Omnium fidelium

Tänään sain tehtyä kaiken haluamani. Tyydyttävänä en osaa silti pitää päivääni. Oikeastaan minun olisi pitänyt tehdä jotain muuta.

Jos jotain oli tyydyttävää, niin käymäni spostien vaihto yhden minulle lähes tuntemattoman ihmisen kanssa tämän kriisistä ja masennuksesta. Toivottavasti olen voinut ainakin olla tukena. On kovin vaikea kaukaa ja etäältä sanoin ilmaista sitä, että seisoo vieressä... Välimatkat ovat kuitenkin suhteellisia.
Niin - etäisyys täältä taivaaseen. Onkohan se suhteellinen vai vakio? Etäisyys...?

Väsyttää, mutta ei nukuta. Mitä siis tehdä?

Voisin pohtia teodikea-kysymystä.
Alkoi kummasti nukuttaa...hyvää yötä!

Edessäni on hän, joka huutaa: Minulla on nälkä ja minulla on jano!

Jumalan valtakunta on tulossa hyvin lähelle.

Rakkauden teoissa Jumalan valtakunta on lähellä.

Kun myymme ja ostamme meillä on tavarasta vastuu.
Huolehdimme laina-aikana tavarasta.

Erittäin tärkeänä näkisin ilon. Iloitsemmeko saamastamme?
Iloa voi kasvattaa jakamalla.

Nyt on sadonkorjuujuhlien aika.

Kun menemme sisälle ostoskeskukseen, tavarataloon tai mihin tahansa myymälään, niin ajattelemmeko kaiken sen tavaramäärän olevan itsestäänselvää?
Ei se ole sitä.
Kaikki on syntynyt, koska Jumala on mahdollistanut sen.

Muistammeko kiittää Häntä siitä kaiken tuon tavaran keskellä, halutessamme sitä tai tätä, syödessämme ja juodessamme?

Muistanko itse?

"Katso: minä luon uutta.
Nyt se puhkeaa esiin
- ettekö huomaa?

Minä teen tien autiomaahan
ja joet kuivuuden keskelle"

Hän on jo antanut meille ohjaavan tien ja juottanut meidät virvoittavalla vedellä. Nyt on helppo kulkea - jos vain huomaamme!
Huomaammeko?

Tänään päätin pitkän välin jälkeen sulattaa jääkaappini. Jääkaapin sulaessa pistäydyin kaupungille mm. näin Yliopistokadulla olevan tapahtumapäivän. Tullessani takaisin kotiin odotti minua - niin, mikäpäs muu kuin pienoinen tulva lattialla. Onneksi en viipynyt kauemmin (tarkoituskaan ei ollut viipyä pitkään vesivahinkovaaran takia), sillä nyt kaikki oli vielä pelastettavissa. Vahingon määrä oikeastaan nolla. Huh, huokaisen helpotuksesta.

Hiukan äkäisenä kysyn kuitenkin, missä oli taloudenhoitajattareni.
Minä siivoan ja olen siihen velvoitettu.

Tänään olin Turun uimahallissa. Siellähän käyn usein ja tänään tuntui olevan vilkas päivä. Minulla oli myös mukava keskustelu latinasta ja ylioppilaaksi valmistumisesta (omasta yo-päivästä on jo 21 vuotta).

Kotiin päästyäni päätin käydä ostoksilla hieman kauempana suuressa ostoskeskuksessa. Niinpä viiletin melkoista vauhtia pyöräni kanssa sinne ja takaisin. Sain halvalla energiansäästölamppuja.

Nyt aion laittaa itselleni hiukan syötävää ja kuunnella Turandotia. Huomenna käyn Neostadiumissa ja pidämme ystäväni kanssa kaikki tavanmukaiset hetkipalvelukset Jumalan suuremmaksi kunniaksi. Ylistys Hänelle!

Kävin tänään kuuntelemassa kolme tuntia kestänyttä esitelmää Turun arkeologisten kaivausten ensituloksista.
Näiden kaivausten perusteella näyttäisi tosiaan olevan niin, että ainakin nyk. Turun tuomiokirkon ympärillä oleva kaupunki on syntynyt aivan 1300-luvun alussa. Jonkin verran vanhempaa asutusta 1200-luvun lopulta on löydetty Akatemiatalon kaivauspisteestä, mutta talon arviointi vaatii ympäröivän alueen tutkimista. Miksi? Kaivauksissa on tärkeää huomata kaupunkimaisen asutuksen synty ja erottaa se mahdollisesta muusta asutuksesta. Jokaisessa kaivauspisteessä löytyi 1200-luvulta peltoa. Niinpä kaupungin vanhin osa on rakennettu ruis- ja vehnäpeltojen päälle. (Edellä mainitut viljalajit on todennettu biologisissa tutkimuksissa.) Se tuomiokirkko, mikä v. 1300 vihittiin, ei ole mitenkään yhdistettävissä nykyiseen tuomiokirkkoon. Näyttäisi jopa siltä, että Turun tuomiokirkko on saanut nykyisellä paikallaan kivisen muodon 1400-luvulla piispa Maunu Tavastin aikana. Näin Turun tuomiokirkon rakentamisajankohta osuisi hyvin yksiin muiden Suomen keskiaikaisten kivikirkkojen kanssa.

Hejsan allesammans!

Idag var jag till den vackra staden Pargas. I staden ordnades nämligen "finlandssvenska släktforskardagar". Föredragen var mycket intressanta! Ett handlade om Själö och de kvinnor som hamnade dit p.g.a. att de av samhället klassifierades som hopplöst mentalt sjuka. Vad vi klassifierar som mentala sjukdomar är ju en kulturell konstruktion och vi vill ofta se dessa "sjukdomar" som oanpassliga för vårt samhälle.
Föredraget var mycket sakligt, men kanske just därför även rörande. Mycken diskussion följde.
På vägen tillbaka hem blev jag bekant med två mycket trevliga helsingforsdamer. Kanske ser jag dem i Nationalarkivet någon gång. Det märkvärdiga var att de kände mina finskspråkiga släktforskarkolleger! Världen är ibland liten.

Idag fick jag även förklara var ett cafe finns i Lovisa. Det kändes som att vara själv h e m m a. Jo, jag längtar nog efter min kära hemstad!
Bra är det dock även här i Åbo. Imorgon skall jag få höra om de arkeologiska utgrävningarna som även i år har pågått bredvid domkyrkan. Det blir spännande...!