Ilmaisuvapaus on ihmisen perusoikeus, kuten lehdistöstä on voinut lukea viime päivinä. Vapauteen kuuluu myös tämän vapauden väärinkäyttö, käyttö, jossa unohdetaan vastuu kirjoittamisen seurauksista, valitun muodon voimasta. Missä siis kulkee raja?
Luulen, että rajanvetoa ei voi tarkalleen määrittää ja että sitä ei edes tule määrittää kovin tarkasti. Kun monet nyt ovat ilmaisseet "Je suis Charlie", niin minun ajatukseni ovat johtaneet rajaan. Nämä karikatyyrit ovat siis olleet hyväksyttävän puolella rajaa. Karikatyyrit itsessään eivät parhaimmillaan rajaa, mutta pahimmillaan - siis kapeimmillaan ajatuksessaan rajaavat erittäin pahasti ihmisiä pois, suorastaan ei-ihmisiksi. Tästä on hyviä esimerkkejä Euroopan lähihistoriasta. Ihmisten jakaminen on juuri ääriliikkeiden tunnuspiirre - tällainen ääriliikkeen ideologia saattaa esimerkiksi sanoa, että ei ole mahdollista olla homo ja kristitty samaan aikaan. Maailma yksinkertaistetaan kaikesta kauniista rikkaudestaan ja tarjotaan sitten kovin yksinkertaistava malli ratkaisuksi elämän tuomiin ongelmiin.
Joka tapauksessa karikatyyrit ovat aina myös itsessään vallankäyttöä. "Je suis Charlie"n ideana -toivoisin - ei voi olla eristäytyminen muslimeista tai - asiaan tarkemmin pohdittaessa - ilmaisunvapauden vastustajista. Je suis Charlie ilmaisee solidaarisuutta, mutta se ei voi olla vastauksemme ilmaisunvapauden vastustamisen aikaansaamiin uhkiin.
Mikäli haluamme olla rakentavia, niin me voimme sisällyttää kaikki rakkauden piiriin. Se on oikeastaan helppoa (!) ...silloin on jo jotain olennaisen tärkeää tapahtunut ... ja voi johtaa äärimmäiseen.
Vaihtoehtona on kuitenkin pahimmillaan täysin harhaiset käsitykset "toisista"(, joita juuri me voimme olla).
Siltoja erilaisuuksien välille, ei rajoja!
Kommentoi kirjoitusta
Kirjaudu sisään voidaksesi kommentoida kirjoitusta.
Ei vielä tunnusta? Liity nyt!