• Aboa

Maitohappo

Pupulla oli tänään koulutuspäivä ja siksi jäätiin viikonlopuksi kotiin. eilen vain poltettiin takassa tulta ja katseltiin vuokraelokuvaa ja syötiin fajitaksia. (Tai luulen, että itse asiassa söimme oikeammin fajitoja. Luulen että fajitaksia-sanassa tulisi muuten sekä espanjan että suomen monikko käytettyä. Sama juttu, miksi muffinin monikko on muffineita eikä muffinseja.)

Tänään heräsin aikaisin ja lähdin heti aamusta salille bodypumpiin. On mielenkiintoista katsoa, kuinka eri päivinä kuntoansa kohentavat eri ihmiset. Salissa oli yllättävän paljon miehiä ja muutama komeimmista parkkeerasi itsensä viistosti eteeni. Tunnista muodostui mukava. Kyllä parisuhteessa olevallakin saa olla silmät päässään.

Tällä kertaa päätin lisätä painoja vähän joka ohjelmaan. Jaksoin kaikki aika hyvin, mutta viimeinen treenisarja, hauikset, oli jo melkein tutinaa, koska aamiainen jäi aikaisen salivuoron takia välistä ja koska aiemmat sarjat olivat syöneet aika paljon tehoa. Kaikki tein kuitenkin huolellisesti loppuun asti. Toivottavasti tulostakin syntyy.

Olisimme tänään menneet katsomaan pupun kanssa Täällä Pohjantähden alla -elokuvaa, mutta ainoa esitysaika olikin jo kolmelta. Kävin ostamassa liput Sherlock Holmesiin, ja toivon että se olisi hyvä leffa. Toisaalta taas Robert Downey Jr. ei ole oikein koskaan minua vakuuttanut. Leffan jälkeen olisi tarkoitus poiketa lasilliselle ja ehkäpä minä jatkan matkaa ystävän kanssa myöhempäänkin Turun illassa. Pupun nukkumaanmenoaika kun on minulle hiukan liian varhainen.

4 kommenttia

Kauneuspilkku

15.2.2010 19:05

minkälainen pumppi Turussa on? Eiks viimeisek oo aina vatsat? Tai onk toi joku muu ku se Lesmills (trademark) bodupumppi?

Aboa

16.2.2010 18:11

Elixiassa oli ennen se Les Millesin pumppi, mutta ilmeisesti sali katsoi lisenssimaksujen olevan liian kalliita, koska he lanseerasivat oman tunnin nimellä Elixia Power. Käytännössä mitään eroa ei ole, paitsi että viimeisimmissä ohjelmissa lihasryhmien järjestystä on vaihdettu, mikä on minun mielestäni ollut ihan järkevä uudistus. Viimeisenä tulevat näemmä kuitenkin aina hauikset, vatsa ja venyttely.

Kauneuspilkku

16.2.2010 21:16

Joo eipä ne liikeet varmaan kenenkään patentteja oo...ja musta olis kiva jois joskus tehtäis tosiaan eri järjestyksessä, kun välillä olkapääsarjassa (3. vika enne vatsoja ja venyttelyä) alkaa olla kädet tosi väsyneet. Välillä vois tehdä olkapäitä vaiks ennen hauiksia tai ojentajia,

Aboa

17.2.2010 08:53

Joo, tuossa Powerissa hauskaa on nimenomaan tuo liikesarjojen järjestyksen vaihtelu. Tällä kertaa käsivarsien lihaksiin vaikuttavat liikkeet ovat aika kaukana toisistaan, ja siksi jaksan paljon paremmin jokaisen.