Enemmistöllä kylässä

Maailma Kylässä- festari on suurin suosikkini Helsingin vuotuisista yleisötapahtumista. Prideen en ole yleensä osallistunut, koska en kuulu oikeanlaisiin oikeaoppisesti suvaittuihin enemmistövähemmistöihin ja siksi ei ole mitään syytä tuntea asiasta ylpeyttä. Kyläfestareilla minun ei tarvitse ryhtyä muistelemaan ristiriitaista suhdettani enemmistöhomouteen ja sen edustajien poliittisiin linjauksiin. MK on helpompi ottaa vastaan iloisena karnevaalina, jonka tarkoituksena ei ole pelkästään yhtenä joukkona lobbailla omalle rajatulle porukalle lisää enemmistöoikeuksia.

Kumpikin festari tekee hetkellisesti ja tarkalleen rajatulla alueella vähemmistöistä enemmistön. Näin ainakin jos ylipäätään entisenlainen vanhakantainen jako on enää mahdollinen. Toki vähemmän on vieläkin vähemmän, mutta syrjinnän poistuessa ja uhriutumisen päättyessä asetelma ei ole enää entisenlainen. Ansiotyötä tekevä vähitellen suomalaistunut ghanalainen kuuluu itse asiassa legitiimin suojellun asemansa kautta enemmistöön, kun kadulla kerjäävä romani selkeästi kuuluu vähemmistöön. Vaikka musta mies todennäköisesti joutuukin keskimääräistä helpommin rasismin kohteeksi niin laki ja yleinen mielipide tuomitsee hänen syrjintänsä. Paperittomat maasta toiseen siirtyjät ovat sen sijaan vapaata riistaa. Romanikerjäläisen päälle sylkeminen ei nostata suuria otsikoita. Mutta mitä tapahtuisikaan jos joku sylkisi intialaista nokianörttiä tai tv:n homokokkia?

Entistä suurempi määrä ihmisiä voi kokea itsensä kuuluvaksi suureen enemmistöön. Itse lasken varsinaisiin vähemmistöihin kuuluviksi enää ihmisryhmät, joiden elämäntapa, arvomaailma ja/tai seksuaalisuus eivät ole muiden silmissä hyväksyttäviä. Koska homojen, vasenkätisten tai oikeaoppisesti muualta muuttaneiden sortaminen ei ole enää sallittua, ihmisten viha kohdistuu entistä kovemmin niihin joilla ei ole lakikirjaa lyömäaseenaan. Heitä saa nimitellä ja haukkua, jokainen voi jopa omalla nimellään vaatia lynkkauksia joutumatta siitä vastuuseen. Mutta eikö ihmisen vahingoittamiseen kannustamisen pitäisi olla aina rikos oli sitten kohteena kerjäläinen, poliittisesti arveluttava tai seksipervo?

Kylpyhuoneessa itseni kanssa jutellessani käytän tästä modernista valikoidusta suvaitsevaisuudesta nimitystä Hillary Clinton- suvaitsevaisuus. Siinä ihmisiä kannustetaan suvaitsemaan tarjoamalla vuorotellen keppiä ja porkkanaa. Kaikkien kukkien ei tarvitse kukkia, ainoastaan Puutarhalehteen kelvollisille kukille tarjotaan kasvualusta. Rikkaruohoja kohtaan on ehdoton nollatoleranssi eikä näiden kahden ryhmän risteytyksiä virallisesti tunneta. Vielä muutama vuosikymmen sitten moni vähemmistö eli eräänlaisella harmaalla alueella. Ihmiset sietivät toisiaan, vaikka eivät aina hyväksyneetkään toistensa elämänvalintoja. Pakotettu suvaitsevaisuus toi mukanaan myös pakotetun suvaitsemattomuuden.

Tässä kohtaa taas palataan enemmistön ja vähemmistön väliseen raja-aitaan. Enemmistön puolelle siirretyt GLBT-ihmiset ovat ymmärrettävästi hyvin tyytyväisiä uudesta pakotetusta poliittisesta korrektiudesta, kun taas sateenkaarien kimalluksen ulkopuolella sen voi kokea entisestään heikentävän jo valmiiksi ahtaalla olevien ihmisten asemaa. Ymmärrän kuitenkin että homoliikkeen kannalta ei ole järkevää purra sitä ruokkivaa kättä. Vastaavasti oletan blogini lukijoiden ymmärtävän sen, että rikkaruohonäkökulmasta katsottuna Puutarhalehtenne on aika surkea läpyskä.

Mielipiteiden muokkautuminen ei ole koskaan vapaa kytköksistä maailmanpolitiikkaan. Ihmisiä on aina hallittu kaikkialla pelon voimalla. Neuvostoliiton kaaduttua lännen kenraalit eivät voineet enää perustella järjettömän suuriksi paisuneita puolustusbudjetteja ilman uusia uskottavia uhkakuvia. Ääri-islamistit tipahtivat syliin kuin taivaan lahjana. Internetin mullistettua tiedonvälityksen ihmisten manipulointi ja valvonta muuttuivat hetkellisesti aikaisempaa haasteellisemmaksi. Tarvittiin siis netissä vaanivia terroristeja, psykopaatteja ja predaattoreita. Yhdysvalloista käsin levitetyt seksuaalihysteriat rantautuivat Eurooppaan juuri Internetin nousun jälkeen. Pelkkää sattumaa?

Ihmisiä ei voitu enää pelotella homoilla, koska homot eivät yksinkertaisesti olleet enää tarpeeksi pelottavia. Heistä oli silloin enemmän hyötyä liittolaisina kuin vihollisina. Kristillisen fundamentalismin suosio oli myöskin jo niihin aikoihin laskussa. Homoliike oli sanoutunut irti kaikesta epäilyttävästä ja valtaväestön maailmankuvaa loukkaavasta. Heteron oli helpompi hyväksyä seksuaalisuudesta karsittu kuohittu versio homoudesta kuin entinen hämyinen dekadenssi. Väittäisin että homot markkinoivat itsensä heteroiden hyväksyntään uskottelemalla olevansa tavallisempia kuin hetskut ikinä pystyivät edes unelmoimaan olevansa. Heteroiden ei tarvinnut edes hyväksyä mitään vaihtoehtoisia elämäntapoja tai erilaisia homoelämänarvoja, koska niitä ei myyntiin tarkoitetun version mukaan ollutkaan. Homot sisustivat ja kampasivat toisiaan ja vasta töistä kotiin päästyään tekivät jotain mystistä pimeässä peiton alla.

Taktisesti erittäin ovelasti pelattu puoliaika, josta jopa itse Jose Mourinho olisi kateellinen. Tässä vähemmistön taktiikkana oli siis kopioida enemmistön arvot ja elämänvalinnat itselleen, jotta lopulta vähemmistö tekisi itsensä tarpeettomaksi ja muuttuisi osaksi enemmistöä. Jos minussa olisi vähänkään optimistia tai idealistia niin toivoisin näkeväni taktisesti erilaisen jälkimmäisen puoliajan. Nyt kun homot ovat päässeet enemmistön puolelle ja osaksi valtaväestöä, teillä olisi mitä mainioin tilaisuus alkaa tuoda esille erilaisia ja vaihtoehtoisia arvoja ja tapoja elää. Teidät kun on jo hyväksytty ja syrjintänne on kriminalisoitu, sen kielen voi vihdoin ottaa jo pois sieltä heteropyllystä. Yksien kirkkohäiden takia ei kannata enää sieluaan myydä.

Toki tiedän että osa homoista ihan oikeasti toivoo voivansa elää tavallista heteronormatiivista elämää kerjäten yleistä hyväksyntää. Monien ihmisten ainoa toive on olla erottumatta muista ja sopeutua osaksi enemmistöä. Ymmärrän sen ja hyväksyn sen yhtenä elämänvalintana. Tunnen silti yhtä monta homoa ja heteroa, jotka oikeasti haluaisivat jotain vaihtoehtoista, jos vaan uskaltaisivat. Globalisoitunut kulttuuri tyrkyttää amerikkalaisista tv-sarjoista kopioituja tekopyhyyksiä ainoina oikeina tapoina elää. Jokainen homo ei edes halua perustaa perhettä. Moni ei edes halua kirkkohäitä vaikka niihin olisi mahdollisuuskin. Sitä ei tarvitse pyydellä anteeksi vaan yhtä lailla on myös luvallista haistattaa pitkät perinteisille perhearvoille ynnä muulle humpuukille.

Tankatessani festarisafkaa huomaan aasialaisen tytön silittelevän nuoren naispuolisen ratsupoliisin hevosta. Nuori kaunis kyttä riuhtaisee tytön käden irti hevosesta ja karjuu seuraavasta kosketuksesta heittävänsä tytön "niska- ja persotteella putkaan". Miespuolisella kytällä tuskin olisi edes mahdollisuutta yhtä ylimieliseen käytökseen ilman että teko tulkittaisiin rasistiseksi tai naista halventavaksi. Naiskyttä naureskelee pelästyneen tytön lähtiessä nopeasti pois paikalta. Poliisi on aina ystävä ja auktoriteetteja rakastavan suomalaisen enemmistön suuressa suosiossa.

Eilinen ilta päättyy mongolialaisen Hanggain hauskan absurdiin sekoitukseen kurkkulaulua, perinnemusaa ja suoraviivaista rokkenrollia. Nahkahousuihin pukeutunut yli satakiloinen laulaja heiluu lavalla ilman paitaa kaljatölkki kädessään. Muutaman kerran huomaan hänen katsovan suoraan minuun. Luulen että sillä hetkellä vaistoamme molemmat olevamme toistemme ruumiillisia vastakohtia. Minä pienenä ja tyttömäisenä naisten hupparissa, hän suurena lavalla hikoillen kaiken nahkansa keskellä. Tajuan että hän omasta etnisestä taustastaan huolimatta sopisi minua paremmin lähiöbaariin viettämään oikeiden enemmistöön kuuluvien miesten kanssa oikeaa enemmistöiltaa. Lähtiessäni valumaan kohti kotia aika moni monikulttuurisuudesta kiinnostunut suvaitsevainen alkaa selkäni takana nauraen kommentoimaan pukeutumistani ja olemustani. Maailma ehkä kylässä muttei sentään nyt ihan asumaan tartte jäädä.