Omnium fidelium

Hejsan allesammans!

Idag var jag till den vackra staden Pargas. I staden ordnades nämligen "finlandssvenska släktforskardagar". Föredragen var mycket intressanta! Ett handlade om Själö och de kvinnor som hamnade dit p.g.a. att de av samhället klassifierades som hopplöst mentalt sjuka. Vad vi klassifierar som mentala sjukdomar är ju en kulturell konstruktion och vi vill ofta se dessa "sjukdomar" som oanpassliga för vårt samhälle.
Föredraget var mycket sakligt, men kanske just därför även rörande. Mycken diskussion följde.
På vägen tillbaka hem blev jag bekant med två mycket trevliga helsingforsdamer. Kanske ser jag dem i Nationalarkivet någon gång. Det märkvärdiga var att de kände mina finskspråkiga släktforskarkolleger! Världen är ibland liten.

Idag fick jag även förklara var ett cafe finns i Lovisa. Det kändes som att vara själv h e m m a. Jo, jag längtar nog efter min kära hemstad!
Bra är det dock även här i Åbo. Imorgon skall jag få höra om de arkeologiska utgrävningarna som även i år har pågått bredvid domkyrkan. Det blir spännande...!

Kummallinen yö ja päivä. lähes kaikki meni pieleen. En saanut nukuttua juuri silmällistäkään. Matkaseurani perui lähtemisensä. Sitten olin lähes myöhästyä junasta (ehdin, mutta sillä seurauksella, että olin kuin vesiputous). Junassa oli istuimeni vieressä jokin laite irti ja se kolahteli yhtenään koko matkan ajan.
Päivällä sovin yhden ystäväni kanssa tapaamisen venäläiselle teehuoneelle, mutta se olikin kiinni. Kappeli olikin pelastus ja siellä yksi turisti aiheutti kaaosta - myös ruokani suhteen.
Kansallisarkiston sulkeuduttua jäin odottamaan yöpymispaikkaani lähtemistä. Koko yöpyminen kuitenkin peruuntui. Niinpä suunnistin rautatieasemalle - hyvästi perjantaisuunnitelmat!

Minulla on kai myös asenneongelma. ...

Kuuntelen jälleen Berliozia!

Suunnitelmieni joidenkin osien kaatumisen takia jouduinkin yllättäen vaihtamaan Helsingissä käyntini päivää. Olen ollut jonkinlaisessa kummallisessa kuumeilun tilassa - johtuneeko tuosta aiemmin kertomastani kastumisesta? Harmittaa.
Olin luullut pari vuotta sitten tapahtuneen tietokoneeni kaatumisen jälkeen saaneeni tärkeät tiedostoni pelastetuksi. Vasta tänään kaipasin eräitä tietoja ja nyt tajuan menettäneeni tuon tiedoston. Harmittaa eteeni tuleva työ kerätä vastaavat tiedot.
Varmistelen nykyään aika usein tiedostojeni viimeisintä tilaa muistitikulle - oiva keksintö!
Jotain jätän jälkeeni - luulisin. Itse en saa mukaan.

Huomenna olenkin sitten Helsingissä. Käyn ainakin yliopistolla. Muu aika vierähtänee Kansallisarkistossa.

Minulla on ollut ja on jonkinlainen maine olla "pyhimysmäinen". Se on toiminut myös esteenä. En tiedä, missä määrin itse tietoisesti toivon tällaista kuvaa itsestäni. Toki pyrin toimimaan mahdollisimman hyvin lähimmäisiäni kohtaan.
Ystäväni ja tuttavani ovat hyvin sekalainen joukko, jonka yhteistä nimittäjää en osaa varmuudella sanoa: ainakin heillä kaikilla lienee tarve JA kyky analysoida elämän merkityksiä (en sano mitään kyvyn oikeudesta).
Mitä tulee heidän homouteensa, niin he ovat kaikki käsittääkseni ulkona kaapista (en taitaisi itse jaksaa käsittää enää muuta) ja toteuttavat homouttaan monin eri tavoin ja erilaisin määrin. Jotkut asuvat täällä Turussa, osa Helsingissä ja osa esim. Saksassa - niinpä en tapaa kaikkia samassa määrin. Olenkin usein pohtinut, millaisen kuvan minusta saisi Turun ystäväpiirini perusteella. Epäilen nimittäin itse vahvasti sitä, että kovin sellaisen, joka ei vastaa minun käsitystäni itsestäni.
Mietinkin nyt täällä, mistä minun oikeasti olisi vaikea - ellei suorastaan vastenmielistä - kirjoittaa. Niin... todella ...seksistä.
Näen itseni kunnollisena, lain henkeä noudattavana, hyvätapaisena ihmisenä, joka ei riko yhteiskunnan moraalisääntöjä. En aio tehdä sitä nytkään - siis merkityksessä jotain moraalitonta. Yritän tunkeutua toiselle tasolle ja nähdä, mitä näitä asioita yhdistää ja/tai erottaa.

SEKSISTÄ:

Ensimmäinen ajatus on, että enpä käytännössä tiedä kovinkaan paljoa aiheesta. Silti aihepiiri kiinnostaa ja kiehtoo minua.
Seksikokemuksieni määrä toisen ihmisen kanssa rajoittuu alle sormieni määrään. Olenko aseksuaalinen? Mielestäni en ollenkaan. Tarkastellessani menneisyyttäni voin todeta vain, että olen se, mikä olen. Kehitykseni muodostui siksi, kuin muodostui. Toki omalla myötävaikutuksellani.
Tällä hetkellä en kadu mitenkään elämääni ja sen valintoja. Tähän vaikuttaa yksi seikka aivan erityisesti: Kohtasin Ihmisen. Kohtaamisen huipun ruumiillinen muoto on seksi rakastamansa ihmisen kanssa. Se henkinen kirkastuneisuus on kuitenkin jotain sanojen tavoittamattomissa olevaa!
Olenko sitä tai tätä -pohdinta muuttuu valjuksi.
Liikaa sanoja? En tiedä...

Sain yhdeltä tutultani postia Loviisan tapahtumista. Innostuin tästä ja ajattelin kirjoittaa eteenpäin aiheesta. Järkytyksekseni en kyennyt löytämään blogia, jossa olin aiemmin asiaa käsitellyt. Missä olet? Olen ollut jo toista päivää suunniltani, kun en löydä enkä käsitä...!
Ilmoita itsestäsi!

Eilen olin liikkeellä kaupungilla. Tullessani kotiin osasin varoa tuomiokirkkosillalla autojen aiheuttamaa roiskuntaa. Kuljin aivan sillan viertä pitkin. Siitä huolimatta yksi auto roiskautti vedet päälleni. Housuni olivat yhdeltä puolelta aivan likomärät.

Pitäisikö autoilijoiden nopeuksia alentaa? Jalkakäytävää leventää? ...Mitä?

Mittaamaton on tuskani, mutta mittaamattomampi kuin minun on sinun, ei tosin katumuksesta.
Tiedän sen.
En ajattele kyseessä olevan mikään kärsimyskilpailu. Toivoisin totisesti, että tämä karvas kalkki otettaisiin pois ja HETI!
Sinun tahtosi täyttyköön, ei minun.

On kuin olisin heitetty pois kuin roska - ei se mitään, roolihan on pukenut minua. Kiusallinen, harmillinen, vaivaannuttava ongelma, joka "poistuu" minä jätteenä.

Olen valmistautumassa.

"Yritän kohentaa selkäni likaisuutta!"