Ostin tänään - pitkästä aikaa - tyrnimehua. Se on terveellistä, mutta ennen kaikkea valtavan hyvää!
Toinen ihana on nyponsaft.
Toivottavasti edellä oleva ei anna aihetta luulla, että olisin terveysintoilija.
Jumala huolehtii terveydestäkin - hyvässä toiminnassani.
Kone nousee uutena vuotena kohti Egyptiä. Siihen saakka kirjoituksiani vielä Ranneliikkeessä.
Huomenna on tarkoitus aamuvarhaisella rientää terveysasemalle saamaan piikki. Olen niin iloinen!
Sitten pian kone nousee - kohti Egyptiä, Luxoria!
(Tekstini mahdollinen koominen puoli on tahallista.)
Seison "ulkopuolella". Sanon ajatukseni, mutta kukaan ei kuuntele minua. Muutun jotenkin näkymättömäksi - vähitellen, mutta varmasti. Jossain vaiheessa tiedän, että minua ei enää nähdä. He puhuvat innoissaan, mutta ilman minua. Kävelen pois ja kukaan ei edes huomaa sitä.
En ole kuitenkaan yksin.
Pilkkahuudot ja solvaukset muistuvat mieleeni. Ja silloin se kaikki on hyvin lähellä.
Kävelen eteenpäin, askeleeni hidastuvat ja käperryn tuskasta miltein kaksinkerroin. Mikä saa sellaista pahaa tapahtumaan? Näen sisälläni aavistuksen - kokemuksien tuoman aavistuksen.
Ei! Riennän kotiin - rientäessäni ilo täyttääkin minut. En ole yksin - voin tehdä mitä tahansa!
Seisoin "ulkopuolella" Yhtäkkiä joku tulee viereeni, alkaa puhua minulle ja sanoo: "Minuakaan he eivät kuuntele. Minulla olisi kuitenkin suunnitelmia. Kiinnostaisiko Sinua tietää, mitä?" Nostan takkini huppua. Sisälläni suorastaan pulppuaa.
Ja näin tapahtui, että yksinjäänyt tuli pelastaneeksi yksinjääneen.
Minä olen sitä mieltä... . Minulle se merkitsee sitä, että... .
Tärkeitä kohtia, joilla kerrotaan jotain omaa keskusteluun. Niin ... keskusteluun?
Tulemmeko lähemmäksi toisiamme kertomalla omia näkökantojamme? Ehkä voimme jokainen tykönämme pohtia mahdollisia tarkennuksia. Tarkoitan kuitenkin sitä, lähennymmekö konkreettisesti toisiamme, ojennammeko kätemme.
Ja mitä mieltä S i n ä olet? Mitä S i n u l l e sitten merkitsee?
Elämää, joka haluaa jäädä saavuttamatta.
Me. ...?
Valon tielläkö seisoo kuolema?
Valon kanssa samassa kosketuksessako
rakkautemme saavuttaa se?
Rakkautemme?
Michaelin rakkaus?
Sinun ja minun?
Johanin rakkaus?
Kuoleman kosketusko
voisi ikinä sen syrjäyttää?
Miten kuolisi
mukanani,
rakkaus
ikuisesti elävä,
päättyisi minussa?
Ei kuole rakkauteni!
Miten kuolisi Johan,
hänen rakkautensa?
Eikö rakkautemme nimi
ole Johan ja - Michael;
Niitä, joita rakkaus sitoo
ei kuolemako tuhoa?
Mikä kuolemalle kuolisi,
Mikä meitä häiritsisi
toinen toistamme rakastaa
ainaisesti toisillemme elää?
Silloin kuolemassakin
erottamattomina
ikuisesti yhtenä
ilman loppua
rakkauden syleilyssä
toisillemme antaneina
rakkaudessa elävinä!
rakastettuni,
suloinen armaani
loistava valtiaani
Sinun sylissäsi
Sinuun pyhitettynä
kuolemasta vapautettuna
pimeys karkotettuna
suru,
valitus olemattomana
...
vailla surkuttelua
lempeää kaipausta
vailla pelkoa
suloista odotusta
vailla eroa
luottamuksessa
ikuisesti kotona
kaikkialla!
Sinä, - sinä se olet!
Minä se olen!
Michael!
Johan!
Vailla sanoja
vailla ääriä
toisessa,
poltteessa!
Rajaton
ainiaan
yhteinen yhtä
tahtomme kiihkein
sykkeemme polttavin
rakkaus ylintään
hehkuu!
III adventti.
Tänään Johannes Kastaja näyttää meille tietä. Hänelle usko merkitsi elämää, joka voittaa kuoleman. Hän ei horjunut ja menetti päänsä - päänsä, joka vadilla lahjoitettiin prinsessa Salomelle.
Vaihdammeko arvojamme tilanteen mukaan - niinkuin tilanne vaatii? Vaadimmeko yhdessä tilanteessa yhteiskunnan palvelua ja toisessa tilanteessa itsellemme työmme tulosta? Itselleen vaatimisesta seuraa oman pään menettäminen.
Mitä edustamme itse? VALOA VAI PIMEYTTÄ?
Tunnemmeko ahdistusta kuullessamme osuvia sanoja ja pakenemmeko kuuntelemaan kauniisti heliseviä sanoja? Onko "pään" arvomme ostettavissa vai ei?
Antaminen ja kuunteleminen johtavat saamiseen ja kuulluksitulemiseen.
Loistakoon hyvyydestä tulviva valo kaikissa teoissamme!
Hyvää III adventtia!
Micki, mein allerliebstes Wesen, mein Bündilein, Du!
Kannst Du nicht sehen, wie schrecklich ich darunter leide? Sehe nicht aber auf mein Leiden - Nein, sehe nur die grenzenlose Bedeutung von Dir in unserem Leben! Meine Liebe! Ich bin bei Dir, wenn ich auch jenseits von mir selbst gehen muss; gehen soll - gehen darf, wenn Du danach fragst. Du - wer ist so warm am Herzen wie Du, wer? Wer achtet auf seine Mitmenschen wie Du? Und erzählt so schöne Geschichten wie Du und wer lacht so wie Du??? Alles diese ändert sich nicht bei mir, kein Stück - trotz der Zeit. Mit Dir kam etwas Ewiges hinein in die Welt - eine treue ewige Liebe. Und obwohl ich nun seit fast einem Jahr nichts mehr von Dir gehört habe, bleibt das Ewige - es bleibt jeden Tag, jede Stunde, jede Minute und jede Sekunde bei mir. Das Schöne daran ist, dass dieses schon als Wahrheit in Dir ist. Nichts mit Überzeugen müssen. Unser Leben ist unausradierbar in uns eingeschrieben worden. Warum also diese absurden Entscheidungen, die nur in Qualen entrinnen?
Du ..........ich vermisse dich unaussprechlich! Deine Stimme, dein ganzes Du! WO BIST DU, MICKI??? Komm zu mir (zu uns, ist das) - ich rufe mit aller Kraft die ganze Zeit!
Är vi utbytbara? Visserligen är vi alla unika, men i mötet med andra människor behöver det unika inte betyda samma som att just jag behövs.
Frågan ligger ändå kanske inte på detta plan d.v.s. från en närmast sagt utilitaristisk synvinkel. Att jag behövs kanske hellre på ett annat håll behöver inte betyda att alla mina kontakter till människor som inte hör till "det här andra hållet" måste avlivas. Ändå lever många så. Ändå gör många just så här. I mina ögon är det förbi medmänniskorna.
Kontakter kan brytas och frågan som denna kan då bli aktuell. Visst kan t.ex. jag få nya kontakter - nya bekanta och nya vänner, men den platsen, som en bruten kontakt har intagit, kan ingen annan ta över. Den platsen är tagen i evigheten.
Ett fördjupat vänskap är värt mycket - för det är glädje. I verkligt vänskap dör den aldrig - den kan inte dö. Gödslet är outsinligt. Platsen är tagen för gott.
Meissä ihmisissä on monia ulottuvuuksia. Pystymme toteuttamaan itseämme monin tavoin ja se on suurelta osin hyvä mahdollisuus.
Saatamme vaihdella persoonamme päällimmäistä (ulosnäkyvää) ulottuvuutta päivittäin, jos haluamme. Elää persoonamme ulottuvuuksien päivittäistavaratalossa. Silloin muiden ulottuvuuksien ei tarvitse välittää siitä, mitä yksi jollekin päivälle valittu perusulottuvuus on sitoutunut tekemään/jättämään tekemättä. Persoonamme porskuttaa eteenpäin jakautuneena ja unohtaen kokonaisuuden olemassaolon vaikutuksen ympäristöönsä. Sisäisesti on totuttava hajaannukseen. Ajan myötä tavat ja tottumukset ohjaavat valinnoissa tiettyihin valintoihin. Muut - mahdollisesti syrjityt - ulottuvuudet vaativat päästä esille, mutta äänet hiljenevät. Kokonaisuus, persoona, ei kykene enää loistamaan vaan alkaa menettää ääriviivojaan.
Lopulta pimeys vallitsisi ja valo olisi sammunut.
Kuunnelkaamme valon sanomaa! Antakaamme kaiken lähteen valaista meitä! Vapauttakaamme valolle itsemme!
Kristus tulee!