Hbl:in Volt-liitteessä 16/08 on henkilökuva Pontus Anckarista, joka nimittää itseään "antigymnast"iksi. Kyseessä on kehonrakentajan täyskäännös.

Pontus Anckar kertoo artikkelissa seuraavansa nykyisin 80-vuotiaan ranskalaisen Thérèse Bertherat'n tuomia ajatuksia.
Siitä myöhemmin. Pontus katsoo olevan mahdollista, että neuroosimme johtavat meidät tekemään väkivaltaa kehollemme. Hänen mukaansa urheilun "hengessä" on paljon vinoutunutta: kelvollisuuskompleksia, itsensä pakottamista, jatkuvaa vertailua. Ei ole sattumaa, että nykyisessä yhteiskunnassa nämä ihanteet ovat myös urheilun ihanteita.
Millainen on terve ruumis?
Pontus Anckar väittää miesten salikulttuurin ei aivan merkityksettömältä osalta olevan itsensä tekemistä sellaiseksi, jonka kimppuun ei uskalleta käydä. Ajatuksen taustalla on hyökkäyksen pelko ja valmius sellaisessa tilanteessa käyttää voimaa. Pontus Anckar huomauttaa kuitenkin salikulttuurin toki olevan muutakin.
Agression potentiaalin hyväksyntä näkyy. Oman itsensä hyväksyttäminen kehossaan. Kehon korostaminen, jotta muu jää varjoon.

Tietoiseksi kehostaan ja hyvällä tavalla voi tulla myös muita teitä. Olennaista on kokonaisuus - ei mikään erityinen teoria, tietty ohjelma tai mikään elämänfilosofia. Ihmisen on vain itse huomattava jännitykset kehossaan. Katse kohdistuu itseen tältä osin, ei peiliin. Ihmisen ollessa psykofyysinen kokonaisuus on hyvän voinnin edellytyksenä kokonaisuuden kannalta yhteistyö. Ajatus täydellisestä hallinnasta on unohdettava - sellaista ei ole. Mm. kävely metsässä - vaikkapa yhdessä ystävien kanssa - on jo muutos monelle nykyihmiselle - eikä tarvitse olla enempää. Ajan "täyttäminen" nopeaan tahtiin murtaa ihmisen. Enemmän armoa on ainakin parempi kuin enemmän väkivaltaa.

Terveys on hyvin laaja käsite.