Jokaisella ajalla on ollut omat pyhät lehmänsä. Kun Ranskassa kolmannen tasavallan (1870-1940) aikaan saakka kuolemattomuuden ideaa voitiin pitää yleisenä ikuisena totuutena - oli tämä idea sitten kristillinen tai jotain muuta, niin 1800-luvun lopulla uskonto ja sen
harjoittaminen muuttui yksityisasiaksi. Ajalle oli ominaista pyrkimys kaiken "pyhänä" pidetyn, kaiken
dogmaattisen suistaminen pois vallasta. Ranskan valtiolliselle laitokselle Kansakunta oli kuitenkin jollain tapaa pyhä. Niinpä anarkistit ja kommunistit saivat tänä aikana osansa vainoista. Vapaus ei ulottunut kansalliseen turvallisuuteen. Sisäpoliittisesti valtion
virkamiehet aloittivat taistelun tapojen turmelusta vastaan ja mikäs muukaan oli tulilinjalla kuin seksuaalisuus - varsinkin vallanpitäjien mielestä oli huolestuttavaa syntyvyyden alhaisuus. Kirjoittajat, jotka kannattivat luonnon mukaista (ei siis säädeltyä) menoa, joutuivat oikeusprosessien kohteeksi. Kolmas tasavalta melkeinpä söi omat synnyinsanansa. Zola oli sanonut tasavallan syntyessä Napoléon III:n keisarikunnan kaaduttua "tasavallan olevan luonnonmukainen tai ei mitään". Tällä Zola tarkoitti tosin ennemminkin "luonnonlakeja", jotka turvaavat ihmisen perusoikeuksia porvarillisessa mielessä eli omaisuuden turvaa. Kirjoittajia syytettiin todellisuuden kuvauksesta, joka johtaisi turhaan pessimismiin. Tuollainen kirjoittelu oli epätervettä, suorastaan rivoa ulosteissa vellomista.
Yksi tällainen kirjoittaja oli Paul Bonnetain, joka käsitteli mm. masturbaatiota.
Kun 1800-luvun kirjoittajat uhmasivat hallintoa, he tekivät sen antaakseen äänen jollekin hallitulle
ryhmälle, joka oli jäänyt syrjään. Tarkoituksena oli kuvata ymmärtääksemme ja hyväksyäksemme näiden
hallittujen ryhmien pyrkimyksiä oikeutettuina. Kuvaus tarkoitti tarkkaa kuvaamista.
Kun nykyään "poliittisesti epäkorrektit" kirjoittajat moittivat jotain asiaintilaa - kuten esim.
mielipiteen vapauden puutetta, uskonvapauden puutetta, he tekevät sen stigmatisoimalla näitä
asiantiloja kiihottamalla mielialoja. Tällöin he ylittävät rajan, jota kolmannen tasavallan aikoina näyttäisi noudatetun, kirjoittamisen tavoitteissa. Nykyisin itse kirjoituksen seuraukset voivat olla hyvin konkreettisia sekä kirjoittajille että niille, joista kirjoitetaan. Kirjoitukset alkavat usein toteuttaa itseään. Tällöin vapauden puolustaminen ohittaa konkreettisen "vapautettavan" ihmisen.
Ylipäänsäkin nykyisessä painopiste on siirtynyt enemmän kirjoittajaan ja hänen rakentamaansa ajatukseen kuin kirjoitettavaan aiheeseen.
