• Aboa

Viikonlopun satoa

Viinirypäle on innostunut tänä vuonna. Vuosi sitten terttuja tuli seitsemän - kahdeksan kappaletta, mutta tänä vuonna rypäleitä kypsyy niin paljon, etten oikein tiennyt, mitä niillä tehdä. Onneksi tätini, joka ihan aikuisten oikeasti osaa tehdä todella hyvää kotiviiniä, tahtoi tertut vastaanottaa. Kenties joku kerta saamme maistaa Chateau Torppa 2009 -vuosikertaa.

Kesäkeittiö-urakkakin nytkähti eteenpäin. Tällä kertaa saimme katon liki kokonaan valmiiksi, ainoastaan kattolyhteen kohta jäi valokatetta vaille. Hiukan arveluttaa materiaalina käytetty valokate. Bauhausista sitä ostaessani myyjä ilmoitti, ettei se sitten kestä valoa ja todennäköisesti se tulee murenemaan kappaleiksi viimeistään neljän vuoden sisällä, toisin kuin huomattavasti kalliimpi materiaali. Minusta oli taas kovin outoa, että valokatteeksi myydään valoa kestämätöntä materiaalia ja kattomateriaaliksi yleensäkin murenevaa tuotetta. Entäs jos talvella lumen painaessa kattoa joku sattuukin olemaan alla? Onko myyjällä mitään vastuuta myymästään tuotteesta?

Mutta silti; olen iloinen että juttu nytkyy eteenpäin. Ensi viikonloppu ollaankin talkoissa naapurissa, sillä he olivat auttamassa meitä tämän rakennuksen pystyttämisessä. On kiva, että YYA-sopimus toimii näin jouhevasti naapurien kesken!

5 kommenttia

mopsi22

14.9.2009 20:32

viinirypäleitä?!

ai niitä saa suomalaisenakin :)

oon aika kade tosta teidän torpasta :|

BearTrap

15.9.2009 14:25

Neljä vuotta vaikuttaa kohtuuttoman lyhyeltä ajalta. Kaverin valokate on kestänyt kymmenen vuotta eikä näytä yhtään heikentyneen. Se ei tosin taida olla Bauhausin kamaa, enkä tiedä, onko niissä mitään eroja. Yhdeltä timpurilta kuulin, että urien leveys vaikuttaa jotenkin lumikestävyyteen.

Mitä lajiketta teidän viinirypäle on?

Aboa

15.9.2009 21:55

En mä sitten loppujen lopuksi ostanut niitä Bauhausista, koska alkoi aika lailla ärsyttää se myyjä. urien leveydestä ei myöskään kukaan sanonut mitään. Tiedätkö, onko ohut- vaiko leveäurainen kestävämpi?

Viinirypäleen merkki on unohduksissa. Sen vain tiedän, että Zilgaa se ei ole, sillä se jäätyi kuoliaaksi heti eka talvena. Tämä nykyinen on kovin makea yksilö.

Apoptoosi

17.9.2009 12:25

Pupu se vaan timpuroi eikä jaksa päivittää blogiaan. Onneksi sentään Klorofyllin puolella antaa jotain elonmerkkejä. Päästätkö hänet Rhodoseuran kokoukseen Ruissaloon 26.9?

Kyllä tuon valokatteen pitäisi kestää pitempään. Faijalla on sitä semmoisen "tilapäisen" suojan kattona ja ainut ongelma näyttää olevan jonkinlainen leväkasvusto.

'Zilga'(punainen) on arka 2-3 ensimmäistä vuottaan. Kannattaisi laskea alas ja lapioida lunta suojaksi. Kaipa tuonne saa talveksi lunta heittää, muuten voi olla kasveilla vaikeuksia talvehtimisen kanssa. Vielä noista viineistä 'Supaga'(vihreä) on vähän tylsänmakuinen ja suhteellisen heikkosatoinen. Minusta maultaan paras on 'Fabel'(punainen).

Aboa

17.9.2009 15:10

Ei se pupu ole ollut kovin innokas Ranneliikkeen blogin päivittämisen suhteen, koska Klorofyllin puolella se saa jutella riittämiin asianharrastajien kanssa.

Se Zilga kyllä laskettiin alas ja suojattiin, mutta silti se paleltui. Pari vuotta tämä nykyinenkin peitettiin tammenlehdillä, mutta viime talvena se unohtui ja kasvi näytti pärjäävän ihan hyvin siitä huolimatta. Köynnöksen merkistä ei ole tietoa, kun se lappu meni hukkaan heti alkuun. Rypäleet ovat mustanpunaisia ja makeita, joskin pienehköjä.