Monarkia eroaa diktatuurista, despotismista ja tyranniasta siinä, että sen tulee olla oikeutettua - ennenkaikkea Jumalan luomisen ja luotujen edessä tunnustettua - ja laillista so. se perustuu sääntöihin (ei siis ole mielivaltaista).
Kuningas on aina kuningas riippumatta ajasta ja tilasta. Tätä kuvaa hyvin Ranskan oikeutetun (legitiimin) kuninkaan Alphonse "II" (1975-1986) lausuma: " Minä en tavoittele mitään, minä olen". Kuningas pyhitetään tehtäväänsä kirkossa, joka seremonia on voinut koostua kolmesta osasta (näin esimerkiksi Ranskassa): kruunauksesta, valtaistuimelle noususta ja voitelusta. Näistä keskeisin ja ensin suoritettava on voitelu, jossa kuningas tyydyttää Jumalan tahdon hallitsijasta. Kuninkaan pyhitys-seremoniassa kuningas "herää" uudelleen, sillä kuninkuuden ei katsota kuolevan koskaan.
Kuninkuus on palvelustehtävä, velvollisuus. Kuningas ei voi itse määrätä kuninkuudestaan mitään. Hänen yläpuolellaan ovat mm. vallanperimystä koskevat
perimmäiset lait. Ranskasta on tästäkin hyvä esimerkki: Edes absolutismin suurimman hallitsijan, aurinkokuninkaan ei onnistunut muuttaa vallanperimyslakeja. Ludvig XIV yritti avata oikeuden aviottomille pojilleen testamentissaan, mutta Pariisin parlamentti mitätöi testamentin. Kuninkuus ei siis ole jotain, mitä kuningas (kuninkuuden haltija) voi vapaasti käyttää. Kuninkuus on kuninkaalla oleva arvo, ei hänen omaisuuttaan. Kuningas ei myöskään voi muuttaa valtakunnan yhtenäisyyttä, jatkuvuutta tai itsenäisyyttä. Nämä valtakunnan edut ovat aina myös kuninkaan etuja. Näistä jatkuvuus korostuu erityisesti verrattaessa tasavaltaan (joka tosin ei ole monarkialle vastakkainen käsite).
Alamaiset eivät myöskään ole kuninkaan omaisuutta, vaan ovat palvelussuhteessa kuninkaaseen. Kuninkaan alamaiset antavat tukensa kuninkaan tahdolle (jota määrittää valtakunnan paras). Tukea ei anneta millekään persoonattomalle voimalle, vaan näkyvälle persoonalle. Alistumista toiselle henkilölle se ei tarkoita, vaan tukea toimille, joita kuningas katsoo valtakunnan edun vaativan. Näin kuninkaan eduissa on myös suojella alamaisiaan sekä ulkoiselta että sisäiseltä vaaralta. Kuningas ei voi sallia etuoikeutettujen mielivaltaa omia tukijoitaan vastaan. Kiistatapauksissa kuninkaan tulee sovitella eri etujen välillä.
Kuninkaan tehtäviin kuuluu estää enemmistön diktatuuri, joka on suuri vaara parlamentaarisessa järjestelmässä. Parlamentarismissa vaarana on, että lainsäädännöllistä valtaa ei kontrolloi kukaan ja tämä vallan osa-alue (!) saa liian suuren vallan muihin vallan osa-alueisiin nähden. Tällaista tehtävää voisi myös hoitaa presidentti. Ongelmana on kuitenkin se, että presidentti ei ole vapaa poliittisista sidoksista. Presidentti ei myöskään ole vapaa vallan osa-alueiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Kuningas valvoo näin sitä taetta, että alamaisilla on pysyvä vapaus, että alamaiset eivät ajaudu täysin järjestelmän pakkovaltaan.
Kuninkuus on sekä itsessään että kaikkien valtakunnan asukkaiden osalta ilmaus ihmisen ainutlaatuisuudesta, tämän ainutlaatuisuuden pyhyydestä.
Juuri kuninkaan vallan yksilökeskeisyys vapauttaa hallinnon paineelta. Pyhittämisessä kuninkuus on valtakunnalle Jumalan siunaus
Domine, salvum fac regem!
7 kommenttia
Rokkihomo
16.6.2013 22:48
Herranjestas kanssasi. Älä silti jätä äänestämättä.
Homopallero
16.6.2013 23:13
Voin ymmärtää sellaisen perustuslaillisen monarkian, jossa aktiivisesti hallitsevaa monarkkia sitoo perustuslaki, eron diktatuuriin. Edellytyksenä on kuitenkin lain valta, joskin se on häilyvä ilman perusoikeuksia sillä itsevaltias päättää. Jumalan sekaantuminen vie kohti teokratiaa.
Yesman
17.6.2013 16:59
Monarchis on suomeksi 'yksinhallitsija' eli yksinvaltias. Tämä termi kyseistä instituutiota kuvaamaan ei liene sattumaa.
martin
17.6.2013 17:14
Yesman!
Kreikan monos on suomeksi yksi. Monarkian idea on, että yksi hallitsee, mutta ei yksin.
Ossi Halme
23.6.2013 14:15
Monarkioita on monia, absoluuttinen monarkia, perustuslaillinen monarkia, kiertävä monarkia (Malesia) ja kuninkaanvaalilla valittu monarkia (Vatikaani).
Google Books -palvelusta löytyy aiheesta raapustelemani essee, kun nimelläni hakee. Mutta lyheysti: moni mieltää monarkia ja demokratian jotenkin vastakohdiksi. Mielestäni hyvä monarkia on demokratian takuu (vaikkei monarkkia valita vaaleilla). Vähänkin isommalla demokratialla on tarkoitus kehittyä edustukselliseksi demokratiaksi ts. äänestäjät valitsee edustajansa, eikä valinta ole yleensä first past the post (eniten ääniä saaneet), vaan siinä on matemaattinen mekanismi välissä. Nämä edustajat ryhmittyvät usein puoluekantojen mukaan ja hupsista, sitä ollaankin aika kaukana demokratian varsinaisesta merkitystä.
Monarkian arvosteleminen pienen piirin (yleensä yhden sukulinjan) oikeudeksi on sekin aika härskiä. Otetaan pöydälle maailman tärkeimmät presidenttivetoiset valtiot. Jos kampanjalle tulee hintaa yli miljardi dollaria, niin kuinka moni perustuslain vaalikelpoisuusehdot täyttävä voi oikeasti edes harkita ehdolle asettumista?
Perustuslaillisista monarkeista vain kaksi (Ruotsi ja Japani) on riisuttu jopa teoreettisesta vallasta. Mutta vanhoista monarkioista esim. Iso-Britannian monarkin teoreettiset valtaoikeudet ovat laajat. Toivon ettei mitään parlamentaristista järjestelmää kohtaa mielipuolinen enemmistö, mutta tuollaisissa tilanteissa monarkeilla on mahdollisuus viimeisen oljenkorren käyttöön eli näyttää hallitukselle/parlamentille ovea ja uusien vaalien jälkeen katsoa, että kumpi lähtee: monarkia vai parlamentti. Hallituksen erolla ja uusilla vaaleilla kiristävän pääministerin bluffin voi katsoa ilmoittamalla, että kieltäytyy hajottamasta parlamenttia ennen aikojaan. Ja jos haluaa oikein apokalyptisen esimerkin: pääministerillä kilahtaa ja sormi hamuaa sitä punaista nappia. Yleisesikunnan päällikkö tajuaa tilanteen ja sanoo ettei käy ja eroaa. Uutta yleisesikunnan päällikköä (sitä, joka lopulta pistää ohjukset matkaan) ei nimitetä ilman monarkkia.
Vaikka virallinen titulatuura alkaisi "Dei Gratia" eli "Jumalan Armosta", ei useimmat monarkit enää väitä hallitsevansa jumalaisen armon oikeutuksella, vaan maallisemmalla mandaatilla eli perustuslailla (vaikka virkaanastujaiset olisivatkin uskonnollinen elementti; esim. Britanniassa monarkki sattuu olemaan myös kirkon päämies). Tasapainoiseen päätöksentekoon kuuluu painot ja vastapainot. Ei niin, että monarkki tai parlamentti sanelee kaiken, eikä kukaan voi sanoa vastaan. Ei valtio nyt sentään mikään Suomen Jääkiekkoliitto ole, missä yksi ihminen päättää kaiken (30 vuoden päästä päätökset saadaan spiritismilaudan välityksellä). Suomen uudehko perustuslaki yhdisti ja yksinkertaisti vanhat (vanhin v. 1772) perustuslain muodostavat lait, mutta myös riisui presidentin vallasta. Ainoastaan ulkopolitiikassa presidentti voi olla edes jonkinlainen tasapaino hallitukselle.
P.S. Ihmettelen, että suhteellisen laadukkaatkin käyttävät Suomen lyhytaikaisesta kuninkaasta, Hessenin prinssi Friedrich Karlista suomennosta "Väinö I" tajuamatta, että Väinö ensimmäinen oli Väinö Nuortevan pakinassa käytetty nimi, eikä tosiasia.
Ossi Halme
23.6.2013 23:35
Lisäkyksenä: kuten aikaisemmin jo mainittiin, "monarkia" on järjestelmä, jossa "yksi hallitsee". "Yksinvaltius" on puolestaan "autokratia", joka ei edellytä monarkiaa.
Rokkihomo
12.7.2013 21:23
Älä "martin" unohda mahdollisia Suomen kuninkaita! Oli idästä ja oli etelästä...