Jäähyväiset ystävälle

Vuosien pähkäilyn jälkeen poistin exäni numeron puhelimestani. Vaikka juttu kuulostaa pieneltä, oli se minulle iso asia.

Tapasimme toisemme vuonna 1994, kun olimme 21-vuotiaita. Kummallakin oli takana äärimmäisen epäonnistunut suhde, kumpikin oli vakaasti sitä mieltä, että kahden miehen välinen parisuhde on mahdottomuus. Siihen aikaan ei medioissa ollut esimerkkejä kuin korkeintaan Dynastian Stephen, jota häntäkin isi yritti käännyttää heteroksi räjäyttelemällä öljynporaustorneja. Keskenämme kuitenkin opettelimme yhteiselämän sääntöjä ja olimme hyvin onnellisia hetken aikaa.

Kun suhteemme neljän vuoden jälkeen päättyi minun kakaramaisuuteeni, päätimme yhdessä, että ystäviä ollaan ja teimme sen eteen tuhottomasti töitä. Lopputulos olikin, että hän oli minulle paras ystävä; sellainen joka tuntee minut ja järjenjuoksuni läpikotaisin. Sellainen, joka osaa ja uskaltaa toppuutella, kun eksyin liian syvälle omiin käsityksiini maailman kulusta. Kai minäkin olin hänelle tärkeä; olin se, joka soitettiin apuun kun uusi poikaystävä oli pahoinpidellyt tai se, jonka kanssa saattoi puhua asioista, ilman että täytyy selittää kaikki taustat tai piirtää kartalle joka manner. Kummankaan uudet poikaystävät eivät tuntuneet toista haittaavan.

Jotakin kuitenkin tapahtui, kun exäni löysi uuden miehen, jonka kanssa hän muutti yhteen. Uusi mies on mielestäni mukava ja hauska, mutta jostakin syystä exäni suhtautuminen minuun muuttui täysin. Ensin huomasin, kuinka hänen täytyi osoittaa uudelle miehelleen minun asemani mollaamalla minua aina, jos satuimme yhdessä olemaan. Hänen puheissaan minusta tuli vain pullea pieni lehtori. Seuraavaksi yhteydenotot harvenivat ja vielä edespäin mennessä ne katkesivat kokonaan. Kun yritin soittaa ja pyytää kaffelle, puhelimeen ei vastattu. Kun kysyin takaisin lainaamiani videokasetteja, puhelimeen ei vastattu. Kun kokeilin viestittää tai sähköpostittaa, en saanut vastausta.

En tiedä, miksi asia on minulle niin iso. Ehkä katson, että kenelläkään ei ole liikaa hyviä ja läheisiä ystäviä ja siksi en tahtoisi luovuttaa yhtäkään pois. Koen että eksäni kuuluu minun elämäni kulkuun ja pitäisin hänet ja hänen poikaystävänsä hyvin mielelläni ystävänäni. Niin hyvää seuraihmistä kuin exäni ei ole olemassakaan. Mutta ymmärrän kuitenkin, etten voi ketään pakottaa enkä omistaa. Kuitenkin suretti, kun puhelimeni varmisti, olenko varma, että haluan poistaa nimen ja siihen liittyvät tiedot puhelimen muistista.

En minä ollut varma, en ollenkaan.

Poistin numeron.