Korkein oikeus tuomitsi kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd) kiihottamisesta kansanryhmää vastaan torstaina. Räsänen on aiemmin toiminut myös sisäministerinä. Räsäsen rangaistus on 20 päiväsakkoa, mikä tekee hänen tuloillaan 1800 euroa. Lisäksi oikeus määräsi poistamaan verkkojulkaisuista lainvastaisiksi katsotut kohdat.
Räsänen sanoi medialle tuomion olleen hänelle järkytys, ja että hän oli varautunut toisenlaiseen päätökseen. Hän kertoo harkitsevansa vakavasti valittamista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
Tuomio tuli Räsäsen kirjoittamasta pamfletista Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi – Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen. Teksteissä viitattiin teologisten käsitysten ohella myös lääketieteelliseen asiayhteyteen. Räsänen kutsui pamfletissa homoseksuaalisuutta muun muassa psykoseksuaalisen kehityksen häiriöksi. Räsänen on koulutukseltaan lääkäri. Pamfletti julkaistiin Luther-säätiön sivuilla vuonna 2004. Räsäsen ohella Luther-säätiön asiamies, piispa Juhana Pohjola tuomittiin niin kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Lisäksi Suomen Luther-säätiö tuomittiin 5000 euron yhteisösakkoon.
Räsänen uudelleenjulkaisi tekstin omalla sometilillään vuonna 2019 ja seuraavana vuonna omilla verkkosivuillaan. Nyt annettu tuomio poistomääräyksineen liittyy uudelleenjulkaisuun verkossa, ei alkuperäiseen paperijulkaisuun.
Asiakokonaisuuden puinti oikeudessa alkoi vuonna 2020. Poliisi katsoi alkuaan, ettei Räsäsen tekojen suhteen ole syytä epäillä rikosta. Valtakunnansyyttäjä kuitenkin määräsi poliisin aloittamaan tapauksessa esitutkinnan.
Keväällä 2022 käräjäoikeus hylkäsi syytteet. Kun käräjäoikeus hylkäsi Räsäsen syytteet, se totesi entisen sisäministerin puheiden ja kirjoituksien olleen loukkaavia, vaikka niiden vakavuus ei ulottunutkaan sananvapauden suojan ulkopuolelle. Syyttäjä valitti ratkaisun jälkeen päätöksestä, ja asiaa puitiin hovioikeudessa. Helsingin Hovioikeus hylkäsi Räsäseen kohdistuneet syytteet marraskuussa 2023. Syyttäjä haki pamflettiin ja Twitterissä (nykyinen X), Instagramissa ja Facebookissa vuonna 2019 julkaistuun viestiin liittyvään hovioikeuden ratkaisuun muutosta Korkeimmalta oikeudelta, mutta ei asiassa, joka koski Räsäsen lausumia Ruben Stillerin radio-ohjelmassa.
Räsäsen sosiaalisen median tileillään julkaiseman Raamatunkohdan sisältävän viestin osalta syyte hylättiin torstaina Korkeimmassa oikeudessa, mutta teologisia argumentteja vanhentuneilla lääketieteellisillä käsityksillä höystänyt pamfletti sen uudelleenjulkaisun osalta johti lopulta tuomioon. Korkeimman oikeuden ratkaisuun sisältyy kahden (viidestä) tuomarin ja esittelijän eriävä mielipide.
Räsänen on pitänyt oikeusprosessiaan näyvästi esillä, ja hän on saanut tukea kristillisiltä konservatiivisilta toimijoilta niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Räsästä tukee muun muassa aborttia ja samaa sukupuolta olevien liittojen hyväksyntää vastustava ADF International -järjestö.
Helmikuussa Räsänen puhui oikeusprosessistaan Yhdysvaltojen kongressin oikeusvaliokunnalle republikaaniedustajan kutsumana. Teemana oli "Euroopan uhka amerikkalaiselle sananvapaudelle ja innovaatioille".
Oikeuskäsittelyn alkuaikoina vuonna 2020 Räsänen sanoi, että "HBTQ-yhteisö yrittää tahallaan leimata kristilliseen vakaumukseen perustuvat käsitykset vihapuheeksi". Räsänen on vedonnut erityisesti uskonnonvapauteen esittäessään näkemyksiään.
Seta pitää Räsäsen tuomiota tärkeänä
Seta pitää korkeimman oikeuden tänään antamaa tuomiota Päivi Räsäselle ja Juhana Pohjolalle kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tärkeänä. Oikeus määräsi molemmille sakkotuomion ja Pohjolan taustayhteisö Luther-säätiölle yhteisösakon, sekä poistamaan lainvastaiset kohdat julkaisuista.
"Sateenkaariyhteisölle tämä tuomioistuimen päätös merkitsee paljon. Jokaiselle kuuluu oikeus elää avoimesti omana itsenään ilman itseensä ja läheisiinsä kohdistuvia ennakkoluuloja ja vihamielistä puhetta", toteaa Setan puheenjohtaja Anu Kantola.
Tuomio vahvistaa ajatusta siitä, että homoihin kohdistuvaa julkista solvaamista pidetään yhteiskunnassamme moitittavana. Homoja leimaavien vanhentuneiden käsitysten ja ennakkoluulojen julkinen levittäminen ei ole hyväksyttävää.
”Pidämme tärkeänä, että asiassa nostettiin syytteet ja se käsiteltiin perusteellisesti tuomioistuimissa. Ratkaisu toivottavasti vahvistaa sitä, että sateenkaari-ihmisiin kohdistuvasta vihapuheesta ilmoitetaan aiempaa useammin, tapauksissa nostettaisiin useammin syytteet ja niitä arvioitaisiin useammin tuomioistuimissa”, sanoo Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo.
Tapausta punnittiin myös sananvapauden ja uskonnonvapauden näkökulmasta. Korkeimman oikeus päätös on linjassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjan kanssa, jossa toistuvasti on vahvistettu periaatetta, että sananvapaus ei suojaa sateenkaari-ihmisiä halventavaa puhetta.
Suomessa on jo 45 vuotta sitten todettu, että homoseksuaalisuus ei ole sairaus. Kuitenkin edelleen tällaisia ennakkoluuloja ylläpidetään. Niillä myös perustellaan syrjiviä ja haitallisia käytäntöjä, kuten niin kutsuttuja eheyttämistoimia tai vastustetaan asiallisen tiedon antamista kouluissa seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen moninaisuudesta. Setan mukaan on korkea aika, että tällaisten satuttavien ennakkoluulojen levittäminen tuomitaan.
Seta pitää Räsäsen tuomiota tärkeänä
Seta pitää korkeimman oikeuden tänään antamaa tuomiota Päivi Räsäselle ja Juhana Pohjolalle kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tärkeänä. Oikeus määräsi molemmille sakkotuomion ja Pohjolan taustayhteisö Luther-säätiölle yhteisösakon, sekä poistamaan lainvastaiset kohdat julkaisuista.
- Sateenkaariyhteisölle tämä tuomioistuimen päätös merkitsee paljon. Jokaiselle kuuluu oikeus elää avoimesti omana itsenään ilman itseensä ja läheisiinsä kohdistuvia ennakkoluuloja ja vihamielistä puhetta, toteaa Setan puheenjohtaja Anu Kantola.
Tuomio Setan mukaan vahvistaa ajatusta siitä, että homoihin kohdistuvaa julkista solvaamista pidetään yhteiskunnassamme moitittavana. Homoja leimaavien vanhentuneiden käsitysten ja ennakkoluulojen julkinen levittäminen ei ole hyväksyttävää.
- Pidämme tärkeänä, että asiassa nostettiin syytteet ja se käsiteltiin perusteellisesti tuomioistuimissa. Ratkaisu toivottavasti vahvistaa sitä, että sateenkaari-ihmisiin kohdistuvasta vihapuheesta ilmoitetaan aiempaa useammin, tapauksissa nostettaisiin useammin syytteet ja niitä arvioitaisiin useammin tuomioistuimissa, sanoo Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo.
Setan mukaan tapausta punnittiin myös sananvapauden ja uskonnonvapauden näkökulmasta. Järjestö katsoo, että Korkeimman oikeus päätös on linjassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjan kanssa, jossa toistuvasti on vahvistettu periaatetta, että sananvapaus ei suojaa sateenkaari-ihmisiä halventavaa puhetta.
Seta muistuttaa Suomessa todetun jo 45 vuotta sitten, että homoseksuaalisuus ei ole sairaus. Kuitenkin edelleen tällaisia ennakkoluuloja ylläpidetään. Niillä myös perustellaan syrjiviä ja haitallisia käytäntöjä, kuten niin kutsuttuja eheyttämistoimia tai vastustetaan asiallisen tiedon antamista kouluissa seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen moninaisuudesta. Setan mukaan on korkea aika, että tällaisten satuttavien ennakkoluulojen levittäminen tuomitaan.


