Olipa päivä!
Kaupungilla ollessani K:n kanssa saimme hankittua hänelle ja minulle verhot. Kun K. nyt on muuttanut, on hänelläkin sisustustarvetta. Minulla taas autuaan, kunnioitetun isoenoni verhot edelleen käytössä (ehkä aika saada omannäköiset verhot?) Sen lisäksi meillä oli hauskaa yhdessä esim. kaakaota juoden.
Riemuitsen joka hetki, Kaikkivaltias, armosi tuntemisesta ja rakkautesi ehtymättömyydestä.
Se näkyy niin yllättävilläkin tavoilla.
Kuinka moni meistä aloittaisi rakentamaan kirkkoa?
Ei silleen, että kirkkorakennuksen pitäisi olla jossain paikassa eikä silleen, että se olisi ainoastaan minun tehtäväni.
Ei...
Aloittaisitko?
Olisiko se yksityinen rippi vai kasvaisiko se yhteiskunnallisen palvelun mittoihin vai olisiko se lopulta kontemplaatiota vai kaikkea näitä?
Aloittaisitko?
Tuleeko ääni vahvana sisältä vai tuleeko kysymys ulkoa suoraan sisälle? Kuka on tuo ääni?
Aloittaisitko? Niin, miten on?
Mitä siitä sanottaisiin? Olisiko se mahdollista?
Onko kysymys turha?
Mikä sitten on turhaa?
Aloitan/En aloita
----------
Me kohtaamme. Kirkko!
Tämän päivän evankeliumitekstinä on Jeesuksen kohtaaminen kanaanilaisnaisen kanssa.
Kuulin kerran Saksassa reformoidussa kirkossa saarnan aiheesta. Saarna käsitteli aihetta siten, että kanaanilaisnaisessa oli todella jotain "vialla", kun hän ei ollut juutalainen.
Tulin joskus lukioaikana yhtenä iltapäivänä kotiin hiihtämästä ja ajattelin levähtää lyhyen aikaa - noin puoli tuntia korkeintaan. Ulkona paistoi aurinko ja kuului ihmisten iloisia ääniä. Asetuin pitkäkseni sängylle ja ajattelin päivää...
Heräsin säpsähtäen. Oli pilkkopimeää ja aivan hiljaista. Minulla oli hyvin epätodellinen olo. Katsoin kelloa - sen mukaan oli mennyt neljä tuntia. Minulla ei kuitenkaan ollut minkäänlaista tunnetta, että olin nukkunut. Oli kuin "historiassani" olisi aukko.
Olen tuon tapahtuman jälkeen usein ihmetellyt sitä, m i t ä tapahtui. Selitys lienee yksinkertainen: olin nukahtanut. Se ei kuitenkaan alkuunkaan sovi yhteen tuntemuksieni kanssa. Pyrimme luomaan selvästi itsellemme yhteensopivaa kertomusta.
Tällainen täydellinen kertomus ihmisestä on kertomus Jeesuksesta Kristuksesta - eikä vain hänen elämänsä itsessään ja tuonajan Palestiinan ympäristössä, vaan koko maailmanhistoriassa. Onko sen vertaista kertomusta? Onko toista keskeisempää kertomusta Ihmisestä?
Ihmetyttää raakuus. Luin hiljattain pyhän Victorin martyrologiaa ja sen on todella kauhea. Keisari Maximianus (keisarina 286-305 sekä 306-308) saapui Massiliaan (nykyiseen Marseilleen), jossa seurakunta pelolla ja kauhulla odotti tulevaa. Victor, joka oli keisarin joukoissa palveleva kristitty upseeri, yritti rauhoittaa paikallisia kristittyjä yöllä tekemällään kävelyretkellä. Hänet kuitenkin yllätettiin ja tuotiin hovin eteen. Kun hän kieltäytyi luopumasta uskostaan hänen kätensä ja jalkansa sidottiin ja häntä raahattiin kaupungin kaduilla kaupunkilaisten pilkattavana ja lyötävänä. Hänet tuotiin takaisin prefektien eteen, jonka edessä hän esitti kunnioituksensa keisarille, mutta halveksuntansa jumalille. Sen seurauksena hänet nostettiin piinapenkille, jossa häntä kidutettiin niin kauan kunnes kiduttajat väsähtivät. Niinpä hänet heitettiin pimeään tyrmään.
Lopulta Victor tuotiin keisarin eteen. Keisari pyysi häntä suitsuttamaan Jupiterin patsaalle. Victor meni alttarille ja potkaisi sen nurin. Keisari käski silloin hakata jalan irti, joka tapahtui. Lopulta keisari käski asettaa Victorin käsimyllyn jauhinkiven alle ja murskata hänet näin kuoliaaksi. Kun osa hänen ruumistaan oli murskaantunut, mylly rikkontui. Victor eli vielä, mutta keisari käski heti hänen päänsä katkaistavaksi, joka tapahtui. Ruumis heitettiin mereen.
Ei tämä nyt rakentavaa lukemista kauheudessaan ole, mutta osoittaa uskon lujuutta marttyyreillä. Oman elämän menettäminen täällä ei ole mitään, sillä taivaallinen, ikuinen elämä odottaa Kristuksen lahjana.
En koskaan aseta toivoani kehenkään muuhun kuin Sinuun, Jumalani.
Elämässä saattaa olla hyvin kovia vastuksia. Jokaisella on niitä. Jos lisäksi asetamme toisille vastuksia, muuttuu elämämme sekä omalta osaltamme että muiden osalta vaikeammaksi.
Jotta ei omien taakkojen lisäksi tarvitsi kantaa muiden taakkoja, on muiden taakkojen lievittäminen hyvästä. Itse asiassa myös omat taakat puolittuvat myötäkantamisesta!
Kristus otti itse kaikki meidän taakkamme kantaakseen. Hän vapautti meidät niiden mukana raahaamisen painosta. Se vapauttaa meidätkin elämässämme kohtaamaan taakat vailla pelkoa siitä, että meitä ei kannettaisi silloinkin kun taakka on kestämätön.
Idag vaknade jag ovanligt tidigt - åtminstone för mig. Efter morgonteet (nu kanske någon gissar något) började jag städa. Sedan fick jag besök av den underbara K.
Till mina tisdagar hör simhallen och där träffade jag många bekanta - dock inte dem, som jag velat.
Hemma igen lyssnade jag på opera-aftonen från Classicfm (med en barock-opera av Telemann). Samtidigt tvinnade tvätten i tvättstugan. Postade sedan lite post. Nu dricker jag kakao vid min dator.
Dagen skildrar en LEDIG dag. ...
Hur gestalta tiden?
Förde min dag mig närmare Gud? Vet inte, om det lönar sig att fråga just denna fråga i det här sammanhanget. Det beror nämligen även på mig, om jag vill ha Gud med mig; om jag vill älska mina medmänniskor som mig själv.
I varje fall: Tack, min himmelske Skapare och min Frälsare för denna dag!
Ihmisiä rakastava Herra! Valaisetko päivän valolla vielä minun, viheliäisen, sieluni? Tuossa on minun hautani, tuossa kuolema minua odottanee. Sinun tuomiotasi, Herra, minä pelkään ja samoin loppumattomia vaivoja, mutta en sittenkään lakkaa tekemästä pahaa. Sinua, Herraa, minun Jumalaani aina vihastutan. Tiedän kyllä, oi Herra, että en Sinun rakkauttasi ole otollinen nauttimaan, vaan olen ansainnut kaiken tuomion ja vaivaa. Mutta osoita Sinä ihmeellistä laupeuttasi minulle, syntiselle. Rakkaudessasi ihmisiä kohtaan minun pahuuteni ei voita Sinun sanomatonta hyvyyttäsi ja laupeuttasi. Sovita minun kohtaloni niin kuin Sinä tahdot. Amen.
Vi prövas mycket i livet. Då kan vi komma ihåg, att Jesus Kristus gick igenom den hårdaste och viktigaste prövningen och genom det fullständigt goda resultatet har vi nåd.
Katsokaa autuasta valoa, katsokaa ikuista hyvää.
Te, valittujen parvi, juhlikaa Jumalaa,
ja Syntynyttä, yhtäläistä
Isän jumalallisuuden loistossa.
Oi, mikä ainainen ravinto.
Siellä on armo ja rakkaus, siellä uusi vihreys;
Siellä on elämän ikuinen lähde.
Oi, hunaja ja ihana nektari, onnekas asuinsija!
Tässä ilo, tässä rauha, tässä maali,
tässä tarkoitus, meidät täältä vetää puoleen
suoraa päätä paratiisiin.