(Nuoren) opettajan varaventtiili

Iltauutiset kertoivat että Ilkka Kanervasta on tulossa uusi ulkoministeri. Ilmeisesti Väyrysellekin löytyy salkku, todennäköisesti maatalousministerin pesti.

Voi vittu. Voisiko joku kaivaa vielä Sorsan haudasta ja raahata paikalle myös Ilkka Suomisen ja Harri Holkerin. Uffekaan ei olisi paha.

Suomen politiikka on täynnä mielenkiintoisia nuoria kykyjä, suurin osa heistä todella taitavia naisia. Ja mitä tapahtuu meidän innovatiivisissa hallitusneuvotteluissa? Kerätään kasaan niin vanhat paskat, etteivät ne enää edes haise. Uusin voimin kohti uudistuvaa yhteiskuntaa.

Ihan oikeasti, eikö Suomesta löydy kyvykkäämpiä ihmisiä kuin Ilkka ja Pave? Kuka on oikeasti sitä mieltä? Käsi ylös. Rohkeasti nyt!

Turussa oli tänään 18 astetta varjossa. Kävelin kaverin ja onnesta saaren hajuista hurmaantuneen Pienen Koiran kanssa Ruissalossa liki 15 kilometrin matkan. Joka paikka oli täynnä sinivuokkoja ja leskenlehtiä. Istuimme korkealla kalliolla ja katselimme kimmeltävää merta. Koira löysi oksankarahkan, mitä se tahtoi heiteltävän itselleen alamäkeen.

Rokkihomo on kehittänyt jostakin haasteen, johon vastaan. Haasteessa on kyse sanoista ja sanojen käytöistä.

*Viisi lempisanaani:
- jaksaisiksä? (Silloinkun toinen sitten jaksaa ulkoiluttaa koiran tms.)
- pupu
- höpsö
- kainaloon (Sana, joka on kiva kuulla houkuttelevana kysymyksenä juuri ennen nukahtamista.)
- möö (Sana, jolla pupun kanssa kuitataan kaikki erimielisyydet tai osoitetaan, että toinen on juuri astumassa ihan väärälle tontille.)

*Äänteellisesti kaunein sana:
- lepuuttaa (pistesijoilla myös 'tihuuttaa', 'huurahtaa' ja 'kirves')

*Viisi sanaa, joita käytän eniten työssä, arjessa tms:
- huomenta/päivää
- miksi
- perusteletko
- varmasti
- kaffelle?

*Sanonta, Sananlasku tai aforismi, joka merkitsee minulle eniten:
- Keitin hiirille puurovettä. (Äitini sanonta. Hän on omalta äidiltään perinyt kyvyn hyrähtää liikutusitkuun kesken lauseen ja palata takaisin. Nollasta sataan kahdessa sekunnissa. Sanonta merkitsee minulle sitä, että a) tilanne - mikä hyvänsä - on ohi ja b) tunteiden näyttäminen ja läpikäyminen on ok. Niihin ei tarvitse kuitenkaan jäädä vellomaan.)

*Viisi sanaa joita inhoan:
- muka (Osoittaa, että koko keskustelu käydään mutu-tuntumalla.)
- aina (Ei pidä koskaan paikkaansa.)
- kaikki (Ei myöskään pidä koskaan paikkaansa.)
- verikoe (En pelkää neuloja enkä verta, mutta kun ne yhdistetään, pyörryn. Aina.)
- kouluverkkotarkistus (hyytävän paha sana)

*Puhkikulunut fraasi, jonka tilalle pitäisi keksiä jotain uutta:
- Mä ymmärrän, miltä susta tuntuu. (Tuo mieleen ruotsalaisen exäni ja sosiaalidemokraattisen kansankotiempatian. Ja kuitenkaan toisella ei ollut hajuakaan, miltä tuntui. Saati kiinnostusta sen ymmärämiseen. Ärsyttää myös, kun kuulee sen sosiaalivirkailijalta, kun kysyy, miksei kaksi vuotta sitten tehty lastensuojeluilmoitus ole mennyt eteenpäin.)

*Sanat jotka haluaisin kuulla useammin:
- Ei sun tarvitse.
- Kiitos. (koulutyössä äärimmäisen harvinainen)
- Tulepas hetkeksi tähän mun viereen, kultu.
- Oleksää laihtunut?

*Uusin nykykielen ilmaus, jonka olen oppinut:
- Jätkä on jääkone. (Merkityksessä 'mennä lukkoon, ei osata vastata'.)

Siinä se. Tässä haasteessa kuuluu haastaa vain yksi bloggaaja. Ole hyvä, Sleepygay.

Pupu lähti lukiolaisten kanssa Pariisiin ja minä jäin tänne ihan yksin ja hyljättynä. Koira jäi myös kotiin ja koko aamupäivän se on nuuskuttanut ympäriinsä ja etsinyt pupua nurkista.

Pupu ei ole koskaan käynyt Pariisissa ja minä olen useamman kerran ja minua ärsyttää niin perhanasti, ettei me olla siellä yhdessä. Kun se ihan oikeasti on rakkauden kaupunki ja olisi kivaa haahuilla siellä kahdestaan ja pistäytyä bistrossa syömässä ja näyttää kaikkea kivaa ja kaunista. Istuskella Sacre Coeurin portailla ja kävellä Marais'n aluella. Katsella, mikä Notre Damen gargoileista on rumin.

Ja sitten se ottaa ja menee sinne lukiolaisten kanssa, joista hienointa mitä on, on syödä McDonaldsilla ja joista impressionismi on perseestä. Kukaan ei tiedä Mika Waltarin nuoren miehen huumaa eikä kukaan koe väristyksiä, jos sattuu kulkemaan Café Mabillonin ohi. Miksipä tuntisi? Lisäksi, pupu aikoo jonain joutohetkenä mennä Pere Lachaisen hautausmaalle etsimään Piafin haudan. Ihan yksinään! Mur!

Ja minä puolestani istun kotona ja korjaan seiskaluokkalaisten aineista, joista joka neljäs loppuu 'sitten minä heräsin'.

Että tällä tavalla ajateltuna maailma on aika tyhmä paikka.

Eilen lähdettiin pupun kanssa baariin.

Matkalla pysähdyttiin Rautatienpuistikon grillikioskille syömään ranskalaiset aurajuustolla. Asuin nuorna tyttönä ollessani (mummun sanonta; mitä enemmän yli yhdeksänkympin hän eli, sen useampi lause kertoi nuorna tyttönä olemisesta) sen puiston laidalla yhdeksän vuotta, mutta en ole sattunut kulkemaan siellä päin aikoihin. Kioskinpitäjä, vanha maahanmuuttaja tunnisti minut seitsemän vuoden takaa ja ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän laittoi tiskille vihreän Marlboron. Otin kuitenkin ranskalaiset.

Olo oli ihan hassu, kun oli yö ja pimeä ja lämmin ja leuto ja istuttiin siinä vanhan kotipaikan vieressä. Minulle uli taas joku outo nostalgiafiilis ja muistelin kuinka ennen sitä ja tätä ja kaikkea. Outo fiilis tuli myös siitä, että pupu oli mukana. Hän tuli minun elämääni paljon myöhemmin, silloin kun olin jo alkanut seesteiseksi ja muuttanut pois siitä asunnosta ja Rautatienpuistikon kulmasta.

Katselin pupuani siinä, väärässä ympäristössä. Pitkä komea mies, seksikkäästi ohimoharmaa, raamikas. Vilkkusilmä. Ja sitten ei yhtään enää nostalgisoituttanutkaan. Ei enää haluttanutkaan takaisin 27 neliöön ja kännihuuruihin ja pakonomaiseen panemiseen. Järkyttävän korkeisiin tenttikirjapinoihin. Siihen, kun sai kolmen kuun kesätöistä kymppitonnin vanhaa rahaa ja mietti, voiko niin paljon rahaa maailmassa ollakaan.

Mentiin baariin, minne Lavastaja tuli pitämään meille seuraa. Vaikka olin päättänyt, etten olustele kauaa, juttu jotenkin kääntyi ja pupu lähti kotiin nukkumaan, koska hänellä oli tänään kurssitusta. Illan mittaan mukaan liittyi Valoteknikko ja loppuillasta, valomerkin jälkeen jatkettiin jazzpaikkaan, mikä oli sikseensä virhe. Olen selvästikin allerginen Valoteknikolle, koska aina kun vietän iltaa hänen seurassaan, poden seuraavana päivänä Elämää Suurempaa krapulaa. Kuten tänään.

Illan aikana Lavastaja kertoi, kuka Rokkihomo on. Olo oli kuin olisi tullut kotiin ja tavannut kylpyhuoneesta Clark Kentin vaihtamassa vaatteita.

Nyt ymmärrän taannoisen kommenttisi, Rokkari. Juu, kyllä sinä olit Luigin keveälanteisten saalistuslistalla ainakin topvitosessa. Mutta kun minä olin sinun makuusi puoli metriä liian lyhyt ja valitettavan tummaverinen (kuten itse kerran sata vuotta sitten yökerhon viime tuntien saalistuskierroksella sanoit), niin jouduin jättämään sinut rauhaan...

Nyt pitäisi vääntäytyä kaupungille. Ei minulla ole siellä mitään tekemistä eikä hakemista, mutta joskus opiskeluaikoinani olen päättänyt, että krapulassa ei saa maata kotona, koska se on kovin ei-luterilaista. Pitää mennä ulos ja käydä jossakin, silloin saa ainakin illuusion siitä, että sekin päivä oli pohjimmiltaan tuottava ja hyvä eikä mennyt haaskuun.

Käytiin katsomassa se Piaf-leffa. Se pääosanesittäjä oli käsittämättömän hyvä..!

Kurkkasin pitkästä aikaa blogini tietoja. Jösses, 40000 mennyt rikki.

Olette te höpsöjä!

Oma työnsä - jumalaton sellainen - oli hirsien pinoaminen traktorin kyytiin. Siihenpä työ loppuikin. Pupu sopi maanviljelijän kanssa, että hän toisi hirret torpallemme parin viikon päästä, kun olemme siellä seuraavan kerran. Tyytyväisinä ja lihakset kipeinä pääsimme saunaan.

Ja seuraavana aamuna puhelin soi. Maanviljelijä soitti, että hän toisikin hirret saman tien... Lihaskipuisina, väsyneinä jouduimme purkamaan kuormat heti aamusta. Mutta nyt on koko aitta odottamassa pihassamme numeroituna, järjestyksessä. Yksi hirsi oli kylläkin laho ja täynnä hevosmuurahaisia, joten poltimme sen. Muissa hirsissä ei murkkuja näkynyt. Toivotaan parasta...

Sisältä piti purkaa viljalaarit. Sääli sinänsä. Mutta toisaalta, ne oli tehty roskapuusta paljon jälkeenpäin, joten niiden kulttuurihistoriallinen arvo ei liene kovin suuri.

Kun välipohja saatiin purettua, työ helpottui sen verran, että hirsiä ei enää tarvinnut laskea alas yhtä kerrosta. Ikävä puoli oli se, että enää ei ovisuuta lukuunottamatta ollut puolikkaita hirsiä.

Kun kurkihirsi oli irroitettu, alkoivat päätykolmiot heilua navakassa tuulessa. Niiden irrottaminen ja laskeminen oli kuitenkin helppoa.