Omnium fidelium

Kunnelkaamme itseä!

Kerromme itsellemme tarinoita itsestämme. Emme haluaisi tarinan olevan epäjohdonmukainen. Joskus oiomme mutkia suoriksi ja joskus jatkamme jääräpäisesti yhdellä ja samalla tiellä, vaikka voisimme vaihtaa uudelle tielle.
Minä teen usein niin. Monesti valehtelen ja/tai kaunistelen tarinaani. Välttämättä muut eivät minua saa kiinni siitä, mutta oma oloni on epämukava.
Taivun siis helposti fariseukseksi.
Minulla on syitä olla ottamatta mukaan tarinaani osia, joita en halua sinne. En siltikään voi estää tarinani rosoisuutta. Nöyrtyminen on vaikeaa ja taistelen vastaan. Näen tiellä pysymisen ja uusien teiden häämöttävän...
Tarinan uudenlaisen.



Hätää ja ...

Hengellisyys.

Ihmisten kirjoittaessa hengellisistä asioista ne usein kategorisoituvat omaksi alueekseen - erikseen maallisesta. Onko niin? Eikö ihmisten hengellisyys ole myös osa heidän elämäänsä ja osa elämää ylipäänsä? Eikö yhdisty todellisuuteen?

Todellisuus on iloa ja surua, tuskaa ja hyvää oloa. Nämä voi tuoda Jumalan eteen - niin riemun kuin tuskan huudot. Niistä voi syyttää taivaallista Isäämme.
Syyttää...ja me olemme ne, jotka ajattelevat, sanovat ja tekevät.
Kysymyksiä nousee, vastauksia on yksi kaikessa moninaisuudessaan. Miten vastaanottaa tuo vastaus?
Ymmärtämällä vai ihmettelemällä?

Vastaanotto voinee olla kollektiivista vastaanottoa tai osa tietoista henkilökohtaista vastaanottoa tai molempia. Rajoja - onko niitä muussa mielessä kuin itse asettamamme?
Pitääkö elämä vastaanottaa? - katsomalla ympärilleen tuntuu siltä, että kyllä.


Kaiken keskelläkin

Silloin kaikki opetuslapset jättivät hänet ja pakenivat!

Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?"

(Ylösnousemus)

Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan!

Kristus nousi kuolleista,
Kuolemalla kuoleman voitti,
ja haudoissa oleville elämän antoi!
-;-; Amen!

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!



Pelottavaa ovat ihmismassat, joita on helppo liikutella. En tosin tiedä, auttaako vahva usko. Vahvalla uskolla on myös syösty ihmisiä perikatoon. Ei usko itsessään ole pelastus - tarvitaan rakkautta. Ei sellaista, jota kutsutaan rakkaudeksi - joka on kuitenkin itsekkyyttä, väkivaltaa.
Jotenkin rakkaus potensoituu, kun sitä jakaa. Ihmiset ympärillä ja minä. Yritystä havaittavissa jatkuvasti.
Rakkauden silmin näkee, mikä on kulloinenkin tarve. Silloinkin voi katse muuttua, mutta ei ole pelottava.
Onneksi on jatkuvaa yritystä!


Itse

Olen jäänyt kovasti miettimään viime aikoina takertumista itseensä. Varsinkin sitä, kuinka on kiinni oman itsen rakenteessa. Tarkoitan sitä, kun emme osaa antaa elämän virrata eteenpäin. Tarraudumme - joskus aivan kynsin hampain - johonkin. Mikä on olennaista, se jokin vai minä vai ...?
Juuri elettävän hetken haasteet ovat tärkeitä. Niilläkin voi olla omat historiansa ja omat visionsa. Tämän käsittäminen ja itseensäottaminen tuntuu vapauttavalta. Näen siinä Jeesuksen vaelluksen aikana, jolloin Hän vaelsi ihmisten keskellä. Hän kelpaa myös esikuvaksi lunastuksen rinnalla.


lohtua

Apua ei välttämättä tuo se, että Kristus on läsnä tuskassamme meitä vastaanottamassa, mutta lohdutusta tuo se, että hän on saman läpikäynyt. Hän on myös selvinnyt ja enemmän kuin selvinnyt. Hän on voittanut kuoleman ja tehnyt tämän meille!
Miten tämä liittyy homon - joskus surkeaan - elämään?
Voin olla lähimmäinen toiselle.

Tänään jouduin tässä asiassa koville. Toisen puolesta ei voi tehdä eikä päättää asioita. Se ei olisi oikeinkaan. Vaikeinta on kuitenkin, kun ei tiedä, osaa sanoa mitään. Olosuhteiden summa on vain täydellinen solmujen vyyhti. Voi vain ihmetellä. Ihmetellä Jumalan käsittämättömyyttä - kuten Job lopulta. Ihmettely onkin mielestäni ainoa mahdollinen suhtautumistapa.
Eikä se tarkoita, ettei jotain avautuisi... Ihmettely ja kunnioitus.


Tyytymättömyys

Tänään kuuntelin Korkean Messun radiosta. Sen jälkeen yritin raivata paperikasoja pois asunnostani. On nyt jäänyt puolitiehen ...harmittaa! Mikään aika ei riitä. Oli tarkoitus tehdä muutakin.
Olenko tyytymätön itseeni? Jossain määrin. Toivoisin voivani johdonmukaisemmin olla kiinni hengellisessä elämässä. En tunne olevani missään hengen palossa...


Katsojan silmissä

Olin laittanut herätyskellon soimaan, jotta varmasti ehtisin parturiin. Sen sitten soitua päätin jatkaa nukkumista ...
Ei, en myöhästynyt. Ei, en kerro millaiset. Katsokaa itse!

En ole vain pintaa. Jokainen näkisi minut eri lailla. Hiuksetkin olisivat eri näköiset eri ihmisille.
Hyväksyn myös sen, että jotkut pitävät ja toiset eivät.
Toimimalla omien hyvien katsantokantojeni mukaan loukkaan varmasti joitakin muita ihmisiä. Tästäkin saan armon.
Erilaisuus on hämmentävää, mutta myös kohtaamiseen kutsuvaa.