(Nuoren) opettajan varaventtiili

Katon tiilet olivat huonokuntoisia, samoin niiden alla oleva päre. Epämiellyttävästä asennosta huolimatta katon purku oli helpoin homma.

Ensi-ilta meni ja minä olin tyytyväinen, näyttelijät olivat tyytyväisiä ja lehdestä sain lukea arvostelijan olleen tyytyväinen. Kaikki siis hyvin.

Pupu raahasi minut teatterivieroitukseen torpalle, missä seuraava urakka sitten odottikin. Purettiin se aitta. Tässä lähtötilanne.

Ensi-ilta olisi tänään. Jännittää hitosti. Ja toisaalta ei enää, koska mitäs minä enää voisin tehdä. Katsotaan, pitävätkö katsojat minun ratkaisuistani.

Viimeinen tauko ennen loppurutistusta.

Ensi-iltaan on enää puoli viikkoa. Töitä on paiskottu todella ahkeraan ja aikataulua kiireytti vielä se, että eräs näyttelijöistä sai roolin Landerin Käsky-romaanin pohjalta kuvattavassa elokuvassa ja kuvauksien takia maanantain pääharjoitus jouduttiin perumaan. Sitä peruutusta varten pitää siirtää harjoituksia ja ketjuttaa useampi läpimeno samalle päivälle.

Mutta hyvä siitä tulee. Lavastaja ja puvustaja ovat loihtineet käsittämättömän hienon miljöön, jonka näyttelijät ottavat hyvin haltuun. Jokainen olisi tietysti tarvinnut vielä viikon lisää aikaa - niin kuin aina - mutta olen itsekin yllättynyt, kuinka kaikki kuitenkin alkoi soljua itsekseen.

Pupu on työkavereiden kanssa viikonlopun Riiassa, koiran ottivat naapurit mukaan lähtiessään korjaamaan omaa torppaansa ja minä olen siis viikonloppuleski. Se on ollut tosi kivaa!

Tai kivaa... Olen keikkunut teatterilla aina yökahteen asti lavastajan tai ääniteknikon mukana. Öisin en itse ole jaksanut oikein enää tehdä mitään, mutta on ollut kivaa vain istuskella seurana ja huoahtaa vähän. Muuten olisi pitänyt rynnätä kotiin parisuhteilemaan. Pupu on jo pariin otteeseen vähän kiukutellut, kun hänellä on aika tupannut käymään pitkäksi iltaisin, kun minä olen ollut poissa.

Tänään harjoitukset alkavat vasta kolmelta, joten sain nauttia pitkästä, joutilaasta aamusta. Heräsin oikeastaan aika varhain, lueskelin lehdet ja söin aamiaista kaikessa rauhassa. Kymmenen aikaan aloin harkita tekeväni jotakin ja lähdinkin sitten salille bodypumppiin, mihin en ole ehtinyt kuukauteen.

Kun kannoin levypainoja ja muita salissa paikalleni, katselin erästä toista kuntoilijaa. Hän vaikutti jotenkin tutulta, etäästi, kaukaisesti. Hän ei kuitenkaan näyttänyt noteeraavan minua lainkaan, joten ajattelin, että hän vain muistuttaa jotakuta toista. Sitten yhtäkkiä hänkin huomasi minut.

Kyllä, hän oli vanha ystäväni neljäntoista vuoden takaa. Hän aloitti opinnot Åbo Akademissa vuoden sen jälkeen kuin minä yliopistossa. Jossakin vaiheessa hän muutti Helsinkiin ja yhteys katkesi. Tietysti olen aina joskus, ohimennen nähnyt hänet jossakin kadulla tai tapahtumassa, mutta siinä kaikki.

Ohjelman jälkeen rupattelimme saunassa niitä näitä. Jossakin kohdassa huomasin, että juonteet hänen suupielensä ympärillä olivat syventyneet. Se hämmästytti minua.

Kun ei ole nähnyt toista kertaakaan pitkään pitkään aikaan, yrittää aloittaa samasta pisteestä, mihin on edelliskerralla jäänyt. Mutta aika menee meidän ohitsemme, ja ennen kuin huomaammekaan, emme olekaan enää kaksikymppisiä elämänjanoisia ihmisiä valmiina hypistelemään elämää ympärillämme. Emme me enää pussaile samoja miehiä yökerho Luigin hämyisessä nurkassa, emme kiusaa vanhempia setiä, jotka tuijottivat meidän keveäliikkeisiä lantioitamme. Emme me enää heitä kujeilevaa silmäystä yli puolityhjien lasiemme, työnnä etumustamme puolihuolimattomasti houkuttelevasti eteenpäin.

Ei, me olemmekin kaksi keski-ikäistyvää miestä, toinen laiha ja uurteikas, toinen pyylevyyteen taipuvainen, jotka kertaavat elämäänsä kuntosalin sähkösaunassa. Rituaalinomaiset kysymykset ja vastaukset. 'Onko sulla miestä?' 'Missä sä nykyään vaikutat?' 'Joo, saman miehen kanssa vielä.' 'Joo, meilläkin on mökki.' 'Ja koira.' Ukkoutuvista heteromiehistä meidät erottaa vain kysymyksen 'montako lasta teillä on' puuttuminen.

Ja jollakin tapaa sitä on ikävä menneen ajan tanssihitteihin, aamuyön känniseen miehenhakuun, epämääräisin jatkopaikkoihin, vaivihkaisiin selvittelyihin, onko toinen kiinnostunut vai ei. Ja jollakin tapaa on hyvin onnellinen, ettei sellaista ole enää.

Että on ollut, mutta se meni ohi, se.

Biisit vain ovat samat, bodypumpissa ja yhdeksänkymmenluvun tanssilattioilla.

Ja hikisyyden aste.