• martin

Täytät minut

Tulin joskus lukioaikana yhtenä iltapäivänä kotiin hiihtämästä ja ajattelin levähtää lyhyen aikaa - noin puoli tuntia korkeintaan. Ulkona paistoi aurinko ja kuului ihmisten iloisia ääniä. Asetuin pitkäkseni sängylle ja ajattelin päivää...
Heräsin säpsähtäen. Oli pilkkopimeää ja aivan hiljaista. Minulla oli hyvin epätodellinen olo. Katsoin kelloa - sen mukaan oli mennyt neljä tuntia. Minulla ei kuitenkaan ollut minkäänlaista tunnetta, että olin nukkunut. Oli kuin "historiassani" olisi aukko.
Olen tuon tapahtuman jälkeen usein ihmetellyt sitä, m i t ä tapahtui. Selitys lienee yksinkertainen: olin nukahtanut. Se ei kuitenkaan alkuunkaan sovi yhteen tuntemuksieni kanssa. Pyrimme luomaan selvästi itsellemme yhteensopivaa kertomusta.

Tällainen täydellinen kertomus ihmisestä on kertomus Jeesuksesta Kristuksesta - eikä vain hänen elämänsä itsessään ja tuonajan Palestiinan ympäristössä, vaan koko maailmanhistoriassa. Onko sen vertaista kertomusta? Onko toista keskeisempää kertomusta Ihmisestä?

2 kommenttia

Kauneuspilkku

5.3.2007 15:50

Se varmaan riippuu keneltä kysyy. Mutta kieltämättä ketomukset Jeesuksesta ja hänen elämästään ja teoistaan ovat kyllä vaikuttaneet maailmaan hyvin paljon ja niin monin eri tavoin. Lisäksi kertomuksia on kuitenkin aika paljon, joten on löydettävissä uusia puolia päähenkilöstä ja toisaalta samaa kertomusta voi tulkita niin monin eri tavoin.

martin

9.3.2007 14:32

Aivan, Kauneuspilkku!