Pupu lähti lukiolaisten kanssa Pariisiin ja minä jäin tänne ihan yksin ja hyljättynä. Koira jäi myös kotiin ja koko aamupäivän se on nuuskuttanut ympäriinsä ja etsinyt pupua nurkista.
Pupu ei ole koskaan käynyt Pariisissa ja minä olen useamman kerran ja minua ärsyttää niin perhanasti, ettei me olla siellä yhdessä. Kun se ihan oikeasti on rakkauden kaupunki ja olisi kivaa haahuilla siellä kahdestaan ja pistäytyä bistrossa syömässä ja näyttää kaikkea kivaa ja kaunista. Istuskella Sacre Coeurin portailla ja kävellä Marais'n aluella. Katsella, mikä Notre Damen gargoileista on rumin.
Ja sitten se ottaa ja menee sinne lukiolaisten kanssa, joista hienointa mitä on, on syödä McDonaldsilla ja joista impressionismi on perseestä. Kukaan ei tiedä Mika Waltarin nuoren miehen huumaa eikä kukaan koe väristyksiä, jos sattuu kulkemaan Café Mabillonin ohi. Miksipä tuntisi? Lisäksi, pupu aikoo jonain joutohetkenä mennä Pere Lachaisen hautausmaalle etsimään Piafin haudan. Ihan yksinään! Mur!
Ja minä puolestani istun kotona ja korjaan seiskaluokkalaisten aineista, joista joka neljäs loppuu 'sitten minä heräsin'.
Että tällä tavalla ajateltuna maailma on aika tyhmä paikka.
10 kommenttia
sleepygay
15.4.2007 10:32
Teidän pitää mennä sinne yhdessä joku toinen kerta. :)
Minäkin tahtoisin mennä Pariisiin joskus. En ole ikinä käynyt siellä, mutta kultin kertomusten perusteella se kuulostaa niin upealta paikalta. Ja kun olen katsonut Amélien muutaman kerran. The city on love. :)
Enter
15.4.2007 13:09
Jompikumpi teistä kumminkin kuolee joku kaunis päivä- ja sitten jää taas yksin.
millikan
15.4.2007 13:44
Itse otin ihan periaatteeksi että piti päästä syömään McDonaldsiin Champs Elyseelle (jossa hampurilaiset muuten maistuivat Maccariksi hyviltä...). Kävelin minä kyllä Maraisissa ja katselin Notre Damen gargoilejakin...
Seiskaluokkalaisena itsekin kirjoitin "sitten minä heräsin" lopetuksia. Kun on nuori niin typerät kliseet eivät ole vielä kliseitä, ne ovat uusia ja nokkelia!
Aboa
15.4.2007 17:17
Sleepy, haluaisin todella lähteä pupun kanssa Pariisiin. Se olisi tosi hienoa. Ainoa haittapuoli on se, että me päästäisiin sinne lähinnä vain kesällä ja minua vähän arveluttaa suurkaupunki kesähelteillä. Olisi hyvä kuulla jonkun kommentti asiasta.
Aboa
15.4.2007 17:18
Luulenpa, Enter, että joku päivä me molemmat olemme kuolleita. En usko, että siltä voi välttyä mitenkään...
Mutta en tiedä, olinko yksin ennen kuin tapasin pupun. Riippuu, mitä sillä tarkoitetaan; jos sitä, ettei seurustellut, niin se pitää paikkansa. Mutta jos sillä tarkoitetaan taas sitä, että oli yksinäinen, niin se taas ei ollut niin. Toivon, ettei kukaan ala seurustella vain siksi, että saisi pidettyä yksinäisyyttä loitolla.
Mutta mitäpä sitä etukäteen asioita suremaan ja kuolemaa murehtimaan, varsinkin kun se on jokaisen elämään kuuluva välttämättömyys. Ja jos toinen kuolee ennen toista, onpahan kaikki kauniit ja rakkaat muistot, joita voi ajatella odotellessa omaa noutajaa.
Aboa
15.4.2007 17:24
Millikan, minäkin tiedän monta hyvää pizzapaikkaa Pariisissa, että sinänsä en ole roskaruokaa vastaan. Juttu on vain siinä, että pupu on siellä ja minä en ole. Mur siksi.
Ja kyllä 'sitten minä heräsin' -lopetuksetkin sopivat joihinkin aineisiin. Minua ei harmita niinkään niiden kliseisyys, koska olen samaa mieltä siinä, että kirjoittajalleen ne ovat uusia. Minua harmittaa vähän toinen juttu. Monesti kirjoittaja on nähnyt kovasti vaivaa luodessaan tekstiin esimerkiksi fantasiamaailman, jossa pätevät omat lainalaisuutensa (esimerkiksi siellä voi olla lohikäärmeitä). Kun hän ilmoittaa lopussa, että kaikki olikin vain unta, hän dissaa paitsi oman, pitkän luomistyön ('Ei se ollutkaan totta') myös lukiojan työn. Tekstin vastaanottajahan osallistuu kokonaisuuden luomiseen ja kun lopussa ilmoitetaan, että kaikki se, miten teksti on tulkittu, onkin fuulaa, niin minua harmittaa kyllä. Siksi toivon, että oppilaistani jokainen luottaisi oman kirjoituksensa voimaan niin, ettei aikaansaatua fantasiamaailmaa päätteeksi romautettaisi.
Roope2
15.4.2007 17:42
Minun lempikaupunkini on Rooma enkä oikein osaa kuvitella sitä ilman kesähelteitä. Viime kesän ennätyshelteillä olin Berliinissä. Taitaa olla niin, että minun mielessäni "Euroopassa" on aina kesä ja kuuma. Muutama vuosi sitten olin ensimmäistä kertaa naapurikaupungissamme Tulholmassa talvella, kaupunkin tuntui erilaiselta, kotoisemmalta, ei niin turistimaiselta. Ehkä fiiliksiin vaikuttaa myös, mitä siellä kuumassa suurkaupungissa aikoo tehdä. Jonottaminen pakollisiin nähtävyyksiin on aina rasittavaa, varmaan rasittavampaa kuumassa kärttyisten turistien joukossa. Jos tyytyy enemmän fiilistelemään ja katselemaan ihmisiä katukahviloissa, ei se kuumuuskaan taida haitata.
Rokkihomo
15.4.2007 20:50
Tämä alkaa varmasti olla jo tylsää, mutta saattaa olla, että bloggaaja-sinäsi on jälleen haastettu. Bloggauksessani 15.04. (Pahoittelut Pupusta Pariisissa, toiv. ei pitkään poissa.)
millikan
16.4.2007 11:21
Juuh, minä käytin tuota "sitten minä heräsin" lopetusta vain niissä "realistisissa" aineissa joissa kaikki, minä mukaanlukien, kuolivat väkivaltaisilla tavoilla. Fantasia-aineet olivat itsenäisiä paketteja. Muuten olen kyllä sitä mieltä että seiskaluokan aineeni voisi koota "älä tee näin"-kirjaksi aloitteleville kirjoittajille (kahdeksannella luokalla aloin kirjoittaa sellaisia aineita joissa oli jo jotain mieltä...)
Pariisissa olin lokakuussa, jolloin se oli jo aika sateinen ja viileä, ehdottomasti turistikauden loppua...muutenkin minusta alkusyksy ja loppukevät ovat niitä parempia matkustusajankohtia (nyt yritän juuri järkkäillä reissua ensi kuulle...). Heinäkuussa voi olla töissä. Tosin minä muutenkin välttelen suoraa auringonpaistetta ja olen kauhea jonotusneurootikko...
martin
16.4.2007 13:19
Pûpûllesi toivon antoisaa matkaa ja Sinulle, Aboa, iloa Hänen menestyksekkäästä matkastaan!