(Nuoren) opettajan varaventtiili

Kesäkeittiö joskus parivuotta sitten. Sivuston ongelmien takia kuva saapui perille vasta nyt.

Viimeviikkoinen melankolisuus alkaa kaikota. Tajusin juuri, että kesälomaan on enää 24 työpäivää. Tosin meillä ei ole varaa mennä minnekään minne tahtoisi, mutta yhtäkaikki, lomahan on sitä, ettei tarvitse mennä minnekään minne ei tahtoisi.

Viikonloppuna maalla piti tehdä vaikka mitä. En tehnyt, makasin vain ja nukuin liki 11 tunnin yöunia. Varasin kirjastosta Jean Untinen-Auelin uusimman, Maalattujen luolien maan, luin sitä ja hämmästelin, kuinka vähäiseksi kirjailija on päättänyt draamallisen jännitteen laskea. Kirjassa Ayla lähes yksinomaan kuljeskelee pitkin Lounasi-Ranskaa ja kerää kellukanlehtiä. Mutta viikonloppulukemisiksi tämä kävi hyvin.

Sain tänään pomolta hyvää palautetta ja vuoden alusta satkun lisää palkkaa työsuorituksen arvioinnin perusteella. Lisäksi oppilaskin kehaisi minua tänään, vaikkakin vahingossa. Tai ainakin minä otin sen kehuksi omalle opettamiselleni. Koulun käytävässä nimittäin eräs oppilaani luki kiivaasti terveystiedon kokeeseen. Otin häneltä kirjan ja kyselin sieltä täältä koealuetta muutaman kysymyksen. Kun selasin kirjaa, minusta alkoi tuntua, että minun opetukseni on paljon vähemmän vaativaa. Mainitsin oppilaallekin, kuinka minusta alkoi tuntua siltä, että äikänkokeet ja aiheet ovat paljon helpompia kuin vaikkapa juuri terveystieto. Oppilas katsoi minuun pöyristyneenä ja sanoi: "No ei todella, kun sun äikässä pitää ihan oikeasti tajuta se asia ihan oikeesti ja miten ne kaikki vaikuttaa toisiinsa." Hymyilin kävellessäni ruokalaan.

Viherhuoneen aprikoosi odottelee sopivaa hetkeä avata kukat.

Tämän pääsiäisen urakka oli kaivaa pupulle kärhöpenkki. Sitä varten lapioin syvyydeltään noin 60-senttisen, reilun kuuden metrin mittaisen kaivannon, joka täytettiin mullalla ja hevonpaskalla. Nyt on sitten paikka, johon köynnöstäviä kasveja istutella; pergolahan niitä jo odottaa.

Varaston ylijäämälaastilla muurasimme pienen kivimuurin, josta joku päivä polku jatkaa mehiläispesälle. Sielläkin olivat ötökät jo kovasti työn touhussa.

Varjopuutarha alkaa heräillä henkiin.

Tänään kävelykadulla vanhempi somalimies antoi minulle vaaliesitteen ja kolakarkin sekä kehotti osoittamaan aktiivisuutta äänestämällä. Tilanteessa oli jotakin äärimmäisen hienoa ja äärimmäisen oikein.

Istuimme ystäväpariskunnan kanssa Cabaret-musikaalin jälkeen Herculeksessa lähellä takatiskiä neljästään. Pupu oli juuri baaritiskillä, kun yhtäkkiä täysin tuntematon komea mies koputti olkapäätäni.
- Anteeks, saanks mä koskee sun hiuksia? kysyi nuori vaaleahiuksinen hauskasilmälasinen poika.
- Mitä?
- Ei kun ihan oikeasti. Saanks mä?
- Anna mennä vaan.

Tuntematon poika pörrötti selkäni takaa harmaantuvia kutrejani ja avasi tapahtumaa vierestä seuraavalle ystävälleen.
- Siis jos mä joskus alkaisin seurustella niin sillä pitäis olla tällaiset nätit hiukset. Kato mikä kampaus. Mieletön ja tällaiset paksut hiukset.
Hän kurottautui olkapääni yli:
Käytiksä paljon aikaa tämän laittoon?
- Nakkasin geeliä hiuksiin ennen lähtöä. Meni varmaan nelkyt sekkaa.
- Upeet. Ja nätit silmät kans.
Kädet kiemurtelivat hiuksissani, poika jatkoi kaverilleen.
- Jotain tällaista mulle voisi jostain yrittää löytää. Paksut hiukset ja nätit silmät. Että jos satut näkemään niin soita mulle heti.

Olin hiukan hämilläni. Pupu palasi pöytään.
- Onks toi sun mies?
- Joo.
- Ootteks te just tavannu?
- Me ollaan oltu yhdessä jo kymmenen vuotta.
- Voi helvetti. Komee mies sulla.
Poika irrotti otteensa hiuksistani, kätteli pupua kohteliaasti ja lähti kaverinsa kanssa tanssilattialle päin.

Minua hymyilytti koko loppuilta.