(Nuoren) opettajan varaventtiili

Keväiseen veroehdotukseen tein korjaukset ja tällä viikolla tuli uusi verotuspäätös. Kävin tarkistamassa sen verotoimistolla ja hämmästyin: verottaja oli hyväksynyt kaiken, mitä olin vähennyksiin lisännyt. Pienintäkin kuittia myöten. Jopa sellaiset tyrkyt, mitä olen kokeillut joka ainoa aiempi vuosi ja jotka eivät ikinä ennen ole menneet läpi. Nyt meni.

Ihan rehellisesti siis. Joka jutusta on kuitit, jotka sinnikkäästi oheistan veroehdotuksen mukaan. Tiedän, ettei niitä ole enää pakko lähettää, mutta mielummin säilytän ne jossakin muualla kuin kotonani. Kas, kun veroviranomaisella on pakko ottaa kuitit vastaan, jos asiakas niitä tyrkyttää.

Josta johtuu se, että hyväksytyn vähennyksen määrä nousi yli 11000 euroon. Takaisinhan tuota summaa kokonaan saa, vaan se hyvitetään lähivuosien verotuksessa. Tämän vuoden palautuskin on kerrankin ihan kivan kokoinen.

Että kannatti se kokonaisen puolen tunnin työ, jonka käytin veroehdotuksen korjaamiseen. Pääsi ihan kivoille tuntipalkoille..!

Olen jo kolmena yönä nähnyt unta siitä, millainen nikkarointihuone mulle tulee meidän torpan talliin.

Sen sijaan minulla ei ole pienintäkään hajua, mitä mä siellä nikkaroin.

Vihdoin sain navetan ikkunat ja ovetkin maalattua. Rakennuksen metsänpuoleinen seinä on vielä kyllä maalaamatta, mutta se saa odottaa ensi kesään.

Seiniä varten ostimme Uula-tuotteen punamultamaalia ja oviin petroliöljymaalia. Molemmat ovat käteviä siinä suhteessa, että kertamaalaus peittää. Minkä ihmeen takia sitä on aina tullut ostettua uusia, muovipohjaisia maaleja joilla pitää maalata melkeinpä kolmeen kertaan, jos vanhat perinnemaalit ovat näin käteväkäyttöisiä?

Kuvassa on navetan talliosan ovi ja ikkunat sekä vanhan kanalan ikkunat. Tänään saatiin tuettua tallin kattoparrut niin, että sisälle pystytetyt ylimääräiset pönkät sai poistaa. Kun vielä hiukan siivoilee ja korjailee, saan alkaa rakentaa sinne itselleni nikkarointitilaa. Vihdoinkin saan kaikki työkaluni järjestykseen!

Viikonloppuna maalasin torpan navetan ovia. Olin huolellinen ja ahkera, tupsutin keltaista maalia jokaiseen ravistuneen puun huokoseen ja naulanreikään.

Yhtäkkiä huomasin, että yhdessä naulanreiässä liikkui joku. Sieltä kömpi ulos jo talviteloille asettunut kärpänen, jonka pään olin maalannut juuri keltaiseksi. Se ei nähnyt mitään. Se haparoi tietään eteenpäin, törmäsi jokaiseen puunsyyhyn ja rakoon. Lopulta se tipahti maahan ja jatkoi päämäärätöntä kulkuaan.

Minä katselin kärpäsen via dolorosaa järkyttyneenä. En minä tarkoittanut tuhria sen silmiä maalilla. - Olen pahoillani, anteeks. Se oli vahinko, hoin sätkivälle kärpäselle. Ajattelin, kuinka maali poltti ja kirveli sen silmiä. Mahtuuko niin pieneen eläimeen niin paljon tuskaa? Miksi sisätiloissa kärpäsen tappaminen on itsestäänselvyys, mutta nyt ei?

Päätin tappaa kärpäsen mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Oli syyllinen olo.