Ihmetyttää raakuus. Luin hiljattain pyhän Victorin martyrologiaa ja sen on todella kauhea. Keisari Maximianus (keisarina 286-305 sekä 306-308) saapui Massiliaan (nykyiseen Marseilleen), jossa seurakunta pelolla ja kauhulla odotti tulevaa. Victor, joka oli keisarin joukoissa palveleva kristitty upseeri, yritti rauhoittaa paikallisia kristittyjä yöllä tekemällään kävelyretkellä. Hänet kuitenkin yllätettiin ja tuotiin hovin eteen. Kun hän kieltäytyi luopumasta uskostaan hänen kätensä ja jalkansa sidottiin ja häntä raahattiin kaupungin kaduilla kaupunkilaisten pilkattavana ja lyötävänä. Hänet tuotiin takaisin prefektien eteen, jonka edessä hän esitti kunnioituksensa keisarille, mutta halveksuntansa jumalille. Sen seurauksena hänet nostettiin piinapenkille, jossa häntä kidutettiin niin kauan kunnes kiduttajat väsähtivät. Niinpä hänet heitettiin pimeään tyrmään.
Lopulta Victor tuotiin keisarin eteen. Keisari pyysi häntä suitsuttamaan Jupiterin patsaalle. Victor meni alttarille ja potkaisi sen nurin. Keisari käski silloin hakata jalan irti, joka tapahtui. Lopulta keisari käski asettaa Victorin käsimyllyn jauhinkiven alle ja murskata hänet näin kuoliaaksi. Kun osa hänen ruumistaan oli murskaantunut, mylly rikkontui. Victor eli vielä, mutta keisari käski heti hänen päänsä katkaistavaksi, joka tapahtui. Ruumis heitettiin mereen.
Ei tämä nyt rakentavaa lukemista kauheudessaan ole, mutta osoittaa uskon lujuutta marttyyreillä. Oman elämän menettäminen täällä ei ole mitään, sillä taivaallinen, ikuinen elämä odottaa Kristuksen lahjana.
1 kommentti
Rokkihomo
3.3.2007 14:46
...Ja sittemmin Pyhäksi kanonisoidulta Barbaralta leikattiin rinnat pois.
Ja suolet revittiin pois ja syötettiin isälleen...