Omnium fidelium

Kummallinen yö ja päivä. lähes kaikki meni pieleen. En saanut nukuttua juuri silmällistäkään. Matkaseurani perui lähtemisensä. Sitten olin lähes myöhästyä junasta (ehdin, mutta sillä seurauksella, että olin kuin vesiputous). Junassa oli istuimeni vieressä jokin laite irti ja se kolahteli yhtenään koko matkan ajan.
Päivällä sovin yhden ystäväni kanssa tapaamisen venäläiselle teehuoneelle, mutta se olikin kiinni. Kappeli olikin pelastus ja siellä yksi turisti aiheutti kaaosta - myös ruokani suhteen.
Kansallisarkiston sulkeuduttua jäin odottamaan yöpymispaikkaani lähtemistä. Koko yöpyminen kuitenkin peruuntui. Niinpä suunnistin rautatieasemalle - hyvästi perjantaisuunnitelmat!

Minulla on kai myös asenneongelma. ...

Kuuntelen jälleen Berliozia!

Suunnitelmieni joidenkin osien kaatumisen takia jouduinkin yllättäen vaihtamaan Helsingissä käyntini päivää. Olen ollut jonkinlaisessa kummallisessa kuumeilun tilassa - johtuneeko tuosta aiemmin kertomastani kastumisesta? Harmittaa.
Olin luullut pari vuotta sitten tapahtuneen tietokoneeni kaatumisen jälkeen saaneeni tärkeät tiedostoni pelastetuksi. Vasta tänään kaipasin eräitä tietoja ja nyt tajuan menettäneeni tuon tiedoston. Harmittaa eteeni tuleva työ kerätä vastaavat tiedot.
Varmistelen nykyään aika usein tiedostojeni viimeisintä tilaa muistitikulle - oiva keksintö!
Jotain jätän jälkeeni - luulisin. Itse en saa mukaan.

Huomenna olenkin sitten Helsingissä. Käyn ainakin yliopistolla. Muu aika vierähtänee Kansallisarkistossa.

Minulla on ollut ja on jonkinlainen maine olla "pyhimysmäinen". Se on toiminut myös esteenä. En tiedä, missä määrin itse tietoisesti toivon tällaista kuvaa itsestäni. Toki pyrin toimimaan mahdollisimman hyvin lähimmäisiäni kohtaan.
Ystäväni ja tuttavani ovat hyvin sekalainen joukko, jonka yhteistä nimittäjää en osaa varmuudella sanoa: ainakin heillä kaikilla lienee tarve JA kyky analysoida elämän merkityksiä (en sano mitään kyvyn oikeudesta).
Mitä tulee heidän homouteensa, niin he ovat kaikki käsittääkseni ulkona kaapista (en taitaisi itse jaksaa käsittää enää muuta) ja toteuttavat homouttaan monin eri tavoin ja erilaisin määrin. Jotkut asuvat täällä Turussa, osa Helsingissä ja osa esim. Saksassa - niinpä en tapaa kaikkia samassa määrin. Olenkin usein pohtinut, millaisen kuvan minusta saisi Turun ystäväpiirini perusteella. Epäilen nimittäin itse vahvasti sitä, että kovin sellaisen, joka ei vastaa minun käsitystäni itsestäni.
Mietinkin nyt täällä, mistä minun oikeasti olisi vaikea - ellei suorastaan vastenmielistä - kirjoittaa. Niin... todella ...seksistä.
Näen itseni kunnollisena, lain henkeä noudattavana, hyvätapaisena ihmisenä, joka ei riko yhteiskunnan moraalisääntöjä. En aio tehdä sitä nytkään - siis merkityksessä jotain moraalitonta. Yritän tunkeutua toiselle tasolle ja nähdä, mitä näitä asioita yhdistää ja/tai erottaa.

SEKSISTÄ:

Ensimmäinen ajatus on, että enpä käytännössä tiedä kovinkaan paljoa aiheesta. Silti aihepiiri kiinnostaa ja kiehtoo minua.
Seksikokemuksieni määrä toisen ihmisen kanssa rajoittuu alle sormieni määrään. Olenko aseksuaalinen? Mielestäni en ollenkaan. Tarkastellessani menneisyyttäni voin todeta vain, että olen se, mikä olen. Kehitykseni muodostui siksi, kuin muodostui. Toki omalla myötävaikutuksellani.
Tällä hetkellä en kadu mitenkään elämääni ja sen valintoja. Tähän vaikuttaa yksi seikka aivan erityisesti: Kohtasin Ihmisen. Kohtaamisen huipun ruumiillinen muoto on seksi rakastamansa ihmisen kanssa. Se henkinen kirkastuneisuus on kuitenkin jotain sanojen tavoittamattomissa olevaa!
Olenko sitä tai tätä -pohdinta muuttuu valjuksi.
Liikaa sanoja? En tiedä...

Sain yhdeltä tutultani postia Loviisan tapahtumista. Innostuin tästä ja ajattelin kirjoittaa eteenpäin aiheesta. Järkytyksekseni en kyennyt löytämään blogia, jossa olin aiemmin asiaa käsitellyt. Missä olet? Olen ollut jo toista päivää suunniltani, kun en löydä enkä käsitä...!
Ilmoita itsestäsi!

Eilen olin liikkeellä kaupungilla. Tullessani kotiin osasin varoa tuomiokirkkosillalla autojen aiheuttamaa roiskuntaa. Kuljin aivan sillan viertä pitkin. Siitä huolimatta yksi auto roiskautti vedet päälleni. Housuni olivat yhdeltä puolelta aivan likomärät.

Pitäisikö autoilijoiden nopeuksia alentaa? Jalkakäytävää leventää? ...Mitä?

Mittaamaton on tuskani, mutta mittaamattomampi kuin minun on sinun, ei tosin katumuksesta.
Tiedän sen.
En ajattele kyseessä olevan mikään kärsimyskilpailu. Toivoisin totisesti, että tämä karvas kalkki otettaisiin pois ja HETI!
Sinun tahtosi täyttyköön, ei minun.

On kuin olisin heitetty pois kuin roska - ei se mitään, roolihan on pukenut minua. Kiusallinen, harmillinen, vaivaannuttava ongelma, joka "poistuu" minä jätteenä.

Olen valmistautumassa.

"Yritän kohentaa selkäni likaisuutta!"

Laista kertovat ihmiset ovat määrittämässä elämän ilmiöille laillisia rajoja ja sisältöjä. Se on mielestäni mielenkiintoista ja usein hyvää toimintaa. Eri asia on, jos kertomisen tarkoituksena on paheksua muita - huomaamatta omaa epätäydellistä elämää. En katsoisi kritiikin joskus olevan hyvästä - jos se on esitetty rakentavasti ja kunnioituksella.
Laki, sen tulkinta ja tulkitsijat eivät ole mustavalkoisen hyviä tai pahoja. Ei sen takia olekaan absoluuttista lakia - korkeintaan Jumalalla on se - eikä Jumalan lakia voi tulkita meidän epätäydellisessä maailmassa käytännössä absoluuttisen toiminnan mittana. Ihanne lain perustalla on - ja se on toisen rakastaminen.
Jumalan lain voi tuntea, mutta on kummallista kuulla väitteitä sen jokaisen kirjaimen tuntemisesta pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Eihän se ole mahdollista - tuollainen laki olisi tappava, elämälle vieras.
Kun toteuttaa lakia, katsoo itseensä - ja toivon mukaan on armollinen. Ahdas tai sopimaton rooli lainsaarnaajalla karkottaa aran sielun. Mikä menetys se onkaan - eikö Kristus olekaan enää armo? Katsoiko Hän toiseen paheksuen?
Lain noudattamisessa katson itseäni.
Helposti saatan syyttää muita fariseuksiksi ja olen itse näin pudonnut tähän ansaan. En kuuntele enkä näe tilannetta elävästi. Helposti ilmoitan tähän sopivan lain tai määräyksen (tai minkä tahansa kaavan) sen sijaan, että kannustaisin ja tukisin. Laki ei ole itseään varten, vaan meitä ihmisiä varten. Syökää sapattinakin! Ei pieninkään rakastava teko ole poissa aarteena. Joudun asettamaan itseni alttiiksi, mutta sitähän rakkaus on - kaikessa tuskallisessa ja ihanassa muodossaan.
Lain tarkoituksenahan ei voi olla vangitseminen, vaan vapauttaminen!
Kirjoitan, puhun ja teen kaikenlaista - mitä? Kannan taakkaani ja se on kevyt! Se on kevyt, sillä onhan sitä kevennetty...tukea ja kannustusta!