On mahdotonta muotoilla oikeuksia, ellei ole perustaa niille.
Oikeus ikuiseen rakkauteen? ...
Pohdittavaksi tulee näkökulma: (1) onko ikuisen rakkauden näyttäydyttävä elämässä "hyvänä" (mitä se ikinä on?); onko ikuisen rakkauden oltava ilmoitettu "hyväksi".
1) minulla on oikeus ikuiseen rakkauteen, koska se näyttäytyy elämässä(ni) "hyvänä". Onko hyväksyttävä muotoilu?
Ehkäpä 'oikeus' on käsitteenä väärä lähtökohta yritettäessä lähestyä kuulumisen teemaa.
Toisen lähestyminen. Minulla ei välttämättä tarvitse olla oikeutta tai velvollisuutta (muotoiltavia) tehdä niin, mutta teen sen eli lähestyn toista. Samalla itse ja toinen hahmottuu. Kunnioittaen toista ja myönteisen vuorovaikutuksen tapahtuessa uutta synnyttäen.
Toiseuksien kohtaaminen (ihmisten; ihmisten ja Jumalan ...) on kuin Jumalan vaellus ihmisenä keskuudessamme. Se on mahdollisuus rakkauteen ja elämään. Kohtaaminen on mahdollisuus yhteyteen kuulumiseen.
Yhteys ei ole itsestään, vaan se on uusinnettava jatkuvasti. Yhteys elää kohtaajien jokaisessa lähestymisessä. Kohtaamiset ovat ainutkertaisia ja erilaisia - mahdollisuus rikkauteen.
Mahdollisuuksien kohdalla en pohdi oikeuksia vaan vastuutani hyvän l u o m i s e e n. Kohtaamisten synnyttämä yhteisökin on jatkuvasti "mahdollinen", ei koskaan vain jo toteutunut. Ei ole siis tarkoitus vahvistaa oikeutta hyvään, vaan vapauttaa epätäydelliseen kohtaamiseen - elämään, kohti toista, kohti jokaista toista, kohti Jumalaa.
Siinä onkin ihmettelyn aihetta!
Hyvän sanominen (=siunaaminen) on ilmoitus mahdollisen yhteyden tukemisesta.
