkin nuoria kohtaan reilumpaa kuin jatkuvan odottelun vaatiminen.

Lasten ja nuorten oikeudet eivät kehity ilman edes jonkinlaista itsemäärämisoikeutta. Kukaan vaan ei lähde ajamaan asiaa, josta ei ole revittävissä poliittista tai taloudellista hyötyä. Oman elämänsä oravanpyörässä juoksevat isät ja äidit haluavat yksinkertaisesti päästä helpolla. Heille on tärkeintä selviytyä arkirutiineista vedoten perheen sisällä omaan auktoriteettiasemaansa. Kapinoivien teinien itsemäärämistä puolustamalla ei mennä eduskuntaan, ei edes Suomen pienimmän kunnan kunnanvaltuustoon. Se myös epäilemättä yritettäisiin nähdä yrityksenä horjuttaa yhteiskunnan tukipilareita ja niitä iänikuisia perhearvoja. Tässäkin kysymyksessä status quon ja yleisen järjestyksen säilyttäminen menee inhimillisten tarpeiden edelle.

Omalla kohdallani elämätön, tyhjä ja yksinäinen nuoruus oli yhtenä syynä moniin vaikeisiin ongelmiin, joista monista en ole vieläkään päässyt yli. Se ei tietenkään ollut ainoa selitys vaikeuksilleni, sen verran monimutkaisista vyyhdeistä on aina kysymys. Silti haluaisin joskus tavata kasvotusten yhden hyvää tarkoittavan lisääntymishaluisen nutturapään ja uskoutua tälle koko elämäntarinani. Tyypin naaman alkaessa jo punoittaa ja käsien huitoessa pakkoliikkeisesti pyytäisin pientä yhteenvetoa perinteisistä perhearvoista ja kunnon kotikasvatuksen hedelmistä. Lopuksi tiedustelisin luuleeko hän kenties minun olleen kovinkin kiitollinen oikeudestani päihteettömään, savuttomaan, seksittömään, kaverittomaan ja ilottomaan nuoruuteen. Kaikki lasten ja nuorten oikeudet kun tuntuvat olevan oikeuksia olla tekemättä asioita.

Näin pääsiäisen aikaan tapanani on leikkiä ajatuksella, mitä koko kärsimyksen spektaakkelin päähenkilö ajattelisi ja sanoisi seuraajistaan, jos vielä kerran palaisi takaisin keskuuteemme. Jokainen voi uskoa tai olla uskomatta jumalolentoihin, mutta useimmat kai ovat yhtä mieltä siitä, että Jeesus oli oikeasti olemassa ja näin ollen historiallinen henkilö. Minä itse arvostan häntä yhtenä kaikkien aikojen aidoimpana ja kovimpana kommunistina, vasemmistoanarkistina henkeen ja vereen (varsin kirjaimellisesti jopa). Kovin vähän itse Jeesus pystyi vaikuttamaan siihen millaiseksi kristinusko muodostui hänen jälkeensä. Raha ja valta korruptoi kristinuskon samalla tavalla kuin kaikki muutkin ideologiat ja humanismi vaihtui totalitarismiin.

Kristityt ovat saaneet Ranneliikkeen sivuilla paljon kuraa niskaansa ja monta kertaa ihan aiheesta. Erilaisten vähemmistöjen kuten myös vasemmistolaisesti ajattelevien suhde kristinuskoon ei ole yleensä kovin lämmin, kun taas konservatiiviset oikeistolaiset tuntevat suurempaa yhteenkuuluvaisuutta . Itseäni ihmetyttää se etteivät kristityt ympäri maapalloa ole erityisen huolissaan tästä kahtiajaosta. Siinä missä esimerkiksi Islam puhuttelee juuri köyhintä kansanosaa niin kristinuskosta on muotoutunut varakkaan omia saavutettuja oikeuksiaan puolustavan kansanosan eräänlainen vapaamuurariloosi.

Joku paremmin tietävä toivottavasti oikaisee jos menen pahasti hakoteille, mutta ainakaan itse en ole törmännyt kertaakaan vasemmistolaista arvomaailmaa myötäilevään kristilliseen politiikkaan. Toki tiedän että ainoastaan osa kristityistä on poliittisesti aktiivisia, mutta lähes kaikki tällainen aktiivisuus kytkeytyy oikeistolaisuuteen. Ympäri Eurooppaa löytyy erilaisia suuria tai pienempiä kristillisdemokraatteja, Yhdysvalloissa uskovaiset ovat republikaanien innokkaita tukijoita. Heillä on tietysti valintoihinsa täysi oikeus, mutta samalla ulospäin näyttää koko ajan siltä, että "uskovaiset" ovat yhtenä joukkona toimiva oikeistopolitiikan työkalu. Yhteen poliittiseen suuntaukseen takertumisen luulisi olevan enemmänkin kiusallinen asia universaalille uskonnolle. Nythän "kristilliset arvot" tarkoittaa suunnilleen samaa kuin "isänmaallisuus" eli jotain epämääräistä nurkkakuntaisuutta ja sisäänpäinkääntyneisyyttä.

Voisin laittaa pääni pantiksi, että Jeesusta vituttaisi harvinaisen rankasti edustamansa liikkeen nykytila. Voisin myös veikata, että kyseinen tyyppi ei säästelisi sanojaan vaan tykittäisi täydeltä laidalta ilman minkäänlaista poliittista korrektiutta. Mutta olisiko Jeesus hieman liian liberaali myös itseään niin kovin vapaamielisenä pitävälle vasemmistolle? Jessen harrastuksiinhan kuului hengailla niiden kaikkien vihatuimpien kanssa, ajatus mikä olisi nykyvasureille kovin kiusallinen. Yleisesti vihattujen ryhmien ihmisoikeudet eivät kiinnosta nykyvasemmistoa yhtään enempää kuin oikeistoakaan. Jeesus tuskin ymmärtäisi selitystä siitä, miksi homoa tai naista ei saa syrjiä, mutta jonkun toisen raukan saa entistä helpommin valaa sementtiin.

Jeesuksen ajatuksena oli että jokaisella ihmisellä on oma arvonsa. Sitä peruslähtökohtaa joutuu nykyään yllättävän usein vääntämään itse kullekin rautalangasta. Kovin moni tuntuu kantavan huolta itselleen läheisistä asioista ja arvoista ja suorastaan vaatii muilta jatkuvaa huomioonottamista. Sitten kohta seuraavassa lauseessa luetellaan ne poikkeukset, joita ilman maailma olisi niin paljon parempi paikka. Kaiken teknologisen ja tieteellisen kehityksen jälkeenkään parissa tuhannessa vuodessa ei olla tästä lähtötilanteesta päästy yksimielisyyteen. Vihaaminen kiinnostaa yhä edelleen harrastuksena todella kovasti.

Meillä Suomessa on tapana uskoa, että kristinuskon painoarvo on maallistumisen takia vähenemään päin. Globalisaation edetessä uskomatonta vauhtia maailma kuitenkin pienenee päivä päivältä ja sitä kautta nuo mainitut "kristilliset arvot" saavat uutta nostetta. Erityisesti amerikkalaisilla kiihkokristityillä on käytössään täysin satumaiset määrät erilaisia resursseja kuten rahaa ja medianäkyvyyttä. Ei tarvitse puhua salaliitoista, sillä raha ja valta aina tunnetusti löytää yhteen ilman että siinä olisi mitään yliluonnollista. Kristillisten liikkeiden parissa liikkuu sellainen määrä pelimerkkejä, että niillä jopa ostetaan kokonaisia hallituksia ja tilataan mieluista politiikkaa. Globalisoituneessa maailmassa muualla tehdyt ratkaisut vaikuttavat aika nopeasti myös meille tänne.

Maapallon mittakaavassa "kristillisen politiikan" tapa toimia on ollut vielä enemmän fundamentalista kiihkoilua. Lähetyssaarnaajat ovat pomppineet Afrikassa vastustamassa ehkäisyä ja levittämässä homovihaa. Vähän maltillisemmat kristityt Euroopassa ovat olleet pönkittämässä konservatiivihallituksia. Se politiikka on aina valvonut läntisen suurvallan etuja ja pyrkinyt entistä tiiviimpään liittolaissuhteeseen. Yksikään kristillinen puolue tällä mantereella (korjatkaa jos olen väärässä) ei ole tietääkseni ikinä vaatinut puolustusbudjetin karsimista vaan puolustanut lähes hurmoksellisesti USA:n ja Israelin sotimisia. Laman yllätettyä vanhan mantereen eri maiden kristillisdemokraatit ovat olleet ensimmäisenä jonossa lapioimassa rahaa kriisipankeille ja vaatimaan muita säästötalkoisiin.

Pahoin pelkään, että Jeesus saattaisi ehdottaa jotain Zeitgeistin tapaista järjestelmää. Kommunismi ei taitaisi tulla kyseeseen, koska niin monet kommarit ovat olleet uskontokielteisiä. Mutta jotain radikaalia varmaankin tapahtuisi olettaen että Jumalan Poika saisi tarpeeksi tv-aikaa omille julistuksilleen. Voi myös hyvin olla, että Jessen come back pyrittäisiin salaamaan, koska nykyiset kristityt eivät haluaisi luopua omista eduistaan. Enpä olisi hirveän yllättynyt jos joukko entisiä, nykyisiä tai tulevia Jeesukseksi julistautuneita olisi vuosien varrella vähin äänin varmuuden vuoksi poistunut keskuudestamme mitä erilaisimmissa pienissä onnettomuuksissa.

En ole erityisen uskovainen, mutta Jeesuksen opeissa on silti jotain äärimmäisen viehättävää. On sääli, ettei niistä ole myöhemmälle maailmalle jäänyt hirveästi käteen vaan sama tappaminen ja alistaminen on jatkunut päivästä toiseen parin tuhannen lisävuoden ajan. Kristillinen liike on jo itsessään haaskannut ihan käsittämättömän suuren henkisen potentiaalin. Sillä olisi ollut mahdollisuus kehittyä humaaniksi vastapainoksi rahaan ja kulutukseen perustuvalle maailmalle, mutta se valitsi vahvemman puolelle asettumisen. Ja hylkäsi samalla omat perimmmäiset oppinsa.

Tallinna on ja tulee aina olemaan suosikkikaupunkejani. Yksi halvimmista huveistani on matkata pimeänä harmaana vuodenaikana puoli-ilmaislipuilla lahden yli ja vaellella pitkin pieniä keskiaikaisia katuja. Jos turisteja ei ole lähettyvillä ja autotkin ovat löytäneet parkkipaikkansa muualta, voi hetken aikaa kuvitella miltä elämä näytti samalla kadulla monta sataa vuotta sitten. Itse saan vanhoista kauniista kaupungeista suurta lohtua. Tallinnankin talot ovat nähneet mitä erilaisimpia aikoja ja monenlaisia hallitsijoita. Silti ne ovat pystyssä kuten koko ihmiskunta kaikesta taakastaan huolimatta. Elämä jatkuu ja tämäkin vuosikymmen lopulta pyyhkiytyy muistista.

Vuosisataisen historian ihailu on sitä tärkeämpää mitä ahdistuneemmaksi itseni tunnen. Luultavasti lohdutan itseäni sillä, että on olemassa jotain suurempaa ja pysyvämpää kuin tämän ajan uskonto eli rahan ja tavaran perässä juokseminen. Yritän myös silloin kuvitella millaista elämäni olisi ollut erilaisina aikakausina. Olettaen että ylipäätään olisin olemassa. Kykyni selviytyä erilaisista vaikeuksista menemättä rikki ei tunnetusti ole kovin kummoinen. Ainoa pelastukseni selvitä entisessä maailmassa olisi ollut syntyä pieneen etuoikeutettuun yläluokkaan, mutta sen todennäköisyys olisi vastannut keskikokoista lottovoittoa.

Kuten monilla muillakin toisinajattelijoilla, myös itselläni vapauden kaipuu johtaa helposti yliromantisointiin. Yritän kertoa itselleni, että menneinä aikoina ihmisten elämä oli aika usein karua selviytymistä puutteen ja joskus kurjuudenkin keskellä. Tosin kuten eräs ystäväni äsken minua muistutti, elämänlaatu ei ole läheskään sama asia kuin elintaso. Ja nimenomaan elämänlaadun arvioiminen on liian monimutkainen yhtälö, jotta sitä voisi jollain luotettavalla tavalla mitata. Eri yksilöiden kokema tyytyväisyys omaan elämään voisi noin teoriassa olla jonkinlainen mittari, mutta tyytymättömyyden ilmaiseminen on myös kulttuurisidonnainen juttu.

Tallinnassa vaeltelu saa minut ajattelemaan aikakoneen mahdollisuutta. Mitäpä jos sähköpostiisi tulisi mainos aikakonefirman kahden euron tutustumistarjouksesta? Koodilla FCKONE olisit oikeutettu yhdensuuntaiseen reittimatkaan valitsemallesi aikakaudelle ilman mahdollisuutta palata takaisin. Sinulla ei olisi myöskään mahdollisuutta matkata oman nuoruutesi kultaisiin vuosiin vaan joutuisit siirtämään nykyisen jo puoliksi mädäntyneen ruhosi toiselle aikakaudelle sellaisenaan. Tarttuisitko tarjoukseen?

Ranneliikkeen ihmisten mielipiteiden perusteella saattaisin arvella, että moni teistä lukijoista siirtäisi itsensä parikymmentä vuotta eteenpäin kohti tulevaisuutta. Monille ratkaisevaa tuntuu olevan se, että pystyy elämään elämää juuri samalla tavalla kuin valtaväestö. Yhteenkuuluvaisuus ja integroituminen Suureen Massaan tuo ainakin osalle kiistatonta onnellisuutta. Yllättävän moni tuntuisi olevan valmis uhraamaan aika paljon, jotta voisi tuntea olevansa yhtä arvostettu kuin muut. Itselleni tällainen toive on täysin vieras. Tunnen itseni hyvin kotoisaksi epämääräisessä dekadenssissa, harmaalla alueella jossain hyvän ja pahan välimaastossa. En kaipaa hyväksyntää, koska en tee sillä mitään.

Täytettyäni klubikorttini tunnukset ja salasanat varaisin yksisuuntaisen retrospektiivisen reittimatkan lähelle mutta tarpeeksi kauas. Jos minulta kysytään, ihmiskunta saattoi saavuttaa kehityksensä huipun 60- ja 80-luvun välisenä aikana. Toki paljon myönteistä on tapahtunut sen jälkeen erityisesti taloudellisen vaurastumisen ja teknologisen kehityksen kautta. Mutta voidaanko "kehitystä" arvioida pelkästään tieteen ja talouden kriteerein? Siinä tapauksessa varmaan Blade Runnerin kaltaisten leffojen visiot tulevaisuuden maailmoista edustaisivat kehityksen huipentumaa, kun ihmiset taistelisivat keskenään ainoasta saastumattomasta vesitilkasta jossain avaruuden teknologiahelvetissä. Ihmisten arvomaailma ja sen muuttuminen eri aikakausina on myös laskettava osaksi kehitystä tai taantumaa.

Luultavasti suurin osa moderniin maailmaan liittyvästä ahdistuksestani on peräisin nopeasti tapahtuneesta suomalaisen kulttuurin muutoksesta. Internet, globalisaatio, informaatiotulva yhdestä ilmansuunnasta ja yhdeltä kielialueelta. Tuntuu kuin se suomalaisuus, jonka joskus tunsin, on nopeasti kadonnut. Tilalle on tullut kasvotonta kansainvälisyyttä, muiden isompien poikien mielipiteiden väsynyttä toistelua, jopa suoranaista kiihkoilua. Olisi myös kohtuutonta syyttää, että se muutos olisi tullut kokonaan pahojen imperialistien pakottamana, ei suinkaan. Meille on kasvanut uusia sukupolvia, joille suomalainen tapa elää on enää jäänne maatalousyhteiskunnasta. Uusi kovempi, ehdottomampi ja tylympi arvomaailma on siirretty täysin vapaaehtoisesti bluetoothilla suoraan otsalohkoon. Tätäkin kehitystä on vauhdittanut heikko kansallinen itsetunto. Sen mikä on peräisin muualta on aina oltava parempaa ja kehittyneempää.

Yksi elämäni suurimmista tragedioista ja selittävistä tekijöistä on se etten useista syistä johtuen pystynyt elämään nuoruuttani. Menetetty nuoruus on saanut myöhemmin toisen kokonaan erilaisen ulottuvuuden. En pystynyt nauttimaan parhaista vuosistani, mutten myöskään silloin pystynyt nauttimaan nyt jo lähes kadonneesta inhimillisemmästä maailmasta. En välttämättä kaipaisi takaisin nuoruuteen tässä ajassa, jos persoonallisuuteni ja tarpeeni pysyisivät nykyisellään. Näillä pelikorteilla tämän ajan kiihkossa minut poltettaisiin roviolla A. Le Coqia lipittävien terassituristien edessä Raekojaplatsilla olin sitten nuori tai vanha. Nuori kaunis vartalo ja avoin mieli ei hirveästi lohduttaisi kun puolet kansasta haluaisi joka tapauksessa repiä sisälmykset irti ilman paikallispuudutusta.

Jotkut tähän aikaan kyllästyneet haaveilevat aikamatkailusta eri tavalla. Luultavasti itsekin varallisuuden ja elämäntilanteen salliessa harkitsisin pysyvää fyysistä siirtymistä länsimaailman ulkopuolelle. Tällaisen ratkaisun voi hyvinkin kokea siirtymisenä aikakauteen, jota nopean kehityksen mukanaan tuoma omituinen joukkopsykoosi ei ole vielä ehtinyt pilaamaan. Toki pakoon juokseminen on aina luovuttamista, mutta elämän ollessa lyhyt jokainen vähänkin onnellisempi vuosi on jo itsessään arvokas. Oikein kovasti etsimällä on mahdollista vieläkin löytää maailmankolkkia, joissa yleinen arvomaailma on rakentunut standardista poikkeavalla tavalla. Poikkeavuuden ei tarvitse olla paremmuutta tai huonommuutta, ainoastaan erilaisuutta. Toistaiseksi jopa kolmannes näistä paikoista on säästynyt omien länsiliittolaistemme pommituksilta.

Pakeneminen on kuitenkin valitettavan lyhytaikainen ratkaisu. Ei ole olemassa paikkoja tai kulttuureja, jotka olisivat ikuisesti omassa rauhallisessa kultuurityhjiössään. Yksi ainoa Oikea Tapa Elää puskee palomuurien läpi ennemmin tai myöhemmin, joko vapaaehtoisesti tai puoliksi pakottamalla. Taloudellisesti hieman hitaammin kehittyneissä maissa muutosprosessi lähtee käyntiin heti kun löydetään oikeat liittolaiset ja oikeat viholliset. Vähitellen ilmestyy mystisiä rahavirtoja, aseita ja uusia bisneksiä. Lopulta Xlandia on tärkeä liittolainen terrorismin torjunnassa ja muuttaa lainsäädäntönsä niin että se mahdollisimman vähän ärsyttäisi uusia ystäviä.

Reittikapselin merkkivalo muuttuu vihreäksi ja aika-avaruuden itämerellistä osaa sylivauvasta asti päivittäin kiertänyt sekakielinen kapseliemäntä kiittää minua viroksi ja ruotsiksi FCKONE-koodin käytöstä. Muutaman tunnin kuluttua olen jo sulautunut seinätapettiin siellä jossain. Haalistunut mustavalkotelevisio kertoo Kekkosen lyöneen tänäänkin hole-in-onen uusimman valtiovierailunsa aikana. Ilmaisjakelulehden kupongilla saisi vielä hetkisen ajan Kulta-Katriinaa kymmenellä markalla. Ainoastaan Masa näyttäisi kadonneen. Se oli kyllä tässä vielä ihan äsken odottelemassa linja-autoa.

Haluan omistaa tämän postaukseni kaikille niille, jotka ovat kyllästyneitä tarjolla oleviin poliittisiin puolueisiin ja niiden perässä juokseviin kuuliaisiin ja vähään tyytyviin äänestäjiin. Seuraa johtajaa, seuraa johtajaa, seuraa ummehtunutta johtajaa. Omaa ajattelua ei tarvita, koska mielipiteitä on tasan kolme (3). Olen kutsunut paikalle yhden edustajan jokaisesta lokerosta kertomaan samat kuluneet mantrat taas uudelleen. Kuka sanoikaan että yleistäminen olisi turhaa?

Määrällisesti suurinta ryhmää eli markkinahenkistä, markkinavetoista ja aina yhtä markkinaista markkinataloutta fanittavia edustaa ystävämme Karl. K on koulutukseltaan ekonomi ja kovasti kiinnostunut tekemään bisnestä joskus tulevaisuudessa kun siihen luodaan kunnon edellytykset. K on 2,5 lapsen ja noutajan onnellinen isä Espoosta. Ikioma omakotitontti omakotialueelta on jo valmiiksi omistuksessa ja rakentaminen odottaa enää uutta noususuhdannetta. Karl harrastaa yksityisautoilua ja golfin pelaamista.

Pertti taas edustaa perinteisiä perusajatuksia. P on sairaslomalla oleva metsuri Kainuusta, eronnut leskimies ja hieman katkera naisille. Harrastuksista löytyvät metsästys, kalastus ja niihin liittyvät välineet. Omaa alkoholin käyttöä olisi tarkoitus rajoittaa kuluvan vuoden aikana, samoin maahanmuuttoa. Perinteet ovat tärkeitä Pertille, jopa sellaiset joita ei ikinä ollutkaan. Kesäisin hän vetäytyy kotikylästään erämaamökin rauhaan pakoon kirkonkylän hälyä.

Aina yhtä energinen Virve edustaa tarmokkaana punavihreyttä ja on ammatiltaan nuorisojärjestön järjestösihteeri. Ammattinsa puolesta V kantaa huolta naisten ja vähemmistöjen oikeuksista. Työn
vastapainoksi löytyy erilaisia harrastuksia kuten työväenopiston naisryhmät ja vertaistukiryhmät. Virve elää rekisteröidyssä suhteessa maahanmuuttajataustaisen monivammaisen naisen kanssa. Tärkeintä V:n mielestä on yhteistyö ja yhteiset päätökset. Ilman työryhmiä ei ole solidaarisuutta, Virve korostaa.

1) Suomessa ja muualla Euroopassa ei nyt oikein hommat pelitä. Poimikaa esille se kaikkein suurin ongelma ja esittäkää sanottavanne lyhyesti:

K: Ihmiset vaativat yhä uusia hyvinvointipalveluita, joihin ei yksinkertaisesti ole varaa. Väestö vanhenee, kilpailukyky heikkenee ja suomalaisen työn hinta on nostettu pilviin. Ilman mittavia verohelpotuksia kasvuyrityksille, kasvuyrittäjille ja kasvuyrityshenkisille laskusuhdanne ei lopu vielä vuosiin. Palkkojen laskeminen, eläkeiän nostaminen, työpäivien pidentäminen. Siinä avainsanoja siihen yhteiseen hyvään mitä yksityisyritteliäisyys on omiaan tuomaan meille kaikille.

P: Helsingin herrojen ja suvaitsevaikkojen korruptiopeli. Otetaan köyhien rahat ja maksetaan kansanedustajille tuplapalkkaa. Se mitä jää jäljelle lähetetään kreikkalaisille lusmuille tai turvapaikkaa hakeville huijarineekereille. Missä on tavallisen työtätekevän eronneen miehen oikeudet? Tää on suomalaisen yhteiskunnan alasajoa. Myydään kaikki mitä saadaan irti ja lahjotetaan loput ulkomaalasille huijareille. Kepulikonsteilla rikastutaan.

V: Epätasa-arvo eri muodoissaan. Positiivisen syrjinnän kohtaama vastustus, naiskiintiöiden saama kritiikki. Tarvitaan enemmän rahoitusta ja henkilöstöä tasa-arvon edistämishankkeisiin. Tarvitaan lisää työryhmiä, hankkeita ja projekteja. Piiloseksualisointi, piilorasismi ja piilohomofobia otettava huomioon arkielämässä. Heikompia suojeltava, halusivat ne suojelua tai ei.

2) Millainen on hyvä ihminen? Kuvailkaa sellaisen ihmisen piirteitä jota arvostatte:

K: Hyvä ihminen kantaa vastuunsa ja seisoo ikävienkin päätösten takana (joita toivottavasti kohta tulee). Ihailen suunnattomasti esim. Angry Birdsien kaltaisia kasvuyrittäjiä, joita maamme tarvitsee jatkossa yhä enemmän. Globaalissa taloudessa ei ole enää varaa peukaloiden pyörittelyyn vaan tulosta täytyy saada aikaan vaaditussa aikataulussa. Minä ainakaan en halua jättää omille lapsilleni vuosikymmenien velkataakkaa vaan kovalla työnteolla ja valtion menojen leikkauksilla vapautetaan lisäresursseja kasvuyritysten tukemiseen. Hyvä ihminen on tuottava ihminen.

P: Suomalainen ihminen on hyvä ihminen. Rehellistä kansaa ollaan me tavallinen kansa. Talvisodat ollaan sodittu, sotakorvaukset maksettu takaisin täysmääräisenä. Hyvä ihminen on ankara ja lakia
kunnioittava vanhan kansan ihminen. Helsingin Herrat nääkin on halunnu ulkoistaa. Tilalle on tuotu huijareita ja neekereitä. Mannerheim oli hyvä ihminen.

V: Hyvä ihminen on solidaarinen ja neuvotteleva ihminen. Sellainen ottaa toisten mielipiteet huomioon ja kunnioittaa erityisesti vähemmistöjen oikeuksia. Erityisen tärkeää on ettei hyvä ihminen sano tai tee mitään jonka joku heikommassa asemassa oleva voisi käsittää loukkaukseksi. Väärin ymmärretty huolimaton vitsikin voi jättää pahimmassa tapauksessa elinikäiset traumat. Varmuuden vuoksi meidän pitää olla erityisen varovainen miten esitämme asiamme. Hyvä ihminen varoo loukkaamasta toisia edes vahingossa.

3) Millaiselta näyttäisi unelmienne Suomi kymmenen vuoden kuluttua?

K: Se näyttäisi modernilta globaalilta markkinatalousmaalta. Se eläisi yhä enemmän viennistä, teknologiasta ja uusista innovaatioista. Olisimme yhä tiiviimmässä unionissa ja myöskin NATO:n jäseniä. Kalliiksi käyvän sosiaaliturvan raskaita rakenteita olisi purettu ja yritystoiminnalle olisi luotu kunnon puitteet. Se olisi Suomi, jossa ei enää tasapäistettäisi eikä kadehdittaisi menestyjiä vaan oltaisiin aidosti iloisia siitä, että työn hedelmistä nautitaan silloin jos niitä töitä on tehty.

P: Siinä suomessa olis laitettu loppu hyysäämiselle. Kehitysyhteistyötä tai maahanmuuttoa haluavat maksakoot omasta pussistaan. Oltais otettu markka takaisin. Helsingin herroilta vähintään kymmenen prosenttia palkasta pois ja siitä säästyneet rahat suoraan sotaveteraaneille. Muilta ihmisiltä suut säkkiä myöten. Jokainen on oman onnensa seppä. Ei sitä ennenkään tultu huutaen vaatimaan kaikenlaisia oikeuksia jos ei niitä ole ansainnu.

V: Suomi näyttäisi täysin samanlaiselta kuin mikä tahansa maa maailmassa globalisaation jälkeen. On aivan ihanaa olla mukana päättämässä kaikesta ja liittyä jokaiseen yhteiseen järjestöön, oli sen tavoitteet meidän etujen mukaisia tai ei. Me ollaan silloin itse kuitenkin mukana päättämässä ja yhteistyössä! Suomi vuonna 2023 voisi olla avoimen kosmopoliitti monikulttuurinen mosaiikki, jossa vähemmistöjen oikeudet olisivat oikeuksien keskiöiden keskiössä. Ei tupakoitaisi, ei juotaisi, ei harrastettaisi vastuutonta seksiä. Ihmisiä suojeltaisiin omalta itseltään ja omilta vastuuttomilta tarpeilta, jokaista tasapuolisesti.

4) Millainen on mielestänne tasa-arvoinen yhteiskunta? Miten heikompia tuetaan?

K: Sosiaaliturva pysyy pystyssä ainoastaan jos markkivoimat niin haluaa. Me voidaan maksaa niin paljon tukia kuin talous antaa myöten eikä sen enempää. Huonoina aikoina menoja täytyy karsia ja jokaisen on osallistuttava talkoisiin. Kuten Saulikin ansiokkaasti totesi niin nyt on yhteisvastuullisuuden aika. Kun ihan siihen samaan mitä ennen ei ole varaa niin kannattaa pitää suhteita yllä sukulaisiin ja naapureihin. Sen edestä löytää minkä taakseen jättää. Rasismi ja homofobia on nykyaikana huonoa PR:ää omalle bisnekselle.

P: Tasa-arvo on sitä että enemmistöä ei syrjitä. Maassa maan tavalla. Jos tulee jostain Afrikasta tänne vaatimaan hotelliasumista ja ilmasia taulutelkkareita niin voi painua takaisin banaanilaivalla. Ja peräaukko on tehty ulostamista varten. Luonnottomuuksien hyysäämisten sijasta lisää rahaa eläkeläisille ja sotaveteraaneille. Työttömille rahaa ainoastaan jos ne tekee töitä. Mitään lusmuja täällä ei elätetä. Se on sitä tasa-arvoa.

V: Odottelinkin koska täällä puhuttaisiin tärkeistä asioista eli tasa-arvosta. Tasa-arvo on sitä että kukaan ei millään tavoin tunne tulevansa loukatuksi tai kaltoin kohdelluksi. Moni vahingossakin sanottu voi tuntua toisesta vihapuheelta tai henkiseltä väkivallalta. Heteronormatiivinen ja miehiseen alistamiseen perustuva yhteiskunta ei voi koskaan toimia tasapuolisesti naisia, homoja ja maahanmuuttajia kohtaan. Olisi tärkeä pystyä yhteisesti EU-tasolla kiristämään syrjintää koskevaa lainsäädäntöä. Ruotsissa ollaan tässäkin edelläkävijöitä. Nyköpingin naistyöryhmä on esittänyt rasismista, seksismistä, hyväksikäytöstä ja päihteistä (* ei koske nuuskaa) vapaata kaupunkivyöhykettä perustettavaksi vuoteen 2015 mennessä.

5) Teillä on muutama rivi tilaa lähettää viesti Ranneliikkeen lukijoille. Mitä haluaisitte sanoa?

K: Kannattaa katsoa kenen joukoissa seisoo. Suomen ja Yhdysvaltojen välinen yhteistyö on koko ajan entistä tiiviimpää. Hillary Clinton ja monet muut liittolaisistamme ovat nostaneet homojen oikeudet suurvaltapolitiikan näyteikkunan keskiöön. Tällöin yksipuolinen suhtautuminen Palestiinan kysymykseen, keväällä tuleviin ennaltaehkäiseviin iskuihin Lähi-idän ongelmamaihin tai terrorismin torjunnan välttämättömiin siviiliuhreihin voi olla haitallinen signaali meren takaisille ystävillemme. Minulla on sitä paitsi yksi homonaapuri. Pinkki raha on hyvää bisnestä!

P: Aikuiset ihmiset voi mun puolesta tehdä keskenään mitä huvittaa. Turha sitä toisille on levitellä. Mutta lapsella pitää olla isä ja äiti että miehen mallia on. Kahdesta hintistä ei ole miehen mallia antamaan. Raamattukin niin sannoo vaikken kirkossa oo käyny vuosikausiin. Mitä siitä tulis jos ihmiset ja lehmät lisääntyis keskenään. Kun suvaitsevainen kaupunkilaisväki ilakoi paraateissaan paljain pyllyin eikä suomalaisia lapsia synny niin Helsingin herrat tuo Afrikasta neekereitä tilalle.

V: Lähetän paljon terkkuja ja haleja mun monille tutuille Ranneliikkeen sivustolla! Mulla on oma nimimerkki ja otan osaa yhteisiin keskusteluihin. Monta iltaa ollaan tyttöjen kanssa istuttu Nallessa ja muuallakin miettien keitä kohtaan me tunnetaan suvaitsevaisuutta ja ketkä taas on uhkana meidän tasa-arvolle. On tosi kiva huomata että varmaan puolet ranneliikkeen ihmisistä ajattelee asioista yhteisesti sovitulla samalla tavalla. Mutta näistäkin asioista varmaan riittää taas keskusteltavaa työväenopistolla ens keskiviikkona.

Pimeän talven keskellä ajatukset harhailevat helposti toisiin aikoihin ja paikkoihin. Tylsän ja värittömän arkielämän turruttaessa on aika kaivaa esille kliseisen yleistetty "eteläinen" tapa tehdä asioita. Vaikka en halua sortua suoraselkäisten kunnon suomalaisten niin parjaaman "manjaana-meiningin" yliromantisointiin niin toivoisin että suomalaiset oppisivat suhtautumaan elämään vähemmän tosikkomaisesti. Kylmässäkään ilmastossa pipon ei tarvitse puristaa liikaa.

Monien muiden protestanttien tavoin suomalaiset ovat paatuneita kontrollifriikkejä. Oleellisinta ei ole siis se mitä tapahtuu vaan se että asiat tapahtuvat täsmälleen oikeassa järjestyksessä ja ajallaan. On ensiarvoisen tärkeää tuntea olevansa koko ajan tilanteiden herra. Viitisen minuuttia myöhässä olevat junat ovat siis ehdottomasti hyvä syy spämmätä lehtien yleisönosastot täyteen vihakirjoituksia. Mutta mitä jos yhdessä yössä tilalle tulisikin se kamala manjaana-meininki?

Minusta olisi välillä aika terapeuttista huomata ettei ketään aina kiinnosta. Tyhjää vilkkuvia opastetauluja, puhelinsoittoja numeroihin joissa kukaan ei vastaa. Jonkun olisi pitänyt tehdä tänään jotain mutta ei vaan huvittanut. Selviytyäkseen arjesta joutuisi varaamaan vähän enemmän aikaa. Äkkiä minuuttiaikataulut ja reittioppaat olisivat aika hyödyttömiä. Jos vielä nettikin joskus pätkisi niin ratkaisua ei voisi edes etsiä googlesta tai wikipediasta. Voisiko silloin olla mistään enää ihan varma?

Asioiden huonosti tekemisessä ei tietenkään ole mitään elämää suurempaa. Eikä siinäkään ole mitään ihailtavaa että joku korruptoitunut yksilö laittaa muille kuuluvaa omaisuutta omiin taskuihinsa. Ihailen paljon enemmän sitä miten "geneerisen etelän" ihmiset ottavat infrastruktuurin puutteet valitettavana väistämättömänä pikku hankaluutena, jolle ei oikein voi mitään. Valittamisen sijaan voi joskus olla hauskempaa mennä lähikuppilaan vetämään naama täyteen mezejä ja rakia, tai ihan mitä vaan.

On totta, että protestanttisen pohjoisen ja vähemmän pragmaattisen etelän väliset erot korostuvat ilmaston kautta. Onhan Suomikin kesällä paljon vähemmän ahdistava ja vähemmän tosikkomainen paikka elää. Mutta ilmaston tuomia eroja ei voi myöskään ylikorostaa. Harva meistä pitää vaikkapa Venäjää käytännöllisyyden mallimaana. Suurin osa eroista on kuitenkin peräisin kulttuurin ja uskonnon ominaispiirteistä. Ordnung über alles.

Voin tunnustaa, että ihailen salaa syvän etelän asukkaiden taipumusta pieneen anarkismiin. Ihan jokaista älytöntä sääntöä ei ole pakko noudattaa kirjaimellisesti. Suomalainen ideaali ehdottomasta rehellisyydestä on omasta mielestäni ahdistava ja utopistinen. Pieni valkoinen valhe silloin tällöin ei tee kenestäkään vielä petturia. Miksi yhteenkään ihmiseen pitäisi voida luottaa tilanteessa kuin tilanteessa jos emme luota edes aina omaan itseemme? Hyväksymällä oman ja muiden puutteellisuuden lakkaamme myös vaatimasta kohtuuttomia.

Eräänlainen aitouden myytti tulee myös vastaan ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Kuinka monen suomalaisen olenkaan kuullut valittelevan ulkomaalaisten tyhjänpäiväisiä toivotuksia ja fraaseja. Aika harva onkaan todellisuudessa kiinnostunut siitä onko täysin tuntemattoman ihmisen loppupäivä hyvä vai huono. Näen kuitenkin jotain arvoa sillä että ylipäätään puhutaan. Tyhjät sanat tuntuvat typeriltä, mutta mahdollistavat sen, että ehkä muutaman harjoittelukerran jälkeen uskalletaan puhua jo oikeasti. Olen ehkä huono suomalainen enkä niin aito ihminen, että pystyisin ilman aasinsiltoja avautumaan ventovieraalle koko elämäntarinani kanssa tosta ihan noin vaan.

Pohjoisia protestanttisia alueita leimaa myös työn jatkuva mystifioiminen ja ylikorostaminen. Pohjoismainen hyvinvointi on peräisin solidaarisuudesta ja hyvästä tahdosta eikä muita kovemmasta työnteosta, kuten jotkut asian esittävät. Kaikkialla maailmassa painetaan pitkiä päiviä mutta voitot menevät harvempiin taskuihin. Tässä mielessä pohjoinen maailma ottaa selvän niskalenkin manjaana-ihmisistä. Hyvin organisoitu yhteiskunta pystyy pitämään hyvää huolta, jos vaan halua siihen riittää. Etelässä ihmiset joutuvat hoivaamaan perhettään, sukulaisiaan ja naapureitaan. Se kasvattaa yhteisöllisyyttä mutta se ei yleensä ole pyyteetöntä.

Eroja syntyy elämän tärkeiden asioiden arvottamisessa. Pohjoisen ihmiselle duuni, ura ja siihen liittyvä oravanpyörä ovat kaikki kaikessa. Jos tapahtuu jotain odottamatonta on edessä syvä masennus ja alkoholismi. Etelämpänä ihmiset ottavat lähes itsestäänselvyytenä sen, että kohta tapahtuu jotain ikävää. Sitä ennen kannattaa nauttia läheisten seurasta ja elämän pienistä iloista. Mikään kun ei ole ikuista, ei edes skandinaaville tai saksalaiselle. Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö pohjoiset maat olisi noin keskimäärin infrastruktuuriltaan eteläisiä naapureitaan kehittyneempiä. Mutta osaammeko me oikeasti nauttia siitä kaikesta ihanuudesta? Tuntuu siltä että vanhemmissa kulttuureissa ihmiset erottaisivat kirkkaammin sen mikä elämässä on oikeasti arvokasta.

Kysymys kuuluukin onko tavallisella suomalaisella enää aikaa nauttia elämästään vai viekö työuupumus ja itseaiheutettu kulutusrumba kaikki mehut sitä ennen. Ja onko todellakin niin tärkeää nussia jokaista pilkkua joka ikisessä tilanteessa koska sääntöpykälä X on olemassa. Tuoko kaiken alleen jyräävä kontrolloiminen ja tuplavarmistaminen todellakin parempaa elämänlaatua vai päinvastoin?

Muistetaan myös, että valtio ja sen alueella elävien ihmisten toteuttama kulttuuri ovat kaksi eri asiaa. Lakipykälät määrittelevät yhteiskunnan asettamia rajoja, mutta silti ihmiset yksilöinä päättävät missä määrin he haluavat sitoutua yhteisiin sääntöihin. Me kaikki ratkaisemme itse sen mikä meistä on hyvää ja arvokasta, ei tarvitse aina vierittää vastuuta Jumalalle tai Valtiolle. Voimme tietysti täällä kauhistella monien takapajuisina pitämiemme paikkojen lakipykäliä ja syrjintää, mutta lopulta yksittäiset ihmiset niilläkin alueilla ratkaisevat halutaanko kaikkea paskaa oikeasti edes noudattaa.

Pohjoiset protestanttiset maat ovat hyvin tiukasti säädeltyjä ja kontrolloituja yhteiskuntia. Tietyllä tapaa niin ovat myös monet eteläisemmätkin maat tuskastuttavan byrokratiansa kautta. Meillä kuitenkin ihmiset yhdessä uskovat kaiken kattavan pykäläviidakon tuovan suurta onnea, kun taas jossain muualla yhteisten sääntöjen kiertäminen on suosittu urheilulaji ja merkki terveestä kapinahengestä. Tässä mielessä samanlaisilta näyttävät säännöt eivät kerro mitään lopullista ihmisten itse rakentamasta arkitodellisuudesta.

Koska Ranneliikkeen lukijat ovat pääosin sateenkaari-ihmisiä niin otetaanpa vähän homoisampi anekdootti. Suvaitsevaisessa protestanttimaassa homo marssii ja marssii oikeuksiensa puolesta ja menee yön alkaessa homoklubille. Pari tuntia on lähes tyhjää kunnes lopulta yhden aikaan saapuu takapuoltaan keinutellen sisään joukko kunnon homoja. Nämä ryystävät eri puolilla huonetta gin toniceita ja yrittävät säilyttää kasvonsa muiden silmissä. Kukaan ei halua olla liian helppo eikä myöskään liian vaikea. Lopulta kaikki menevät yksinään koteihinsa runkkaamaan homopornolle. Olo tuntuu vapautuneelta. Samaan aikaan vähän takapajuisemmassa ja epätasa-arvoisemmassa paikassa ruskettunut rantaleijona ottaa kivenkolossa salaa suihin joltain tuntemattomalta. Kukaan ulkopuolinen ei huomaa koska ketään ei ollenkaan kiinnosta. Kukaan ei ole menemässä naimisiin tai adoptoimassa ketään. Ruskettunut adonis pyyhkii hikeä otsaltaan ja miettii kuinka rankaksi manjaana-meininki voikin joskus käydä...

Haluan poikkeuksellisesti tehdä tänään jotain hieman idealistista ja toivottavasti myös uusia ideoita tuottavaa. Tarvitsen siihen teidän apuanne, koska elän siinä uskossa että jotkut teistä pystyisivät ihan oikeasti vaikuttamaan yhden kaukana kehitysmaassa asuvan yksinäisen homon elämään. Siihen ei tarvita rahaa tai minkään alan erityisosaamista, hyvää tahtoa ja kärsivällisyyttä sitäkin enemmän.

Olen tuntenut kiinalaisen mutta Indonesiassa asuvan Endyn netin kautta jo monia vuosia. Alussa yhteydenpito oli tiiviimpää, mutta vähitellen yhdistävien asioiden puute tai jokin muu on hidastanut tahtia. Olen aina osannut arvostaa hänen sympaattista ja hyvää tarkoittavaa luonnettaan, kaikenlainen kieroilu ja itsekorostaminen tuntuu olevan hänelle täysin vierasta. Endyä on myös helppo loukata ja haavoittaa, jolloin hän sulkeutuu helposti neljän seinän sisälle pelokkaiden foobisten ajatusten keskelle. Hän vetoaa jatkuvasti oman maansa homovihaan ja syrjintään, asioihin jotka ovat kiistatta olemassa. Kuitenkin aika harvan elämä paranee sulkeutumalla omaan kotiin. Kenenkään ei ole terveellistä pohtia asioitaan pelkästään oman päänsä sisällä.

Endy tarvitsee uusia kontakteja ja uusia ideoita löytääkseen vielä joskus ulos lukkiutuneesta tilanteestaan. Ja koska hänen ongelmansa liittyvät hyvin pitkälti suuntautuneisuuden problematiikkaan, juuri Ranneliikkeen lukijoilla voisi olla hänelle tarjottavaksi joitain uusia näkökulmia. Endy on fiksu kaveri eikä tule takertumaan sinuun olettaen että uhraat loputtomasti aikaa pelkästään häneen. Jos sinä tai joku tuttusi haluaisi kuunnella ja tukea Endyä, saat yhteyden häneen lähettämällä sähköpostia alla olevaan osoitteeseen. Yhteydenpito toimii silti parhaiten pikaviestimien avulla, joita kaveri käyttää päivittäin useiden tuntien ajan. Hän puhuu sujuvaa englantia, joten kielimuuri ei ole esteenä. Endy harrastaa omassa yksinäisyydessään myös homoeroottisten tarinoiden kirjoittamista.

Endyn suuri unelma on löytää joskus ihan oikea poikaystävä. Hän on lähetellyt erilaisia viestejä netin deittipalstoille, mutta tuloksena on arvatenkin aina uudestaan ja uudestaan mitä erilaisimpia virtuaalisia kusettajia, jotka ensin lupaavat kuun taivaalta netin välityksellä ja katoavat kohta vähin äänin. Endy pyysi kuitenkin minua liittämään mukaan hänen kuvansa ja yritän siksi noudattaa tätä pyyntöä. Vaikka Endy etsiikin lähes pakkomielteisesti poikaystävää, hän hyötyy yhtä lailla kaikesta tarjotusta avusta ja tuesta. Voin vakuuttaa, että Endy osaa arvostaa kaikenlaisia yhteydenottoja.

andyandy2012 (at) ymail.com