Postiamasalta

Masa tätinne joutuu pyytelemään taas anteeksi pitkäksi venynyttä blogihiljaisuuttaan. Jotenkin kirjoittamisen kynnys on päässyt nousemaan liian korkeaksi. En halua ruveta päivittäin kertomaan mitä olen syönyt ja mitä katuja kulkenut, mutta ei myöskään ole järkeä odottaa jumalaista inspiraatiota jollekin jota ei ikinä tule. Joten Masan blogi varmaankin tulee uusiutumaan tulevaisuudessa. Yritän tehdä niinkuin useimmat muut eli bloggailen useammin mutta vähemmän kerralla. Lisäksi vähennän niitä masamaisia apokalyptisia vuodatuksia. Ehkä kirjoitustyylikin muuttuu.

Jospa vaikka silloin joku lukisi Masankin blogia. En halua koko ajan kirjoittaa vain itselleni enkä toistaa itseäni. Mutta ymmärrän että hiljainen elämäni ei ole yhtä värikäs kuin monien muiden.

Olen lentämässä huomenna Ryanairilla Hahniin, sieltä jatkan saman firman lennolla Marrakechiin muutaman päivän kuluttua. Sitten bussiin ja Agadirin rannoille. Lähden Marokkoon yhtä ristiriitaisin tuntein kuten aina ennenkin, mutta silti hyvillä mielin. Masa tarvitsee vähän aurinkoa ja rantaelämää olemattoman suomalaisen kesän jälkeen. Ja koska Masa on virallistenkin paperien mukaan sairas ja paperisota on yhä käynnissä, siihen on vielä hyvä mahdollisuus. Tyhjätaskukin pärjää kun asumiseen riittää noin 10 euroa yö ja ruokaa saa parilla eurolla. Matkalla alkuviikosta vietän pari päivää Trierissä ja paluumatkalla Lontoossa. Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää syksyn jatkoa ja pientä kärsivällisyyttä. Yritän Agadirissa miettiä millaiseksi blogini jatkossa kehittyy ja lupaan kertoa lyhyitä kuulumisia paikan päältä muutaman kerran viikossa.

Masa on havahtunut huomaamaan yhden uuden koko ajan yleistyvän tavan elää. En puhu nyt mistään vaihtoehtoisista ihmisistä, koska naiivit ja uhmakkaat eri asioista kieltäytymiset ovat jo pikku hiljaa mennyttä maailmaa. Nykyään vaihtoehtoisuuden tilalle on tulossa melkein-henkisyys. Monen mielestä ei kannata haaskata kallista aikaa hakkaamalla päätään seinään jos ei saa sitä mitä haluaa vaan kannattaa heti valita vaihtoehto B.

Olet varmaan useinkin yrittänyt surffata tutkimaan jotain mutta et ole millään löytänyt oikeata osoitetta. Eipä hätää. Yhden kirjaimen virhe www-osoitteessa siirtää sinut sivulle, jossa on harmaalla pohjalla valtava määrä erilaisia hakemistoja, joista jokaisesta pääsee uudelle sivulle. Niiltä voi kaikilta ostaa jotain kivaa. Ajattele!

Melkein-henkisyys sopii melkein kaikille. Eniten siitä saattavat hyötyä köyhät, joilla ei ole varaa paikata huonoa itsetuntoaan laadukkailla ostoksilla. Halpahalleista voi hyvinkin löytää kamaa, joka kaukaa katsottuna näyttää melkein kalliilta. Ja kun meillä Suomessa varsinkin on aina sateista ja hämärää niin ihan jokainen ei eroa koskaan huomaa. Tärkeintä on että haluat pukeutua niin että sinun tulkitaan ymmärtävän mitä haluaisit pitää päälläsi jos olisi rahaa. Masan kokoluokassa tärkeintä tosin on löytää vaatteet jotka vyöllä kiristämällä melkein pysyvät päällä.

Ruokaostoksia tehdessä kannattaa katse suunnata Euroshopper-osastoon. Jos haluaa ainoastaan tulla ravituksi ja saada tarpeeksi energiaa, Euroshopper on loistava valinta. Sitten joskus kun tilillä on enemmän rahaa niin voi alkaa miettimään miltä mikäkin elintarvike maistuu. Jos haluaa näyttää hyvältä niin taskussahan voi aina pitää ylimääräistä Stockmannin muovipussia (joka tosin ei saa olla ryppyinen), johon voi pakata Euroshopperinsa herättämättä turhaa huomiota.

Varakkaampien ihmisten melkein-henkisyys näkyy vähän eri tavalla. Olet ehkä aina unelmoinut siitä että voisit kadota Suomesta pitkäksi aikaa ja tutustua uusiin mielenkiintoisiin kulttuureihin ja ihmisiin. Köyhällä siihen ei ole rahaa, rikkaalla taas ei ole aikaa. Lopulta kumpikin ostaa eri syistä risteilyn Tallinnaan.

Ihmissuhteiden puolella melkein-ajattelu on hyvin yleistä varsinkin huonolla itsetunnolla. Miksi hankkia turhaan itselleen pahaa mieltä tulemalla torjutuksi hakemalla tuttavuutta sen kanssa josta oikeasti tykkäisi. Eihän se voisi kuitenkaan huolia sinua. Sen sijaan kannattaisi miettiä olisiko tarjolla joku tyyppi joka ei varsinaisesti ole kovin viehättävä eikä edes niin mukavakaan. Mutta se ainakin olisi tyrkyllä ja siihen mahikset saattaisivat vielä riittää. Ja kun sitä katsoo kaukaa ja hämärässä niin ei se nyt niin paha edes ole. Onnea matkaan!

Onnistuneeseen melkein-elämään vaaditaan silti paljon itsekuria. Jos näet jotain kaunista niin mieti oletko valmis maksamaan siitä niin paljon. Vai voisiko jossain toisessa kaupassa saada melkein yhtä nätin puolta halvemmalla? Kun näet kadulla kauniin pojan ja riisut häntä mielessäsi, mieti ensin mitä hän sanoisi nähdessään sinut alastomana. Ehkä sittenkin se selkäkarvojaan kampaileva naapurisi olisi realistisempi haave? Ja oikeasti kannattaako nykyään nähdä edes vaivaa liikkua ulkona kun tavarat voi ostaa netistä. Välttämättä koko ei ole aina oikea eikä viagrana myydyt pillerit ole kuin aspiriinia, mutta vahinkojahan sattuu. Kun kaikkea ei voi aina saada.

Hei! Tulin Masan kotiin sisään ikkunasta. Minä olen Antimasa. Kuka sinä olet? Miksi sinä et koskaan sano mitään?

Tykkäätkö sinä olla koulussa? Minä tykkään paljon kuvaamataidosta. Viime perjantaina minä sain piirtää paperille ihmisen. Piirsin Masan. Sitten piirsin sen keskelle luodin ja verta. Masa kuoli siinä piirustuksessa. Eikö ollutkin hauska?

Meillä on koulussa kivoja opettajia. Ne on paljon kivempia kuin Masa. Oikeastaan en kaipaa Masaa paljoakaan. En ole nähnyt sitä moneen päivään. Joskus kun on pimeää ja kukaan ei näe niin kävelen Masan ikkunan alle ja kurkin sisään. Siellä Masa on. Yksin ja surullinen. Silloin kirjoitan taskulampun valossa pieneen vihkooni "Se ei ole onnellinen". Laitan vihon takaisin taskuuni ja nauran.

Pidätkö sinä sinun koulun ruuasta? Minä pidän meidän koulun ruuasta. Tykkään paljon veriohukaisista. Puolukkahillon kanssa. Sanoin keittäjä tädille että onko nämä hyvät ruuat tehty Masan verestä ja onko puolukkahillo Masan verihyhmää. Täti ei sanonut mitään ja oli hiljaa. Aikuiset ei ymmärrä koskaan leikkiä. Minua nauratti ihan hirveästi.

Minä osaan kirjoittaa jo ihan hyvin. Opettaja sanoi että olen harjoitellut paljon kun kirjoitan juttuja Masasta. Minulla on kotona 25 vihkoa Masasta. Kuinka monta vihkoa sinulla on Masasta? Minä en osaa vielä kovin hyvin laskea. Minun mielestä laskeminen ja lukeminen on tylsää. Osaan kirjoittaa hyvin ja piirtää kuvia. Joskus olen piirtänyt Masalle kuvia. Olen laittanut ne postilaatikkoon. Joskus myös lähetän Masalle viestejä. Kerron hänelle usein etten pidä hänestä paljoakaan.

Opettaja sanoi että minä voisin löytää itselleni harrastuksen etten ajattelisi niin paljon Masaa. Minä harrastan kaneja ja nyrkkeilyä. Mitä sinä harrastat? Mitä sinä tykkäät Masasta? Voisiko sinunkin mielestä Masa vaikka kuolla koska on niin tyhmä ja ikävä? Minun äitini sanoi että ketään kohtaan ei saa olla ilkeä eikä tuhma.
Minun äitini on töissä joka päivä toimistossa. Se on Masalassa.

Katsoitko sinä olympialaisia? Minä katsoin nyrkkeilyä ja ammuntaa. Minä olen joskus mökillä ampunut ilmakiväärillä. Minä laitoin liiterin oveen maalitaulun jossa oli jonkun ihmisen kuva. En kerro kenen kuva siinä oli koska en halua. Mitä sinä muuten teit eilen? Minä menin pallokentälle kaverin kanssa. En meinannut saada maalia ollenkaan kun potkuissa ei ollut voimaa. Sitten ajattelin Masaa ja pallo lensi hienosti ihan ylänurkkaan. Minusta voi tulla hyvä jalkapalloilija. Mutta enemmin minua kiinnostaa potkunyrkkeily ja tavallinen nyrkkeily.

Minun kaverin äiti on kummallinen. Se tuli tapaamaan minun äitiä koska minä olen leikkinyt vääriä leikkejä. Hän ei pidä polttamisesta eikä töhrimisestä. Minun äitini oli minulle vihainen. Hänen mielestä minä kiusaan erästä naapuria. Heidän postilaatikkoon ei saa enää laittaa mitään tai minä en saa viikkoon pelata xboxilla nyrkkeilypeliä. Minä sanoin että kovin monikaan ei pidä Masasta. Mutta minä en enää laita koirankakkaa enkä tulitikkuja Masan postilaatikkoon vaan piirustuksia ja kirjeitä. Minä en pidä Masasta kovinkaan paljoa.

Tätinne ei ole vieläkään oikein selvinnyt islantilaisen kesän aiheuttamasta pettymyksestä. Blogin kirjoittaminenkaan ei ole oikein maistunut viime aikoina. Taitaa olla pikku hiljaa aika jättiläismäisen
Masa-karhun ryhtyä etsimään talvipesää. Hyi olkoon. Kuka nyt pesää oikeasti haluaisi.

Vaikka Masa palelee vähintään seuraavat 9-10 kuukautta niin lohtua voi repiä uunituoreesta julkkiksen statuksesta. Masa on aivan selkeästi Latokasken tunnetuin pervo, hyvin todennäköisesti koko kylän tunnetuin ihminen. Eli repikää siitä kaikki julkkikset tai julkkikseksi haluavat. Tällä pienellä hiekkalaatikolla Masa hallitsee. Olen valmis haastamaan kaikki laajentumishaluiset nöykkiöläiset tai saunalahtelaiset pervot kissatappeluun. Tätä reviiriä puolustaa pitkillä kynsillään Masa.

Tätinne feimi on laajentunut viimeisen viikonkin aikana huomattavasti. Vastaan tulee tuntemattomia teinejä jotka huutelevat "Moi Masa" ja kyselevät mitä kuuluu galtsusta bongatuille kavereilleni. Koulujen pihoilta kuuluu joskus jopa ekaluokkalaisilta näyttävien lasten epäuskoisia kyselyitä "OOTSÄ HOMO?" joihin tätinne väsymättä ja kyllästymättä huutaa aina takaisin "JOO OON". Erikoismaininnan ansaitsee eräs poika, joka erittäin kovalla ja kimeällä äänellään huudahtaa minut nähdessään "TYKKÄÄTSÄ POJISTA??" halutessaan todistaa vierellä kulkeville että olen todellakin homo. Silloin samalla kadulla koiriaan kusettavien ihmisten päät kääntyvät katsomaan poikaa luullen että kysymys oli heille osoitettu.....

Uteliaisuus on mukavaa. Lapsilta ja nuorilta en ole kertaakaan saanut osakseni minkäänlaista vittuilua. Nyrpeintä naamaa näyttävät tuulipuvuissaan kuljeskelevat keski-ikäiset tädit. Tosin nehän nyt
ovat kuumissa aalloissaan ja kireissä tenaladyissaan joka tapauksessa kärsivän näköisiä. Olen silti ihan varma että ennemmin tai myöhemmin joudun törmäämään aikuisten suomalaisten fobioihin. Ehkä jo ensi viikolla jostain ilmestyy Espoon Kaltoin Kohtelijat Ry:n VaraKaltoin Kohtelijatar Pirkko-Liisa, joka pitää minulle saarnan elämäntavastani ja valistaa minua vaihtoehtoisesta seksuaalisuudesta puhumisen
nuorille aiheuttamista traumoista. Tiedättehän nämä kireät ihmiset, jotka ahmivat psykologian teoksia? Lopulta jostain tulee esille tatuoitu Jorma joka vähemmän platonisesti heiluttelee remmissään
vihaista dobermannia ja huutaa "Pysy friikki erossa mun perheestä!"

Masasta tuli myös viime viikonloppuna taidehomo. Eräs kaverini yritti saada minua kääntymään jo vuosia sitten tähän niin suosittuun uskonlahkoon. Kun nuoruuteni oli jo silloin kaukana takanapäin eikä flaksi enää käynyt, hänen mukaansa silloin kannattaa kiinnostua taiteista. Ruma aikuinen mies kun voi olla ihan siedettävä jos osaa keskustella henkeviä Bertoluccin elokuvista. Viime viikolla sain sitten lopulta vietyä itseni teatteriin. Tosin ilmaislipulla ja Peacockiin katsomaan High School Musicalia. Mutta mitäpäs pienistä. Taidehomo mikä taidehomo. Itse esitys oli varsin pirteästi toteutettu. Aina yhtä hurmaava Maija-Liisa Peuhu ja pääosaa esittäneen tytön kaunis lauluääni jäivät parhaiten mieleen. Masa ei välttämättä ihan kuulu musikaalin teinityttö-kohderyhmään, jolloin en myöskään jaksanut sytkäri ilmassa heiluen fiilistellä jonkun poikkeuksellisen lahjakkaan teinin kaikkialle ehtimis-ongelmaa. Minä kun ehdin ihan varmasti sekä Kelaan että Siwaan.....ei tarvitse sammuttaa valoja edes sitä varten.

Huomenna on sitten vuorossa taiteiden yö jossain puiston tapaisessa paikassa pussit heiluen. Voiko tämän enempää taiteellinen enää olla? Esitän nöyrimmän kiitokseni kaikille Masaa tällä viikolla tervehtineille (luultavasti olette myös löytäneet linkityksen blogiini) ja toivotan yhtä hyvää seuraavaa Masan moikkaamisviikkoa. Pidetään Masa mielessä!!!

Tervetuloa Masan pienimuotoiseen kesän lopettajaisjuhlaan. Olette varmaan huomanneet että vuoden 2008 kesä on Suomessa jo ohi. Mutta onneksi voimme olla hyvillä mielin. Saimmehan nauttia lämmöstä aika monta päivää. Kyllä viikon tai parin auringonpaisteella jaksaa ihan hyvin sinnitellä sen 8 kk joka väkisinkin menee uuden kesän odotteluun.

Minusta tuntuu että kaikki vieraat eivät olekaan aiemmin tavanneet toisiaan. Saanko esitellä hieman väsyneen oloisen pehmokissani, jonka nimeä en tällä hetkellä satu muistamaan. Mutta epäilen että hän ei itsekään muista sitä. Toinen kutsuvieraani on pieni ruskea apina, joka myöskin on nähnyt parempia päiviä. Kovia poikia puhumaan ovat ja juovat yllättävän paljon teetä ottaen huomioon etten ole ikinä nähnyt nesteen tulevan ulos mistään.

Mitäpä tämän vuoden kesästä jäi mieleen? Ainakin tämä kylä oli heinäkuun ajan aivan autio. Ilmeisesti suuri osa suomalaisista yhä vieläkin menee keskikesällä maalle mummolaan tai syrjäseudun mökilleen. Ja sään ollessa harmaa ja viileä eivät kotiin jääneet paljoa liikkuneet ulkona. Joten tunsin itseni monta kertaa eläväksi ruumiiksi kun vaeltelin ympäriinsä nähden tuskin kenenkään tulevan vastaan.

Ainahan tietysti on tuo itäinen naapurikaupunkimme, joka omasta mielestään on jonkinlainen metropoli. Helsingin keskustassa liikkuu paljon ihmisiä joka hetki, mutta se ei oikein ole paikka jossa Masa viihtyy. Ollakseen iso kaupunki Helsinki tuntuu yllättävän ennalta-arvattavalta. Varmaan osittain syynä on jäämerellinen ilmastomme, joka on hidastanut eurooppalaisen katukulttuurin syntymistä. Mutta on liian hyvä tekosyy aina syyttää olosuhteita. Kyse on lopulta ihmisistä itsestään, kansanluonteesta ja halusta olla erottumatta joukosta. Pelkästään nostamalla terassien määrää ja lisäämällä lämpölamppuja syksyn tullessa ei vielä tehdä paljoakaan.

Omasta kesästäni jäi mieleen aivan mieletön väsymys ja vuosi vuodelta pahenevat allergiaoireet. Yleensä kai ihmisten allergiat vähenevät kun ikää tulee lisää, itselläni tuo on mennyt päinvastaiseen suuntaan. Syömällä lääkkeitä oireet kyllä helpottavat, mutta sitten on vielä väsyneempi. Paras ratkaisu olisi pysyä koko kesä poissa Suomesta, mutta siihen ei allekirjoittaneella toistaiseksi ole varaa. Otan
lahjoituksena vastaan pienikokoisen käyttämättömänä lojuvan kaupunkiasunnon missä tahansa Välimeren alueella.

Kesän lopettaminen ei oikein inspiroi kirjoittamaan, joten jätän tällä kertaa tyypilliset masa-viisastelut ja samat vanhat sarkasmit pöytälaatikkoon odottamaan vuoroaan. Apinani ja kissani haluavat toivottaa teille hyvää alkanutta syksyä ja hauskaa kesän 2009 odotusta!

Masa ottaa vastaan onnitteluja. Tädillänne on pitkästä aikaa ihan oikeaa työtä. Kuka sanoikaan että Masa on yhteiskunnan elätti jolla ei ole oikeutta elää? Muistaakseni tuttavani Janne jolle myös terkkuja uuteen työpaikkaansa :) Masa on nyt teidän kanssanne tasaveroinen.

Siinä kävi sitten niin että kesälämpöjen palattua Masa onnistui taas tänäkin kesänä yhdistämään pitkäaikaisen harrastuksensa rannalla makaamisen johonkin hyödylliseen ja muita palvelevaan. Eihän Masan työstä tietenkään makseta palkkaa, mutta vapaaehtoispohjaltahan ne parhaat teot syntyvät...ja tätinne uskoo vakaasti että Suomen kaltaisessa tarkkoihin sääntöihin ja lukemattomiin lakipykäliin uskovassa yhteiskunnassa uimahousujen säännönmukaisuus on vakava asia.

Masa joutuu valitettavan usein kiinnittämään huomiota säädyllisyyden perusasioihin. Uimahousuiksi Espoon rannoille ei suositella mitään ylisuuria bermudoita tai muita polveen tai jopa sen alapuolelle ulottuvia uimashortseja. Tyylipuhtaan uimahousun kuuluu olla melko pieni, ihonmyötäinen ja mielellään vaalean sävyinen. Väärän mallisen uimahousun valinta voi johtaa henkilökohtaiseen puhutteluun ja pahimmassa tapauksessa jopa kyseisen vaatekappaleen poisottamiseen. Myös liiallinen kireys vaatekappaleen sisäpuolella johtaa lähempään tutkimiseen. Kuolio on hengenvaarallinen sairaus. Joudun virkani puolesta valitettavasti toteamaan että nykyinen housumuoti pahenee vuosi vuodelta. Koska huomautettavaa on valtavasti ja työtä näin ollen paljon, Masa joutuu keskittymään ainoastaan nätteihin poikiin. Pahoittelen asiaa ja toivotan työn iloa niille jotka hoitavat karvaiset miehet ja isorintaiset naiset.

Kesäisin kaupunkirannoilla voi tutustua myös vieraisiin kulttuureihin. Ehkä kaikkein eksoottisin näistä on ryhmä nimeltä Maalaiset. En ole ihan varma mistä he tulevat mutta he ovat yleensä valtavan kalpeita ja
rakastavat lippiksiä. Heidän kulttuurinsa on varmaan mielenkiintoinen ja yritän ymmärtää heitäkin mutta yrittävätkö he tehdä samaa Masaa kohtaan? Erään maalaisperheen tyttö katsoi Masaa ja sanoi äidilleen:
"Toi mies on kumman näköinen". Aivan. Olen itse harvinaisen samaa mieltä. Mutta jotta tuo vieras kulttuuri ymmärtäisi kaupunkilaisia vähän paremmin, haluaisin kerran päivässä pitää heille sight-seeing kierroksen. Tässä näette erään kaupungeille ominaisen ilmiön - laihan pervon. Kymmenen metrin päässä näette vammaisen. Hän ei voi omille vaikeuksilleen ja pakkoliikkeilleen mitään. Toisella puolellanne näette karvaisen bosnialaisen, joka yrittää iskeä lihavia naisia. Toivotan kaikille Maalaisille hyvää lomaa ja turvallista matkaa takaisin samannäköisten ja samanhenkisten ihmisten pariin. Ja jos autoon mahtuu niin he voisivat antaa myös City-junteille ilmaisen paluukyydin maaseudulle. Tiedättehän nämä maalta Helsingin seudulle muuttaneet ylimieliset bodatut supersankarit trendikkäissä aurinkolaseissaan jotka luulevat olevansa melkein jenkkejä muutettuaan Pihtiputaalta Keravalle? Juuri he.

Omalla lähirannallani hoilataan rantaterassilta käsin karaokea joka ikinen sunnuntai täydellä volyymillä alkuiltapäivästä alkaen. Ymmärrän hyvin keski-ikäisten ja sitä vanhempien ihmisten elämäntuskan, mutta ehkä en ihan sitä että keskellä kauneinta kesää halutaan lauleskella talveksi pois muuttavista joutsenista ja yksinäisen miehen kaipuusta metsiin. Positiivisuus missä pelaa edes yhden minuutin ajan? Ottakaa mallia Masa-tädistänne joka on maailman positiivisin ihminen. Tai ehkä paremminkin voisitte ottaa oppia tuosta eräästä balkanin suunnan herrasmiehestä, joka kiertelee rohkeasti juttelemassa paikallisille naisille flirttaillen näille häpeilemättömästi. Hän varmasti saa pesää tälläkin hetkellä samaan aikaan kun suomalaista syntyperää olevat Reiskat ja Tapsat juovat kaljaa ja hoilaavat karaokea säälien itseään kun eivät löydä naista.

Mutta kieltämättä Masalla on pieni oma lehmäkin ojassa. Samaan aikaan kun rantagigolomme metsästää uutta naista, Masa ihailee vesi kielellä hänen jumalaisen kaunista poikaansa. Isukin läsnä ollessa tuota ei oikein voi tehdä, koska jostain syystä hento ja karvattomaksi sheivattu kroppani, vaaleanpunainen homoreppuni, pieni uimahousujen tarkastamiseen soveltuva muistivihkoni ja lipovat huuleni eivät herätä hänessä luottamusta vaan epäluuloisia katseita. Teitä ihmisiä on sitten mahdoton miellyttää.

En tiedä miten jouduin tähän huoneeseen. Hämärästi tajuan että ympärilläni on joukko sukulaisia ja muita tuntemiani tyyppejä. Koulukaverini Pia on ottanut koko porukan vangiksi jostain käsittämättömästä syystä. Pia makaa kyljellään sinisellä terveyskeskus-tyyppisellä nahkaisella operointipöydällä ja puhuu muille. Sitten takaa hiipii tummaihoinen vanhempi mies ja savu alkaa täyttää huonetta. Pia juttelee kyljelleen kääntyneenä fleece-takissaan eikä huomaa hänen päänsä menoksi suunniteltua juonta. Kaikki muut huomaavat ja pidättävät hengitystään. Masa näkee savun mutta hengittää ensin vähän (hitaat refleksit ja hidas äly) ja vasta sitten ymmärtää sulkea sieraimensa. Päässäni ryhtyy pyörimään ja tajunta on juuri sammumassa kun tajuan että Pia on lyyhistynyt nahkapöydälle ja muut ovat kävelemässä paikalta pois. En halua vielä kuolla. Heilutan kättäni että joku auttaisi. En oikein enää tajua tätä maailmaa. Muut juttelevat keskenään nauraen helpottuneena kun Pialta oli saatu taju lopultakin kankaalle. Ollessani aivan viime henkosillani b-luokan jenkkielokuvista tuttu vanhempi tummaihoinen sankari (oikeaa nimeä en muista) hiippailee hitaasti ja kiirehtimättä nauravana eteeni huomaten minun epätoivoisen huitomiseni ja nostaa eteeni pahvisen kyltin. Kyltissä lukee kysymys: "Friend of Joe? Yes or no?" Varmuuden vuoksi pahvissa on eri väreillä jaetut puoliskot kyllä ja ei vastaukselle. Saan vaivalloisesti siirrettyä sormeni Yes-puolelle, jolloin ilmeisesti Joe-niminen herra vetää minut kädestä ylös ja lopulta pois savuisesta huoneesta. Taisin hetken aikaa jäädä miettimään miksi juuri minut pelastettiin viimeisenä ja hyvin hitaasti. Joen vauhti oli suurinpiirtein yhtä ripeä kuin Masan työnhaku. Eli lähes päätähuimaava.

Kun pääsen ulos huoneesta niin Pian hirmutekojen mittasuhteet paljastuvat. Katson alas lattialle, jossa räpiköi joku hirveän huonokuntoinen karvakasa. Kuulen jonkun sanovan "Nyyti". Silloin päässäni napsahtaa. Vajoan itkuisena polvilleni halaamaan lähes muumioituneen näköistä eläinparkaa joka on aivan litistynyt ja oudon erivärinen kuin aiemmin. Mutta se irvistää ja haukkuu. Ja reagoi kun halaan sitä huutaen samalla hysteerisenä "Mitä te ootte tehneet Pikku-Nyytille." Tajuan että sairaan mielen riivaama Pia on pitänyt Nyytiä hengissä kaikki nämä vuodet, vaikka kaikki uskoivat että lapsuuteni ajan mummoni koira oli jo lopetettu ajat sitten. Vajoan itkuisena maahan. Helvetin psykopaattinen Pia!

Sitten herään nopeasti. Olen sängyssäni Latokaskessa. On aamu. Olen jälleen kerran elossa. Piaa ei näy missään. Lapsuuteni on yhä kaukana jossain menneisyydessä. Pia ei ole oikeasti psykopaattinen vaan asuu jossain avomiehensä kanssa rivitalossa Vantaalla ja harrastaa Bernin paimenkoiria. Nyyti on päätynyt takaisin luontoon ja elää ikuisesti omissa muistoissani maailman parhaimpana koirana. Olen väsynyt unen jälkeen. Ehkä sittenkin ne normaalit unet kuten klassikoksi päätyneet taidefilmit "Vangitkaa Masa" (Sotilaiden maihinnousu) , osat 1389-7543 ja "Pako Kerrostalossa", osat 543-876 (Erikoisjoukkojen saapuminen) - ovat rentouttavampia kuin äskeinen.

Mutta tuo uni sai muistelemaan lapsuuden kesiä. Silloinhan kesät olivat ihan oikeita kesiä. Nyt kasvihuoneilmiön aikana ilmasto on niin kuuma että ulkona ei tarkene olla ilman pitkähihaista paitaa. Jos vuoden 2008 kesä olisi paketissa niin siihen olisi lyöty EU:n hyväksymä tarra: "Kesän kaltainen vuodenaika". Mökin puinen rantalaituri ja polttavan kuuma kallio tuntuvat vieläkin aivan todellisilta kokemuksilta. On mahdotonta mieltää että niistä on jo kokonainen ihmisikä aikaa. Silloin joskus mökin lahti tuli usein äkkiä täyteen meduusoita. Nykyään niitä ei enää näe Itämeren saastumisen takia. Kirkasvetisessä Välimeressä kylläkin. Sinilevä on jo tänäkin kesänä ottanut valtaansa suuren osan etelärannikosta. Mökillä leikkikaverina ollut serkkupoika on kasvanut aikuiseksi ja muuttunut huumorintajuttomaksi ja kylmäksi lakimieheksi. Saaristossa mökkiläisiä kuljetelleet kalastajat ovat lopettaneet elinkeinonsa ja siirtyneet töihin tehtaalle mantereen puolelle. Kala kun ei enää viihdy Itämeressä.

Haluaisin niin kovasti uskoa että kaikki on Pian tekosia. Julmasta ja sairaasta puolestaan huolimatta kouluaikoina hän oli niitä harvoja tyttöjä joita pystyin ymmärtämään. Pia oli sellainen mutkaton poikatyttö, jonka oikkuja ei tarvinnut ryhtyä arvuuttelemaan vuosikausia kestävän kirjekurssin avulla. Pia oli lyhyesti sanottuna hyvä jätkä. Tällaisen kunnianosoituksen ja lähes mielistelyn jälkeen olisin kiitollinen jos hän palauttaisi elämäni takaisin siististi viikattuna muovipussiin. Mutta ehkä hän on tässä vaiheessa oppinut jo aikuisen naisen luonteeseen kuuluvan pakollisen vaikeaselkoisuuden ja ei enää osaa käsitellä yksinkertaista toivettani. Mikäli nyt ylipäätään on enää elossa, koska emme tiedä mitä kaasua Joe viime yönä käytti. Mutta takerrun viimeiseen oljenkorteeni: "Pia, jos luet tämän niin olisitko kiltti ja ottaisit yhteyttä Masaan. Sinulla on jotain joka ehkä kuuluu minulle."

Tarkemmin ajatellen en ole enää varma haluanko sittenkään kuulua tämän leffojen sivuosien jämänäyttelijän kavereihin. Friend of Joe? I don't think so anymore...Tuntuu oudosti kuin savu täyttäisi taas huoneen. Joe taitaa olla nopeampi avaamaan kaasuhanansa kuin sulkemaan sen. Jotenkin tyypillistä toimintaa jenkeiltä. Onneksi harkinta-aikaa on varmaankin se sama vajaa minuutti ennenkuin pahvilappu nousee, enemmänkin jos en mene blondina hengittämään ensimmäisiä höyryjä. Jos taas kävisi kuitenkin niin että Joe innostuu jutskaamaan ihmisten kanssa niin tiiviisti ettei tule tarkkailleeksi tajuntani tilaa niin pääsen lopultakin tapaamaan Pikku-Nyytiä. Voitan tällä kertaa molemmissa tapauksissa.

Hei! Täällä puhuu Antimasa. Minulla on Masan salasana ja tulin tänne kertomaan. Miten sinun kesäsi on sujunut?

Minä olen ollut nyt neljä päivää kesäleirillä. Missä sinä olet ollut nämä neljä päivää? Olen oppinut leirillä monta hyödyllistä asiaa. Eilen opin tekemään merimiehen solmun. Osaan myös muita solmuja. Solmutuksessa ajattelen usein Masaa. Ajatteletko sinäkin?

Minusta leirit ovat kivoja. Niitä pitäisi olla useammin. On hyvä etteivät aikuiset tule häiritsemään meidän leikkimistä. Varsinkaan Masa. Meillä on täällä kivoja ohjaajia. Ne ovat paljon kivempia kuin Masa joka ei ole ollenkaan kiva. Olen ollut monta päivää iloinen. Paljon iloisempi kuin Masan naapurissa.

Juttelin eilen leirisedän kanssa. Setä kysyi miksi puhun niin paljon Masasta ja kuka Masa on. Sanoin että en pidä hänestä kovinkaan paljoa ja että hän asuu naapurissani. Sitten setä kysyi onko Masa tehnyt minulle joskus jotain pahaa kun käteni puristuu nyrkkiin ja jalka polkee maata. Kukaan ei ymmärrä etten voi paljoakaan sietää Masaa.

Leirillä iso poika sanoi että voisin puhua muutakin kun Masa on jo kulunut. Aloin nauramaan ja sanoin että Masa on joo tosi kulunut. Siinä näette että muutkin antavat ymmärrystä. En vaan halua tietää kaikkia isojen poikien asioita. Teltassa iso poika kysyi olenko harrastanut koskaan itsetyytyväisyyttä. Sanoin etten ole enkä halua ja että on paljon terveellisempää ajatella muita asioita. Kuten Masaa. Eikä olisi aikaakaan kun harrastan myös kaneja ja nyrkkeilyä.

Miksi minä aina kirjoitan sinulle mutta sinä et koskaan minulle? Mikä sinun nimesi edes on? Haluatko sinä tietää salaisuuden? Meidän leirin saunan katolla on kuollut lokki. Se kuoli vahingossa. Joskus kun ei ole muuta tekemistä menen katsomaan sitä ja ajattelen asioita. Minusta ei tule koskaan niin vanhaa ja sairasta että kuolen. Minusta myös tuntuu että Masa ei ole ihan terve. Olen kuullut kun se joskus puhuu itsekseen. Kukaan järkevä ihminen ei puhu itsekseen.

Minä voitin eilen leirikilpailun. Minun piti piirtää ensin kartta, sitten kertoa tarina ja sen jälkeen mennä piiloon kunnes toinen kaveri on tehnyt reitin ja piilottanut avaimet. Minun tarina ei ollut kaikkien mielestä hyvä. En kerro sitä uudelleen. Minä nauroin itse sille monta tuntia. Sain palkinnoksi leirilippiksen. Aion kulkea se päässä koko kesän. Olen varma että Masaa harmittaa nähdä se kun se ei itse päässyt meidän leirille. Ne ei ole tarkoitettu aikuisille eikä varsinkaan Masalle. Mitä olet tehnyt tänään?

Rakas ystäväni totesi äskettäin että blogini on moderni nettiversio vanhasta tutusta Juoppohullun Päiväkirjasta. Hän totesi myös lukijoiden varmaankin luulevan tekstini olevan pelkkää äärimmilleen vietyä provoilua kun tosiasiassa Masan ajatusmaailma ja elämä on varsin tarkalleen kirjoitetun tekstin mukaista. En haluaisi mitenkään pilata iloanne mutta kuvittelemaanne sarkasmia ei ole olemassa.

Masa on varmasti saavuttanut juoppohulluuden tilan pienimmällä määrällä alkoholia mitä kukaan ikinä. Samainen hyvä ystäväni suosittelee jatkuvasti viikkoannoksen kolminkertaistamista jotta blogieni taso vielä nousisi. Täytyy sanoa että ehdotus on hyvin houkutteleva. Tätinne tuntee aivan valtavaa mielenkiintoa keinoihin paeta todellisuutta. Jos päihteet olisivat halpoja ja vaarattomia niin Masa leijailisi Latokasken kattojen yläpuolella kaiket päivät. Teidän vastuullisten ihmisten tehtävänä on pitää huolta että ne eivät ole.

Suomen kesä on maailman paras. Keijo on valmis lyömään turpaan kaikkia jotka ovat asiasta eri mieltä. Kaikenlaiset ruikuttajat valittavat että kesäkuu olisi ollut kylmä. Omalla parvekkeella talon seinän kulman räystäskatoksen takana on ihan varmana lämmin. Niin lämmin että täytyy avata aika monta pulloa Olvia. Ja mitä sitten jos välillä sataa. Luonto tarvitsee vettä. Eihän sitä itsekään ilman oikein pärjää tai muuten koittaa nestehukka. Sandels sihahtaa kun Keijo avaa vielä yhden. Aika paljon on omasta asenteesta kiinni.

Keijo ei myöskään pidä lapsuuden kesien perään haikailevista ihmisistä. Kaikkea aikansa. Ei se aurinko silloinkaan aina paistanut. Olihan se kiva naapurin poikien kanssa rakentaa majaa metsään ja etsiä taskulampun valossa kummituksia mutta yhtä kivaa on nyt kohta avata Saku Original. Ihmisen psyyke ainoastaan tekee temppuja. Sitä vaan luulee että kaikki oli ennen paremmin. Ajattele vaikka 80-lukua. Eihän silloin ollut edes ananaksen makuisia siidereitä.

Vaikka varovainen pitää olla. Keijon isä lähti 1954 lavatansseista kotiin ja ajoi vahingossa suoraan kalliolta lampeen. Äiti vannotti ettei Keijo ikinä alkaisi juomaan vaan hankkisi kunnon ammatin ja perheen. Entinen vaimo Pirjo on vieläkin töissä Hartwallilla vaikka mukia on tullut kumottua aika ahkeraan. Keijo pyyhkii hikikarpaloita otsaltaan ja hyllyy jääkaapille ottamaan karpalosiiderin. Voittaa kummasti lonkeron Keijo ajattelee. Lonkeroa juodessa tulee jotenkin yksinäinen olo. Liian makea ei tee ihmiselle hyvää.

Keijo istahtaa parvekkeen korituolille. Alhaalla kerrostalon alapuolella oleva asfalttitie on hiljainen. Ihmiset ovat lähteneet kesälomille. Edes Pub Naurava Kauris ei ole kuin ainoastaan puolillaan vaikka Happy Hour on kahdeksalta niinkuin aina ennenkin. Pari viikkoa sitten Keijo tapasi pubissa vanhan opiskelukaverinsa. Martilla oli ollut käsi siteessä. Onhan sitä itsekin joskus juhannuksena vähän tullut kaatuiltua. Mutta veneelle hän ei enää lähde. Kimmon kohtalo oli tarpeeksi kamala. Keijon silmät kostuvat. Nyt on parasta hakea murheeseen yksi Laitilan Kukko.

Hetken Keijo ajattelee omaa lapsuuttaan. Halaava äiti, lämmin rantakallio, lettukestit serkkujen kanssa. Laitilan Kukko sihahtaa. Maallakin oli kanoja ja kukkoja. Mummo lämmmitti saunaa. Sitten mentiin yhdessä uimaan. Olo ei tuntunut yksinäiseltä. Keijo istuu alas parvekkeen lattialle ja asettelee pullonkorkkeja sydämen muotoon. Tämä sydän on omistettu mummille hän ajattelee. Ehkä huomenna hän voi tehdä toisen sydämen uusista korkeista ja omistaa sen naapurin Saaralle. Lavatanssit, Huttusen pojan uusi auto ja maitolaituri. Oli ne aikoja. Mutta katkera ei pidä olla. Elämä vie eteenpäin. Koskaan ei tiedä mitä uusi päivä tuo tullessaan. Eilenkin Jore tuli myöhään illalla soittelemaan ovikelloa kori Koffia kainalossaan.

Keijo on joskus lukenut Masan blogia. Kaikenlaisia turhanpäiväisiä valittelijoita. Ei se mennyt elämä itkemällä takaisin palaa. Tekemällä asioita se mieli paranee. Kytkin viihteelle, kunnon karaoket ja muutama tuoppi Lapin Kultaa niin ei kukaan kauaa muistele turhuuksia. Ja jos vielä muistuu mieleen niin pari shottia kyllä hoitaa loput. Ja jos vieläkin lapsuuden kesät palaa mieliin niin on jo aika jännittää jousi todella kireäksi. On jo Strongbown paikka.

Oletko ikinä tullut ajatelleeksi mitä Sinä olisit valmis tekemään Fadnan hyväksi? Ystäväni Klaus on. Hän on todellakin tullut ajatelleeksi. Vanhasta tottumuksesta Klaus kytkee mikrofoninsa päälle ja tervehtii Masaa. "Hello Marcus. How are you? I've been thinking about Fadna. Ya absolut." Masa on iloinen kuullessaan Klausin äänen, mutta vähemmän innostunut keskustelemaan tänäänkin pelkästään Fadnasta. Masa vastaa hiljaa ja alistuneesti "Hello". Kohta ystäväni jatkaa: "You know Ich do everything pour Fadma. Absolument tout. Alles." Masa nyökyttelee ja sanoo "Je le sais, Klaus. I know that very well."

Jokaisella meistä on omat toiveensa. Klaus haluaa Fadnan Marokosta Saksaan mahdollisimman nopeasti. Masalle riittäisi uudet housut. Te muut voitte mennä ja täyttää maan kunhan ette ihan joka sekunti puhu siitä Fadnastanne. Sillä aikaa Masa on penkonut Sellon, Kampin, Forumin, Ison Omenan ja monen muun kauppakeskuksen vaateputiiikit sadannen kerran. Pienimmät löytyneet housut ovat kokoa 29. Masa kiristää vyötään, mutta housut tuntuvat putoavan siltikin jalasta. Samaan aikaan Klaus pukee haalareita päälleen ja valmistelee lähtöään vielä yhteen työvuoroon, koska Fadnan eteen pitää tehdä vähän enemmän. "Ya absolut". Masa nousee rappuset ylös lastenosastolle ja asettuu seisomaan jättiläiskokoisen pikkupojan alle. Vieressä on juuri oikean kokoisia housuja, mutta niissä on stretch-nauha ja tuttu naurava Nallen kuva pyllyn kohdalla. Lapsilla tuntuu venyvän kaikki. Fadnalla ei. Fadna tarvitsee lisää rahaa. "Bien sûr, Klaus, bien sûr". "Das problem is avec die documente." Masa katsoo kädet levällään yllä olevaa pikkupojan kuvaa Sokoksella ja meditoi. Kymmenen minuutin kuluttua kokeilen onneani: "I would do anything for new trousers, le pantalon, tu comprends? Ich need quelque chose to cover my legs". Toivon että Fadna jossain kuulee tämän ja lähettää minulle Marokosta housut jotka eivät tipu jalasta.

Masa palaa kotiin ja laittaa itsensä mesen online- tilaan. Myöhemmin illalla Klaus on tullut kotiin tehtaalta. "Hello Marcus. Tired now. Je veux parler avec Fadna. Need talk with Fadna. Tu comprends?" Masa ymmärtää. Alles klar. Pitäähän sitä nyt Fadnan kanssa taas päästä juttusille. Masa sanoo itselleen että kyse on ehkä vain kateudesta. Katkerana vanhanapiikana Masa ei jaksa innostua toisten ihmisten onnesta? Jos Masa olisi varustettu täysipainoisella tunne-elämällä niin Masakin olisi hankkimassa rahaa Fadnan siskolle sen sijaan että popittaa David Vendettaa tekemättä yhtään mitään järkevää. Mutta Masa ei haluaisi nähdä uhkean Mimoan tissejä eikä myöskään Tiznitissä odottelevan ison ja vihaisen Jabdillahin selkäkarvoja. Sen sijaan Masa haluaisi uudet housut. Onko se niin paljon vaadittu? Pitääkö niiden löytämiseksi nähdä yhtä paljon vaivaa kuin Klausin Fadnan viisumin eteen?

Seuraavana päivänä Masa suunnittelee matkaa uuteen kauppakeskukseen. Jossain on vielä sadas viidestoista Jack & Jones, jossa pirteä tyttö jauhaa purukumia ja nyökyttelee radiosta valuvan pakollisen Älä ala nyt taas marisemaan Morisetten tahtiin. Masa ei osaa ajatella kuin vain itseään, kuten eräs toinen ystäväni tilitti muutamaa päivää aiemmin. Kypsät ja järkevät ihmiset ajattelevat Fadnaa. Myöhemmin iltapäivällä käyn läpi housupinon kokoja suomalaisille rakkaan vanhahtavan kitararockin tahdissa. Pirtsakka tyttö tulee luokseni. "Sori joo meil ei nyt oo". Masa on avata suunsa ja sanoa "Ya absolut" mutta malttaa mielensä. "You know Miss Jones that Ich wanna do tout pour le pantalon. Absolument tout. Alles. Need pantalon pour die documente. Now. Ich liebe les garcons et do anything for new trousers." Luultavasti silloin Jackin tyttöystävä Jill Jones olisi katsonut minuun säälien ja kaivanut takahuoneesta ihan uudet nätit 28 tuumaiset housut, joita hän olisi säilyttänyt pahan päivän varalle vuodesta 1975 hankalia tapauksia varten. Ja nythän ne olisivat jopa retroa.

Masa menee varmaan vielä ensikin viikolla lastenosastolle pojan kuvan alle miettimään elämän suuria kysymyksiä. Miksi yli miljoonan ihmisen talousalueella ei tänäkään vuonna löydy 27-28 tuuman housuja? Mistä pissikset ostavat pienet pissaiset housunsa? Miten Klaus voisi tehdä vielä vähän enemmän Fadnan eteen? Miten Masa pystyisi ymmärtämään paremmin rehellisiä, työssäkäyviä aikuisia miehiä? Miten niiden kanssa keskustellaan? Miksi suomalaiset kuuntelevat masantavaa rock-musiikkia?

Masa syyttää vaatekauppoja anorektisten homojen syrjimisestä. Myös miesten vaatteiden osin masantava värivalikoima harmittaa. Kyllä naisten kelpaa. Kuten Fadnan, jolla on uskollinen mies joka tekisi ihan mitä vain hänen takiaan. "Ya absolut". Masa ei syytä Klausia siitä että tämä luulee hänellä ja Masalla olevan jotain muutakin yhteistä kuin keskinäinen sympatia. Klaus näkee Masassa miehen ja tuntee tarvetta puhua kuin "mies miehelle". Mistä hän voisi tietää että Masa on oikeasti pieni poika pukeutuneena miehen naamoihin ja housuihin? Masako? Vai Fadna? Vai housut? Ya absolut?