Tälläkin kertaa Elixian naruhyppelyssä heteromiehet loistivat poissaolollaan, sillä paikalla oli vain anorektisen oloisia heteronaisia ja komeita homomiehiä. Ja minä, pullukka lehtori, pompin kuin nuori hirvas. Kyllä sitten kaikkia itkettää, kun olen hoikka ja kaunis.
Viikonloppuna rakensimme kesäkeittiötä. Pupu on ostanut jo vuosia sitten Turun vanhan verkatehtaan ikkunoita, jotka ovat sitten lojuneet navetassa odottamassa käyttöä. Nyt vihdoin niistä tehdään jotakin.
Uudessa rakennuksessa on edessä osin avoseinäinen kesäkeittiö ja loput viisi ikkunaa ovat viherhuonetta. Pupu kertoo, että sinne hän tulee istuttamaan aprikoosipuita ja viiniköynnöksiä, joiden siimeksessä sitten saa loikoilla ja lueskella kirjaa. Ei paha ajatus lainkaan.
Vuosien pähkäilyn jälkeen poistin exäni numeron puhelimestani. Vaikka juttu kuulostaa pieneltä, oli se minulle iso asia.
Tapasimme toisemme vuonna 1994, kun olimme 21-vuotiaita. Kummallakin oli takana äärimmäisen epäonnistunut suhde, kumpikin oli vakaasti sitä mieltä, että kahden miehen välinen parisuhde on mahdottomuus. Siihen aikaan ei medioissa ollut esimerkkejä kuin korkeintaan Dynastian Stephen, jota häntäkin isi yritti käännyttää heteroksi räjäyttelemällä öljynporaustorneja. Keskenämme kuitenkin opettelimme yhteiselämän sääntöjä ja olimme hyvin onnellisia hetken aikaa.
Kun suhteemme neljän vuoden jälkeen päättyi minun kakaramaisuuteeni, päätimme yhdessä, että ystäviä ollaan ja teimme sen eteen tuhottomasti töitä. Lopputulos olikin, että hän oli minulle paras ystävä; sellainen joka tuntee minut ja järjenjuoksuni läpikotaisin. Sellainen, joka osaa ja uskaltaa toppuutella, kun eksyin liian syvälle omiin käsityksiini maailman kulusta. Kai minäkin olin hänelle tärkeä; olin se, joka soitettiin apuun kun uusi poikaystävä oli pahoinpidellyt tai se, jonka kanssa saattoi puhua asioista, ilman että täytyy selittää kaikki taustat tai piirtää kartalle joka manner. Kummankaan uudet poikaystävät eivät tuntuneet toista haittaavan.
Jotakin kuitenkin tapahtui, kun exäni löysi uuden miehen, jonka kanssa hän muutti yhteen. Uusi mies on mielestäni mukava ja hauska, mutta jostakin syystä exäni suhtautuminen minuun muuttui täysin. Ensin huomasin, kuinka hänen täytyi osoittaa uudelle miehelleen minun asemani mollaamalla minua aina, jos satuimme yhdessä olemaan. Hänen puheissaan minusta tuli vain pullea pieni lehtori. Seuraavaksi yhteydenotot harvenivat ja vielä edespäin mennessä ne katkesivat kokonaan. Kun yritin soittaa ja pyytää kaffelle, puhelimeen ei vastattu. Kun kysyin takaisin lainaamiani videokasetteja, puhelimeen ei vastattu. Kun kokeilin viestittää tai sähköpostittaa, en saanut vastausta.
En tiedä, miksi asia on minulle niin iso. Ehkä katson, että kenelläkään ei ole liikaa hyviä ja läheisiä ystäviä ja siksi en tahtoisi luovuttaa yhtäkään pois. Koen että eksäni kuuluu minun elämäni kulkuun ja pitäisin hänet ja hänen poikaystävänsä hyvin mielelläni ystävänäni. Niin hyvää seuraihmistä kuin exäni ei ole olemassakaan. Mutta ymmärrän kuitenkin, etten voi ketään pakottaa enkä omistaa. Kuitenkin suretti, kun puhelimeni varmisti, olenko varma, että haluan poistaa nimen ja siihen liittyvät tiedot puhelimen muistista.
En minä ollut varma, en ollenkaan.
Poistin numeron.
Elixian uutuustunnilla, joka oli todella oivaltavasti nimetty robeskippingiksi, oli sali täynnä. Heistä 85 prosenttia oli timmejä heteronaisia ja loput 15 prossaa homomiehiä. Voiko tästä tehdä päätelmiä?
Ei.
Pupulla oli räkätauti. Hän kröhi ja kakoi ja niiskutti ja oli kaikin puolin kurjan ja säälittävän oloinen. Ruoka ei maistunut ja olo oli apea. Hän oli kovin vaisu.
Paitsi yöllä.
Tuettuaan itsensä tyynyillä puoli-istuvaan asentoon niin, että hengitys edes jotenkin kulkisi. Ja koska kurkku oli tulehtunut ja limakalvot turvoksissa, hän aloitti aivan uskomattoman kuorsaussinfonian. Se lähti liki äänettömistä pianissimo-korahduksista nopeutuen poco a poco pulppuilevaksi kurlutukseksi ja yltäen välillä kaamean kakofoniseen crescendoon, johon hän heräsi ajoittain itsekin. Silloin hän vaimeni hetkeksi, mutta aloitti pian vaimeat haukahdukset, kiivat huilumaiset mordentit sekä kaikkein piinaavimman; pitkän andante-hiljaisuuden, jonka aikana minä yritin nukahtaa, mutta joka kolmannen minuutin loppupuolella salakavalasti nousee herättäväksi fortissimoksi. Kun tämä toistuu usean kerran, ei osaa edes yrittää nukahtaa, vaan kiivaana odottaa, koska lupaava ääettömyys tuhoutuu äänekkääseen basso continuoon.
Minä läiskin häntä tyynyllä ja tökin kyynärpäällä; ravistelin olkapäästä ja supsutin korvaan, kuinka oman rakkaan kannattaisi juuri nyt parisuhteen nimissä herätä ja kääntää kylkeään. Pupu heräsi joka kerta ja oli vilpittömän pahoillaan. Hän kääntyi selälleen ja vatsalleen ja kyljelleen, mutta äänentulo ei vaan loppunut.
Minä valvoin kahteen asti kuunnellen tätä yhdenmiehenorkesteria. Sen jälkeen, kesken konserttoa otin tyynyni ja yritin etsiä talosta toista nukkumapaikkaa. Kellariremontin yhteydessä vuodesohvamme löysi uuden kodin ja varapatjaa ei ole vielä hankittu. Viimein nukahdin olohuoneen karvalankamatolle.
Yläkerrasta kantautui villi trilli.