Viikonloppuna torpalle tuli vieraaksi mun vanha kaveri. Hän vaikutti rauhallisemmalta ja tasapainoisemmalta kuin koskaan ennen, seesteiseltä ja harkitsevaiselta, mitä hän ei todellakaan ole ollut aikoihin. Nautimme suunnattomasti hänen seurastaan, ja meillä kahdella riitti rupateltavaa niin, että istuimme saunassa höpöttelemässä reilut kolme tuntia. Vaikka väsytti kuinka, nukkumaan maltettiin mennä vasta kolmelta.
Lauantaina ystäväni auttoi minua puhdistamaan loppuun sen pari viikkoa sitten hankitun lipaston, ja nyt se seisookin ylväänä tuvan nurkassa. Pupu puolestaan rakensi kuusi linnunpönttöä, jotka tänään sitten nosteltiin puihin. Koko mäki alkaakin olla jo nyt täynnä linnunlaulua, kun pienet tirpat ilmoittelevat reviireistään.
Tänään oli kans kaunis ilma, vaikkakin nyt taivaalla oli hiukan pilveä ja ajoittain aurinko ei paistanut. Illalla sovittiin, että mentäisiin tänäänkin Naantaliin ja otettaisiin joku tuttu kyytiin. Niin tehtiinkin, ja aamulla keiteltiin mukaan kuumat kaakaot ja pakatiin reppuun mukeja ja muuta tarvekalua. Naantalissa kävelimme pidemmän reissun jäällä, kun kaupunki oli näköjään aurannut hienon väylän Väskin saarelle asti. Kiersimme siis sen kautta ja paluumatkalla paistattelimme päivää Kailan saaren kalliolla ja joimme höyryävää kaakaota.
Kun lähdimme kotiinpäin, pupun exä soitteli ja kertoi olevansa Turussa. Siispä vaihdoimme seuraa lennosta; ystävättäremme lähti kummipoikansa synttäreille, nappasimme pupun exän hotellilta ja hurautimme Ruissaloon.
Sää oli mitä hienoin. Nyt ei pilvistä ollut tietoakaan, vaan tammimetsäisen saaren hanget hohtivat niin että silmiä huikaisi. Kävlimme pienen pätkän ja ihailimme vanhoja pitsihuviloita ja etsimme sieltä juuri sitä, jonka me tahtoisimme hankkia, jotta voisimme sitten juoda lasiverannalla teetä ja ikävystyä aistikkaasti tshehovilaiseen tapaan.
Pupun exä on tosi hauskaa seuraa ja pidän hänestä kovasti. Kun me kahdestaan niin usein eristäydymme torpallemme, on välillä hauskaa viettää aikaa hyvien seuraihmisten kanssa. Olisi kiva, jos torpallamme kävisi enemmän vieraita, mutta liki kaikki mun tuttuni näyttävät olevan lapsentekoiässä, eivätkä tahdo lähteä maalle ulkovessailemaan a) lapsen tai b) raskausvatsan kanssa. Pupun tutut asuvat liki jokainen pääkaupunkiseudulla, ja sieltä heitä pitää oikein työtä tehden houkutella käymään. Minä taas olen sitä itäsuomalaista sorttia, jonka mielestä aina saisi olla vieraita ja parhaat voisivat asuakin meillä.
Kuvassa Ruissalon kansanpuiston ravintola, Suomen ensimmäinen ravintolaksi rakennettu rakennus.
Tänä viikonloppuna jäätiinkin Turkuun. En edes muista, koska viimeksi ollaan oltu viikonloppua kotona. Yleensä, jos jostakin syystä ei mennä vapaapäiviksi torpalle, käytetään aika sitten teatterireissuun Helsinkiin tai vierailuun sisarusten luo. Tällä kertaa ollaankin sitten ihan täällä. Pupulla piti olla peli-ilta työkavereiden luona, mutta flunssa kaatoi petiin pari osallistujaa, joten tapahtuma piti perua.
Aamupäivästä ajettiin naapurikuntaan katsomaan Loviisan aitta -nimistä sisustuspuotia, mutta paikka oli pikkuisen pettymys. Luulin, että siellä olisi ollut myynnissä vanhaa tavaraa, mutta kaikki tuotteet olivatkin sitä samaa vaaleasävyistä country kitchen -tyyliä, mitä tällä hetkellä kauppaa kolme putiikkia neljästä. Minä en tahdo ostaa sokeripurkkia, jossa lukee 'sucre' taikka 'savon'-saippuapurkkia. Se, että jotakin löytyy muulla kielellä kuin englanti, on aina positiivista, mutta minusta olisi hauskempi, jos jauhopurkissa lukee 'jauhoja' tai pippurissa 'pippuri'. Ihan suomeksi. Eikö olisi maailma silloin helppoa?
Kaupasta jatkoimme matkaa Naantaliin. Meri on jäässä ja on mukava kävellä ympäri Kailon saaren. Koira oli innoissaan. Se hyppeli uteliaana rantaruovikoissa ja haisteli epäluuloisena pilkkijöiden jättämiä kairanreikiä. Välillä jännityksen tuoma ylimääräinen energia purkaantui hepulina, jolloin töppöjalkainen eläin kipitti kinoksissa korvalehdet lepattaen.
Minusta tulee isona innokas koiranpentu. Kun kerroin sen pupulle, hän ehdotti, että kuitenkin katselisin jotakin paremmin palkattua työtä.
