Tässä täytyy muistaa, että sateenkaariväki on myös hyvin taitavia manipuloijia.Vaikeata tietää mikä on totta ja mikä ei. Oireellista minusta on joukon sirpaloituminen yhä pienempiin ryhmiin. Mistä se kertoo? Yhä enemmän tarvitaan ryhmän sisäistä ” labelingiä”. Eikö yksi tai muutama stigma riitäkään?
Kyllä tästä yksinäisyydestä on kirjoitettu somessa, mutta siihen ei ole kiinnitetty huomiota, koska heterot ja rotuvähemmistöt ovat etunenässä vaatimassa milloin mitäkin. Me jäädään jalkoihin.
Yksinäisyys yhdessä masennuksen kanssa on melkoinen taakka ja tähän on minusta syynä ostrakismi. Me olemme monesti sosiaalisesti kuolleita, jos olemme avoimia. Tästä pitävät monet ryhmät aktiivisesti huolta kuten kristilliset herätysliikkeet ja evankelikaaliset jne jne. On myös poliittisia puolueita ja vaikka mitä ryhmiä työntämässä marginaaliin ja jopa häpäisemistä meitä, ettei olisi elintilaa missään. Tämä näkyy selvästi Yhdysvalloissa ja kysymys on RAHASTA. Paine on valtava. Nyt meitä siedetään. Milloin tullaan vainoamaan, voi olla vain ajan kysymys.
Yritän monesti muistuttaa itseäni, että en tuntisi syyllisyyttä tai syyllistäisi itseäni asioista, joihin en ole syypää tai joihin en ole voinut vaikuttaa. Tiedän, että takana on elämänikäistä kiusaamista. Se ei koskaan loppunut. Sitä oli muodossa tai toisessa. Sitä on vieläkin. Ihmiset ympärillämme ovat halpamaisia, kateellisia, ilkeitä, sadistisia, julmia. Minä en saa tuntea sellaisesta syyllisyyttä. Tietenkin sellainen masentaa.
Noin yleisesti toki ymmärrän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien muita yleisemmän kokemuksen yksinäisyydestä. Näiden(kin) ominaisuuksien suhteen vertaisia on vähemmän, ja vertaiskokemukset lopulta ovat aika keskeisiä asioita yhteyden löytämisessä muihin. Se, että muiden (tai edes yhden muun) voi kokea näkevän maailmaa jokseenkin samasta perspektiivistä, lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Minua häiritsee Suomeenkin hiipinyt vakavastiotettavaksi pyrkivien tutkijoidenkin harjoittama objektiensa pakkolabelöinti "queeriksi", ja julkinen sanakin tätä trendikästä leimaamista harjoittaa. Minusta tuollainen pakottaminen on ajattelematonta toimintaa. Sekin voi lisätä yksinäisyyden kokemusta, kun julkisen puheen leimaavaksikin koettu käsite omaan identiteettiin viittaamassa voi tehokkaasti ehkäistä yhteyden hankkimista muuten vertaisista.
Omakohtaisia mietteitä vuosikymmenten takaa: homot olivat esillä "hörsöinä" tai "koppalakkimiehinä" - enkä todellakaan samastunut kumpiinkaan. Nyt näen käsitteen "queer" olevan modernimpi "koppalakkimieshörhö". Suorastaan vimmaisesti halutaan tunkea eri hlbti-vähemmistöihin ja monenlaisiin identiteetteihin kuuluvia tämän käsitteen alle. Minua tuo ei enää henkilökohtaisesti häiritse, mutta omaa identiteettiään pohtivalle nuorelle minulle tuo "queer" olisi melko todennäköisesti ollut häiritsevä tekijä itsehyväksynnän kannalta.
Kiinnostaisi tietää, miten nuorilla homomiehillä menee nykyään kaiken tämän genderqueeriuden keskellä, mutta tämäkään tutkimus ei tule antamaan siitä tietoa. Homomiesten vieraantuneisuus nykyisestä "sateenkaariyhteisöstä" on tabuaihe, koska se paljastaa ikäviä puolia yhteisön sisäisestä valtadynamiikasta. Homomiehet ja lesbot on tietoisesti työnnetty syrjään ja tilalle on tullut mm. heterouttaan queer-leiman alla piilottelevia identiteettiaktivisteja.
Mielestäni Setan alkuaikojen aktivistit latistivat lyttäsivät ja ryttäsivät homot tiettyyn muottiin väkisin.
Ehkä nuori sukupolvi halusi irtiottoa ja sen takia ottivat toisenlaisen ja vapaamman vaihteen uusien käsitteiden kautta. He halusivat suurempaa ja voimaannuttavampaa kuin ”kommareide” vapautuspäivät.
Kun puhutaan sukupuolisuudesta, niin kaikki muu katoaa nips naps. Siitä tuli vakavampi asia. Silloin keskitytään aivoihin eikä genitaaleihin.
Erikoista on nyt se, että kun mm Epsteinin kautta on paljastunut heterojen pahuuden mittaamaton laajuus ( tai vastaavasti katolisen kirkon hirmutyöt ), niin näitä ei kailoteta megafonilla , vaan on seurannut syvä hiljaisuus.
Trump on paljastunut jo vuosia sitten taloushuijariksi ja jättänyt maksamatta oikeuden määräämät velat. Ei mitään reagointia konservatiivikristittyjen rintamalla.
Gazassa murhattu koko kansa lapsineen. Sellaista saa nähtävästi tehdä. Viis rauhasta tai tulitauosta.
Ihmisarvo ei ole kaikille sama. Toisista tuli roskaihmisiä.
Tärkeintä kaikista on homojen elämän kurjistaminen ja alaspainaminen. Se yhdistää ja voimaannuttaa. Näin se menee.
"Ehkä nuori sukupolvi halusi irtiottoa ja sen takia ottivat toisenlaisen ja vapaamman vaihteen uusien käsitteiden kautta."
Nyt en pysy kärryillä tässä ajatuksenjuoksussa. Siis onhan nuoriso kehittänyt valtavasti uutta sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsitteistöä, mutta vapautuminen on kyllä kaukana siitä touhusta. Näyttää paremminkin siltä niin kuin nuoret ihmiset olisi tyrkätty loputtoman eksyttävään uuskäsitteiden labyrinttiin, jossa he nyt hortoavat päättömästi vailla suuntaa tai ankkuria identiteetille. Homoseksuaalisilla ihmisillä ei ollut koskaan tarvetta tälle himmelille. Se kehitettiin palvelemaan niiden heteroseksuaalien identiteettitehtailijoiden tarpeita, jotka ottavat nyt haltuunsa aiemmin homoille ja lesboille kuuluneita järjestöjä ja alakulttuureja.
"Kiinnostaisi tietää, miten nuorilla homomiehillä menee nykyään kaiken tämän genderqueeriuden keskellä, mutta tämäkään tutkimus ei tule antamaan siitä tietoa."
Ehdotan, että osallistut tutkimukseen (toki yksinäisyyden näkökulmasta) ja annat tästä asiasta palautetta siinä yhteydessä tutkimuksen tekijälle. Minä nimittäin arvelen, että tällä itsehyväksyntäänkin liittyvällä asialla voi olla vaikutusta yksinäisyyden kokemukseen.
Mietin tätä asiaa, kun katselin lifestyle juttuja Ilta-Sanomista, että sateenkaariväki loistaa poissaolollaan : jos sinne joskus eksyy jotain meistä, niin alkaa laitaoikeiston ulvominen, koska yhtään juttua ei haluta yhtään mihinkään ja aika tehokkaasti lehtitalot ovat jättäneet kirjoittamasta meistä. Meitä ei heille käytännössä ole. Sitten katsoin Selänteelle haastattelua, joka mukavahingossa oli sydänemojeja laiteltu mukaväärin. Sitten hän tokaisi, ettei ymmärrä homoja ja yritti paikkailla, että olisi muka homokavereita. Ensinnäkin minusta hän on sen tyypin miehiä, ettei hänellä gaymiehiä ole kavereina, kun hän jakaa Trumpilaista arvomaailmaa. Toinen seikka on, että minusta hän on konservatiivi kristitty. Tästä hän ei kerro. Mutta tietty , jos kertoo, ettei ”ymmärrä” homoja, niin aivan takuulla tämä johtuu, koska se tuomitaan Raamatussa.Siihen ei ole koskaan muuta syytä kuin kristillinen arvomaailma ja Raamattu. Tosiasia on niin, että jos tuntee homomiehiä, niin silloin on nähnyt myös mitalin toista puolta, joka voisi nostaa empatiaa tällaista alaspainettua ryhmää kohtaan, mutta ei: se loistaa poissaolollaan. Tilalla on tämä heteromiehen vakiovastaus: en ymmärrä, mikä on itseasiassa täystyrmäys. Se on tabu. Siitä ei puhuta. Se ei kuulu minun maailmaani. Minun maailmani rakentuu ” amerikkalaisen unelman ” asioista, kuten että olen oman onneni seppä( enkä ole kenellekään velkaa ) , kirkko, perhe jne. Tämä on nimittäin myös tarkasti määritelty. Siihen ei todellakaan kuulu homot, saati homoparit. Selänne on yksi, jolla on mielipiteitä eikä hän pehmennä niitä. Sillä tavalla ”kovis”.
Teemu Selänteelle on minusta tällainen vahtikoira, jolla on oma agendansa.Hän tietää, että häntä seurataan. Hän haluaa että Suomi on konservatiivinen. Mutta hänen sinivalkoisuuteensa ei liity sävyjä, saati lommoja. Se on tietynlaisten ihmisten maa. Rupusakki pysyköön loitolla. Jos ei pärjää, niin itseä voi syyttää. (Mutta näinhän se ei ole todellisuudessa)
Se, että Ilta-Sanomien jutuista jokin loistaa poissaolollaan, on minusta enemmän myönteistä kuin kielteistä tämän loistajan kannalta. IS elää tunnetusti kohuista ja pienemmistäkin asioista yritetään nostaa kohuja - ja nettijulkaisemista varten on vielä klikkiotsikointi.
Sen sijaan Helsingin Sanomat, Yle ja eräät aikakauslehdet ovat kyllä julkaisseet hlbti-vähemmistöteemaisia juttuja mielestäni ihan kohtuullisissa määrin, ja ennen kaikkea asiallisella kulmalla. Toki aihepiiri on nyt vähemmän esillä kuin vaikka vuosikymmen sitten, jolloin käynnissä oli hyvin merkittävä lakimuutoshanke, eli viimeisen seksuaalivähemmistöjä eriarvoistavan juridisen kysymyksen ratkaiseminen.
Yksinäisyyden teemaan liittyen, ns. valtamediasta seksuaalivähemmistöön kuuluva löytänee itsensä ihan kohtuullisesti. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvakin ehkä paremmin kuin ennen.
