Posti julkaisee keskiviikkona 6.5. Eero Lampisen suunnitteleman Pride-postimerkin, jossa marssii kirjava joukko sateenkaarilipun väreissä. Postin tiedotteen mukaan postimerkillä juhlistetaan yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.
- Postille Pride-postimerkki on tapa tuoda yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien viesti näkyväksi arjessa. Haluamme olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa, jossa jokainen voi olla oma itsensä ja tuntea kuuluvansa joukkoon, Postin vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Anna Storm korostaa.
- Pride ei pelkästään kannusta suvaitsemaan erilaisuutta, vaan juhlistaa sitä. Eroista huolimatta marssimme kohti yhteistä tavoitetta tulla nähdyksi ja ymmärretyksi. Pride on myös tilaisuus muistaa ja kunnioittaa heitä, jotka ovat taistelleet oikeuksiemme puolesta, Eero Lampinen sanoo.
Kutsu suunnittelemaan Pride-postimerkki oli 38-vuotiaalle Lampiselle innostavaa, sillä hän on ollut aina kiinnostunut marginaalihahmoista ja -ilmiöistä. Uutta oli postimerkin pieni koko.
- Oli uudenlainen haaste mahduttaa koko sateenkaarivähemmistöjen kirjo pieneen postimerkkiin. Silti sen tuli olla selkeä ja nopeasti tulkittava.
Postimerkissä marssivat hahmot muodostavat sateenkaarilipun värit. Tyyli on psykedeelinen, johon Lampinen on hakenut innoitusta 1960–70-luvuilta. Ensimmäiset Pride-kulkueet marssittiin jo 70-luvun alussa Yhdysvalloissa.
- Erilaisten ihmishahmojen piirtäminen yksityiskohtineen oli mielekästä. Heissä on viitteitä esimerkiksi suomalaisen sateenkaarihistorian ikonista, Tom of Finlandista sekä drag queeneista. Kengät ovat isossa roolissa, sillä haluan korostaa toisen jalkoihin asettumista. Nykyisessä maailmantilanteessa toisen kokemuksen ja näkökulman ymmärtäminen olisi tärkeätä.
Posti on toiminut Helsinki Pride -yhteisön yhteistyökumppanina vuodesta 2018 lähtien ja tukee tänä vuonna myös Manse Pridea. Yhteistyön tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia.
Samana päivänä Posti tekee kaksi muutakin uutta postimerkkijulkaisua, joissa on yhteensä seitsemän erilaista postimerkkiä. Yhtenä näistä koko Euroopan yhteinen postimerkki, jonka suunnittelukilpailun Posti voitti. EUROPA-postimerkin on suunnitellut Klaus Welp.
