Erityisopettajamme iski heikkoon hetkeeni. Väsymyksen tuuperruttamana lupauduin pitämään opetushallituksen ja lääninhallituksen järjestämässä tilaisuudessa alustuksen aiheesta maahanmuuttajaoppilaan asettamien haasteiden kohtaaminen koulussa.
Perkele! Pelottaa jo etukäteen!
Sinänsä ajstus tuntuu kivalta, varsinkin kun järjestäjänä on opetushallitus, jonka neuvoksilla ei ylipäänsä tunnu olevan minkäänlaista kontaktia kenttään. Onpahan kerätty kasaan joukko kasvatustieteilijöitä ja maailmanparantajia, jotka keksivät mitä moninaisimpia ohjelmia, projekteja ja strategioita, joita opettajia velvoitetaan sitten tekemään. Koulun päihdeohjelma. Koulun pelastussuunnitelma. Koulun huumevalistusohjelma. Koulun tasa-arvo-ohjeistus, maahanmuuttajaohjelma, kuvataidediplomi, turvallisuusohjeistus.
Älkää ymmärtäkö väärin; huumeiden käytöstä, alkoholista, tasa-arvosta ja muusta pitää puhua (siksihän minäkin koen tätä työtä tekeväni), mutta ongelma on siinä, että kaikista pitää laatia strategia - luonnollisesti normaalityön ohella ja palkatta - jonka tekemiseen menee huomattavan kauan. On eri asia sopivassa tilanteessa ottaa, kuten luetun nuortenkirjan purun yhteydessä, elokuvan jälkeen, mielipidetekstiä muokattaessa, puheeksi esimerkiksi huumeet ja riippuvuus. Mutta jos pitää ensin istua kuusi kertaa kokouksessa laatimassa strategia, koska ja millä tapaa asia pitää tehdä, hankkia sitten kommentteja toisilta, kirjoittaa puhtaaksi ja hyväksyttää suunnitelma, jää opetus ja tilanneherkkyys täysin unholaan.
Murr, oph!
Olisi kiva nähdä joku opetusneuvos työn touhussa yläasteella, pitämässä huolta, että ohjeistuksien ja suunnitelmien joka pykälä täyttyy. Olisi kiva nähdä joku opetusneuvos tekemässä ylipäätään työtä. Tärkeää työtä.
Että näillä mielillä lähden alustusta pitämään. Kumpikohan voittaa, pelko vai kiukku?
3 kommenttia
millikan
13.9.2006 12:30
Yksi yläasteen ja lukion opettajistani, yksi niistä parhaista, päätyi kyllä neuvokseksi...että ei se kai ihan toivottoman vieraantunutta joukkoa ole, ainakaan kaikki.
martin
13.9.2006 13:48
Tuosta tulee mieleeni analoginen tapaus. Yksi ystäväni tarvitsi lohdutusta (spontaani tilanne). Hän halusi minun kuitenkin tekevän sitä sielunhoidon käsikirjan mukaisesti, jonka noudattamattomuudestani sain kielteistä palautetta. En ole sielunhoitaja ystävilleni (ammattimielessä).
Kaikki ei tietenkään ole täysin musta-valkoista. Tietenkin spontaanissa tilanteessakin sielua hoidetaan, mutta jonkin käsikirjan mukainen puhe on ystävältä aika luonnotonta, jos ja kun se on vierasta.
Kritiikissäsi on siis tiettyjä pointteja, mielestäni.
Aboa
13.9.2006 23:29
millikan, olet oikeassa. Jotkut järkevätkin pääsevät joukkoon, mutta he ovat aika usein virkavapaalla omasta työstään ja tekevät muutaman vuoden pestin oph:ssa, esimerkiksi opetussuunnitelman laatimista tms. Tarkennan, että pahimpia ovat minun mielestäni ne, jotka ovat päätyneet hallinnollisiin hommiin ilman hetkenkään kokemusta kenttätyöstä. Että tietää teorian, ei käytäntöä. Jos oletetaan että lapset ovat palloja tyhjiössä, he käyttäytyisivät teorian mukaan...