• martin

Usko näyttää valon voiman!

Jumalan luominen jatkuu. Kaikki eivät ole äitinsä kohdusta sitä varten, että yhtyisivät toiseen sukupuoleen. Näinhän luomiskertomus määrittelee miehen ja naisen luomisen jälkeisen tehtävän.
Jumala on kuitenkin antanut muitakin mahdollisuuksia luomisessaan. Hän on mahdollistanut valita toisin, siksi että osa ihmisistä on äidin kohdusta saakka saanut toisenlaisen osan. Ihmisen tulee valita se, mikä hänelle soveltuu Jumalan luomana. Jumala on antanut toisiakin tehtäviä ihmisille kuin avioliiton.
Tämä teksti osoittaa, että Jumalan luominen ei ole tarkasti määritelty luomiskertomuksessa. Luomiskertomuksen tarkoituksena ei ole määritellä meille lakia ihmisestä ja hänen tehtävästään. Luomisen seuraukset tapahtuvat vääjäämättömästi, automaattisesti - ei minkään pakon sanelemana. Luominen on vääjäämätön meissä ja se on hyvä itsemme valita. Jumala on yhdistänyt meille tietyn osan: muiden ei pitäisi estää sitä valintaa, joka kuuluu luontomme mukaan itsekullekin. Oman luontomme hyväksyminen tämän pohjalta vapauttaa meidät rajojen pidosta.

Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa.
Milloin saan tulla temppeliin,
astua Jumalan kasvojen eteen?

Kyyneleet ovat leipäni päivin ja öin
kun minulta alati kysytään:
"Missä on Jumalasi?"

Vielä saan kiittää häntä,
Jumalaani, auttajaani.