Isovanhempani ja heidän sukupolvensa muut edustajat seurasivat elämässään säätyrajoja: ne olivat luonnollisia, elämään kuuluvia rajoja eikä niiden rikkominen voinut jäädä ilman rangaistusta - ennemmin tai myöhemmin.
Näin he katsoivat maailmaa ja ilmeisimmiten tämä katsomus vaikutti myös maailman toimintaan.
Isoisoisäni tiedän rakastuneen henkilöön, jonka naiminen ei olisi tullut kuuloonkaan. Hän joutui suvun painostuksesta luopumaan suhteestaan. Hän ei kuitenkaan alistunut vaatimuksiin naida konvenanssin mukaisesti, vaan valitsi itse itsepäisesti erään tavallisen talollisen tyttären puolisokseen. Valinta oli skandaali ja hänen vanhempansa vastustivat liittoa viimeiseen asti.
Isoisoisäni piti kuitenkin päänsä. Häiden tunnelma ei ollut ollenkaan vapautunut.
Avioliittonsa myötä isoisoäitini joutui velvollisuuksien eteen, joista hän ei ollut osannut edes kuvitella. Hän tunsi olevansa täysin riittämätön. Hän joutui taistelemaan melkoisen yleistä hyväksymättömyyttä vastaan, jota tuli aivan lähimmältä taholta.
Kun isoisoisäni sitten yllättäen eräänä marraskuun yönä vuonna 1892 kuoli tapaturmaisesti vajaan yhdeksän vuoden avioliiton jälkeen 34-vuotiaana, oli edessä tuntematon tulevaisuus. Tuskin isoisoäitini aavistikaan, kuinka vaikeita vaiheita hänen eteensä tulisi. Hän joutuisi luopumaan maistaan, hän joutuisi luopumaan lapsistaan ja hänet sysättäisiin syrjään kuin hylkiö. Vasta aivan elämänsä lopulla hän saisi lopultakin iloita jostakin - omista lapsistaan, jotka ottaisivat hänet huostaansa. Täydellistä ei tämäkään onni ollut: hänen vanhin poikansa ei suostunut pitämään häneen mitään yhteyttä. Kuollessaan 64-vuotiaana hänet haudattiin vailla ainuttakaan mainintaa tästä lapsesta.
2 kommenttia
Pette-ri
28.6.2011 23:22
Voi näitä ihmiskohtaloita. Kun aikaa katsoo kauempaa ja se arki siitä katoaa, niin voi nähdä ihmisten elämän jotenkin kokonaisempana, oli sen elämän teemat mitä tahansa. Hyödyllistä kyllä, samalla oppii tajuamaan itsekin muodostavansa tarinan. Itse olen alkanut jopa tekemään valintoja: mitä en missään tapauksessa haluaisi ihmisten minusta muistavan ja minkä taas haluaisin ihmisten myöhemmin saavan minusta selville. Se taas ei ole kovin hyödyllistä.
martin
2.7.2011 23:19
Kuinka hienoa tuo, että sanot "muodostavansa tarinan". Näin juuri on, koska aika liikkuu. Liian läheltä katsominen (paikallisesti ja ennen kaikkea ajallisesti) ei tuo kunnolla esille kokonaisuuksia (niinkuin kirjoitat). Muista elää kunnolla ja olla ajattelematta jälkimainettasi. Monelta osin et voi sitä valita, sillä meistä jää jäljelle meille tuntematon osa.