Pieni lapsi juoksi talvisella kadulla hädissään, yksin ja eksyneenä. Oli jo pimeä ja tuntemattomat ihmiset kiiruhtivat hänen ohitseen kiinnittämättä häneen varsinaisesti mitään huomiota.
Kuinka näin oli päässyt käymään? Vielä pari tuntia aikaisemmin oli lapsi pitänyt turvallisesti kiinni vanhempiensa käsistä. Sitten vanhemmat olivat jättäneet hänet odottamaan suuren ostoskeskuksen keskipisteeseen, josta he ajattelivat löytävänsä lapsensa helposti. Vanhemmat sanoivat viipyvänsä vain hetken ja että lapsen tulisi kiltisti odottaa koko ajan tässä paikassa. Lapsi odotti. Vanhempia ei kuitenkaan alkanut kuulua takaisin. Niinpä lapsi lopulta päätti lähteä etsimään heitä. Yhdet rulla portaat ylös ja toiset alas, sitten pitkiä käytäviä ja sitten taas rullaportaita ylös ja alas. Missään ei kuitenkaan näkynyt vanhempia. Katsoessaan ulos, hän oli näkevinään tutun parkkipaikan ja lähti suunnistamaan ulos. Perillä parkkipaikalla kaikki näytti kuitenkin erilaiselta kuin hänen mielessään ollut kuva saapumisesta ostoskeskuksen parkkipaikalle. Ei, ei tämä ollut sama parkkipaikka! Lapsi lähti juoksemaan katua pitkin kohti valoja, jotka näyttivät ostoskeskuksen valoilta. Hän juoksi ja juoksi. Vähitellen hänelle itselleen alkoi valjeta, että hän oli kadottanut ostoskeskuksen.
Lapsen voimat alkoivat vähetä ja hän nyyhkytti epätoivoisesti. Arasti hän yritti kysyä näkemiltään ihmisiltä tietä. Kukaan ei oikein ymmärtänyt häntä eikä halunnut jäädä pohtimaan lapsen ongelmaa.
Lopulta lapsi lyyhistyi kadulle. Silloin ystävälllinen ääni sanoi: "Mikä Sinulla on? Kerro minulle, niin katsotaan, mitä voidaan tehdä". Pieni lapsi sai soperrettua jotain ostoskeskuksesta, vanhemmista ja eksymisestä. Ystävällinen ääni kuului vanhemmalle naiselle, joka oli autostaan nähnyt lapsen lyyhistymisen ja tullut tämän luokse. Pehmeät kädet nostivat lapsen pystyyn ja lapsi näki hymyilevät kasvot, jotka rauhoittivat häntä. Tämä vanhempi nainen otti häntä kädestä kiinni ja sanoi lempeällä äänellä: "Tule. Älä pelkää. Etsitään vanhempasi." Kyseinen nainen vei lapsen autoonsa ja lähti ajamaan. Matkan varrella hän kyseli lapselta tämän kodin tuntomerkkejä. Ei mennyt kauaa, kun he ajoivat tutulle asuinalueelle ja pian lapsi tunnisti oman kotitalonsa. Niin riemastunut hän oli, että oli heti avaamassa auton ovea. Nainen pysäytti auton ja lapsi oli nopeasti ulos autosta. Nainen kuuli ainoastaan nopean kiitoksen oven mennessä kiinni. Sitten hän näki lapsen juoksevan kohti porttia.
Portilla lapsi kurkotti painamaan ovisummeria. Jonkin ajan kuluttua ovisummerista vastattiin: äidin tuttu ääni oli siellä! Nyt lapsi vilkaisi taakseen, mutta autoa ja sen ajajaa ei enää näkynyt missään. Portti avautui ja lapsi näki äitinsä itkettyneet, mutta nyt säteilevät silmät. Hän juoksi, minkä jaloista pääsi, äitinsä syliin; äidin, joka puristi nyt häntä hyvin tiukasti itseään vastaan. Ei mennyt kauaa kuin lapsi uupumuksesta nukahti vanhempiensa vieressä heidän suuressa sängyssään.
Lapsen vanhemmat jäivät kauan ihmettelemään lapsen löytymistä.

Siunattua Vapahtajamme Jeesuksen, joka on Kristus ("Voideltu") synnyinjuhlaa ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2015!