Omnium fidelium

Nyt tulee hiljakseen pakkaslunta alas Turussa. Viime torstaina satoi täällä ensimmäistä kertaa lunta tänä talvena. Maa oli hetken valkoinen.

Ihmettelen, mahtaako elinajalleni osua Fimbultalvi?

Nyt kiinni tutkimukseen.

Kun puhuu muiden ihmisten kanssa iloiseen sävyyn ja myönteisin ajatuksin ja säteilee itsessään iloa, niin saattaa saada reaktioksi toteamuksen, että ei ole aivan kiinni todellisuudessa - tarkoittaen siis p a h a s s a todellisuudessa.

Mitä tämä nyt sitten on?

Eihän iloisuus (jos kyse on siitä) todista siitä mitään, onko todellisuudessa kiinni vai ei. Jos minä tiedän tai totean maailman olevan perimmältään paha, niin mitä sitten? Eihän toteamus sinänsä muuta mitään. Eikö tarkoitus ole tehdä asialle jotain??? On s u o r a a toimintaa ilostuttaa lähimmäisiin ilolla puheissaan ja olemuksessaan niin hyvin kuin kykenee. (Tämä ei tietenkään sulje pois sitä, että ei voisi joskus olla surullinen. Suru ei suinkaan ole paha asia. Ei myöskään vihan käsitteleminen, ellei se johda vihaan tukahtumiseen tai väkivaltaan.)

Voin vakuuttaa, että maailman kasvot ovat muuttuneet ilon myötä.

Olin tänään - kuten tavallista - iltakirkossa tuomiokirkossa. Istuin siellä vailla sitä seuraa, mikä tavallisesti on mukanani. En voi kuitenkaan sanoa, että olisin ollut surullinen sen takia. Olihan Kristus ottamassa minua vastaan.

Kuljin hitaasti kohti kirkkokahvipaikkaa - monet tietävätkin, että iltakirkon jälkeen tarjoan S:ssa kirkkokahvit. Nyt istuin yksin S:ssa ja katsoin uutisia. Sekään ei häirinnyt.

Oikeastaan lienee turhaa edes miettiä, miksi ei häirinnyt. Jos mietin sitä, niin eikö se (kuitenkin) häirinnyt.
Huomasin olevani yksin, mutta se ei tuntunut häiritsevältä. Jotenkin oli sellainen lämmin, pehmeä tunne sisällä, jossa tuo olemiseni oli kannettua.

Niinpä kun kuitenkin lopulta sain tietää "s y y n" poissaoloon, olin hämmentynyt. Eikö tuo tunne kannettunaolosta, tuo tietoisuus jokaisen tekemisen ja siihen liittyvän valinnan suuresta ja tärkeästä voimasta koske kaikkia ja joka hetkeä?

Sillä
ilman anteeksiantoa ja -saamista ei ole yhteisöä.

Rauhaisaa pyhäinpäivää! Fridfull allhelgonadagen! Peaceful All Saints' Day! Bonne Toussaint! Gutes Allerheiligen! Optimus Solemnitas Omnium Sanctorum!

Lux perpetua luceat eis cum sanctis tuis in aeternum quia pius es!

AMEN!

Vi* far imorgon till Helsingfors. Den nya huvudstaden kan glädjas över vårt besök i två dagar.

* pluralis maiestatis.

Raamatun valossa Jumala näyttäytyy monenlaisessa valossa (- todellakin Jumala, ei jumalat). Miten tämä on mahdollista?
Raamattu on kirjojen, jotka ovat syntyneet eri aikoina, kokoelma. Ne myös kertovat eri ajoista ja kuvaavat eri aikoja. Jumala seuraa aikoja toimimalla sen mukaan ja seuraten kehitystä omassa toiminnassaan. Tai: Ajat seuraavat Jumalaa tapahtumissaan ja kehitys seuraa Jumalaa omissa uutuuksissaan.
Jumala saattaa syödä Abrahamin luona, hän saattaa painia Jaakobin kanssa JA hän saattaa kieltää näkemisensä kansalta - kuten Siinain vuorella. Hän on yksi ja sama Jumala. Kaikki edellä mainitut tapahtumat ovat erillisiä, eri aikojen tapahtumia. Jumala on 'Hän, joka toimii'. Jumala tulee aikaan ja on ajassa toimissaan, jotka ovat erilaisia kohtaamisia. Nämä toimet eivät osoita mitään rajaa.
Omat rajamme tuovat mahdollisesti hämmennyksen.

Jumalan toiseus tulee esille siinä, että hänestä ei tullut tehdä kuvaa. Ihminen on Jumalan kuva ja kaltainen. Ihminen toimii ajassa ja voi tehdä erilaisia asioita. Saatamme hyvin hämmentyä kyvyistämme kaikenlaiseen toimintaan - toimiessamme kuin Jumala. Ihminen on kuitenkin vailla ikuista henkeä, jonka hän voi saada vain Jumalalta.
Jokin meidän vaelluksessamme pysyy ja säilyy. Emme ole tuomittuja täydelliseen tuhoon. Se on se, minkä olemme tehneet, sillä se on tehty. Sitähän ei enää myöskään muuteta. Se on ikuisesti sellainen, kuin on tapahtunut.

Eilen suurten valmistelujen jälkeen lähdimme S:n kanssa lopultakin (olimme jo monta kertaa aikoneet, niin aikomus oli jäänyt vain toteutumatta) Liedon Vanhaanlinnaan. Poljimme sinne kauniissa ja lämpimässä syyssäässä (mielestäni oli kylläkin melkeinpä kesäsää). Perillä kävimme ensin tutustumassa ylhäällä itse muinaislinnaan ja sen jälkeen lomakeskuksen päärakennuksen kellarissa olevaan arkeologiseen näyttelyyn. Esineitä oli itse asiassa löytynyt melkoisesti linnavuoren alueelta. Ne olivat melko myöhäiseltä ajalta. Mukavaa oli se, että pääsimme molemmat yhden alennetun lipun hinnalla - kiitos mukavan kassapojan.
Päätimme Vanhastalinnasta jatkaa vielä Nautelankoskelle saakka. Niinpä pyöräilimme ensin Liedon keskustaan ja sieltä Nautelankoskelle. Koskelta löysimme rannasta suojaisan paikan, jossa joimme evääksi ottamaamme kahvia ja mehua sekä söimme voileipiä. Ne maistuivatkin aivan ihanilta - olihan matkaa kertynyt 19,1 km. Jokiranta oli ihana pienine soljuvine virtaväylineen ja lehtomaisine puunlatvuksineen. Kaloja uiskenteli suvannossa. Virtaavan veden ääni oli ainoa, mikä kuului päivän lähestyessä iltaa.
Paluumatkalle lähdimme vasta auringon jo laskiessa. Takaisin kaupungissa jo melkoisessa hämärässä veimme pyörämme kotini sisäpihalle ja suuntasimme S:iin. Halusimme ystäviemme kanssa ehtiä Aurajoen rantaan katsomaan Turku-päivän ilotiulitusta. Juuri kun astelimme Aurasillalta rantapromenadille, alkoi ilotulitus. Oli melkoinen näky! Sen jälkeen oli vielä mukava tavata harvemmin nähtyjä tuttuja S:ssa. Väsyneinä, mutta tyytyväisinä päivään - meillähän se oli lähinnä Lieto-päivä - suuntasimme nukkumaan.

Palasin juuri Janakkalan Rantalahdella pidetyltä Malkus-leiriltä. Oli jälleen kerran fantastinen yhteisyyskokemus.
Lauantain pääohjelman vetäjä Monica Pensar-Granroth sai tuotua hienosti omalla seesteisellä tavallaan neljän elementin tärkeyden esille aivan arkisessa elämässämme. Saimme käytännössä kokea sen leirikeskuksen luona luonnossa. Huomasin selkeästi, mitkä osa-alueet ovat - jostain syystä - minulla ongelmalliset. Ainakin tunne-elämässä on jotain puutetta...!?
Mukavaa oli myös tavata jo tutuiksi muodostuneita leiriläisiä sekä myös uusia ihmisiä. Leirin uudistumiseen vaikuttanee toivon mukaan osin uudistunut leirityöryhmä, johon pari täysin uutta leiriläistä osallistuu. Samalla koen kuitenkin surullisena sen, että kaksi mieluista työryhmäläistä ei jatka suunnitteluryhmässä. Heidän asiantuntemuksensa ja oivalluksensa olivat todella hyviä.
Itse vastasin meditaatiosta. Sen vetäminen oli ilo.

Saunassa ja takkatuvassa riitti keskusteltavaa, laulettavaa ...

ja ruoka oli hyvää!

Jumalan kämmenellä (...517!)

Kaikki valta on viime kädessä Jumalan suomaa. Näin kuninkaatkin hallitsevat Jumalan armosta. Heitä vastaan kapinoiminen on samalla vallan esikuvan - Jumalan valtaa - vastaan kapinoimista. Jumalan valta ikäänkuin peilautuu meille esivallassamme.
Meidän tulee luottaa Jumalan ohjaukseen esivaltamme suhteen. Hyvä esivalta on siunaus, josta voimme kiittää Jumalaa.