En ollut innoissani siitä, että sanomisen rajoja lähdettiin etsimään oikeudelta. Se vie suohon. Noh, tuomio on nyt Korkeimmalta oikeudelta, ja se kaiketi on oikeasuhtainen.
Sen näen hyvänä, että tuomio tuli juuri ongelmallisimmasta asiasta, jossa uskontoa ja lääketiedettä pyrittiin sotkemaan, kun sotkijana oli moniroolinen henkilö: kansanedustajuus ja lääkäriys vaikuttamisessa, jota väittää yksinomaan uskonnolliseksi.
Korkein oikeus totesi, ettei Päivi Räsänen syyllistynyt rikokseen julkaistessaan vuonna 2004 tekstin, joka ei silloisen lain mukaan ollut rikos.
Asiassa oli vain sellainen käännne, että alunperin syyttäjä oli päättänyt nostaa syytteen siitäkin huolimatta, vaikka Suomen oikeusjärjestelmä nimenomaan kieltää tekohetkellä sallituista asioista taannehtivan rankaisemisen myöhemmin säädettyjen lakien perusteella. Räsänen pyrki puolustautumaan näiltä siis korkeimman oikeudenkin aiheettomiksi toteamilta syytteiltä julkisuudessa ja siinä yhteydessä julkaisi uudelleen sen mitä oli kirjoittanut vuonna 2004, jotta ihmiset voisivat paremmin arvioida häneen kohdistuvaa syytettä.
Korkein oikeus tuomitsi sitten Räsäsen vain tästä myöhemmästä julkaisemisesta, eikä sen mielestä syytteeltä riittänyt puolustamaan julkaisun käyttötarkoitus eli perusteettomalta syytteeltä julkisuudessa puolustautuminen. Tämä asettaa syytyn olennaisesti heikompaan asiaan kuin syyttäjän, koska syyttäjä saa toistaa julkisuudessa näitä kirjoituksia ja jopa vääristeleviä omia versioitaankin niistä, mutta syytetty ei siis käytännössä pysty puolustautumaan vastaavalla tavalla sanomalla aivan samoja asioita, ilman että tuleekin itse syytetyksi ja tuomituiksi niistä.
Ja jos tosiaan väitteiden julkiselle julkaisutarkoituksella (esimerkiksi aiheettomilta syytteiltä ja vääristeleviltä väitteiltä puolustautuminen) ei ole merkitystä, niin miksei syyttäjiä ole asetettu syytteeseen heidän medialle esittämistään lainauksista tai väitteistä? Ei vaikuta kovin yhdenvertaiselta.
Korkein oikeus totesi, ettei Päivi Räsänen syyllistynyt rikokseen julkaistessaan vuonna 2004 tekstin, joka ei silloisen lain mukaan ollut rikos.
Asiassa oli vain sellainen käännne, että alunperin syyttäjä oli päättänyt nostaa syytteen siitäkin huolimatta, vaikka Suomen oikeusjärjestelmä nimenomaan kieltää tekohetkellä sallituista asioista taannehtivan rankaisemisen myöhemmin säädettyjen lakien perusteella. Räsänen pyrki puolustautumaan näiltä siis korkeimman oikeudenkin aiheettomiksi toteamilta syytteiltä julkisuudessa ja siinä yhteydessä julkaisi uudelleen sen mitä oli kirjoittanut vuonna 2004, jotta ihmiset voisivat paremmin arvioida häneen kohdistuvaa syytettä.
Korkein oikeus tuomitsi sitten Räsäsen vain tästä myöhemmästä julkaisemisesta, eikä sen mielestä syytteeltä riittänyt puolustamaan julkaisun käyttötarkoitus eli perusteettomalta syytteeltä julkisuudessa puolustautuminen. Tämä asettaa syytyn olennaisesti heikompaan asiaan kuin syyttäjän, koska syyttäjä saa toistaa julkisuudessa näitä kirjoituksia ja jopa vääristeleviä omia versioitaankin niistä, mutta syytetty ei siis käytännössä pysty puolustautumaan vastaavalla tavalla sanomalla aivan samoja asioita, ilman että tuleekin itse syytetyksi ja tuomituiksi niistä.
Ja jos tosiaan väitteiden julkiselle julkaisutarkoituksella (esimerkiksi aiheettomilta syytteiltä ja vääristeleviltä väitteiltä puolustautuminen) ei ole merkitystä, niin miksei syyttäjiä ole asetettu syytteeseen heidän medialle esittämistään lainauksista tai väitteistä? Ei vaikuta kovin yhdenvertaiselta.
