Koulun ruokalassa on taas joku sydänkampanja.
Miksi aina, kun koulussa tehdään ns. terveysruokia, niistä tehdään entistäkin mauttomampia. Tarkoittaako terveellisyys ja vähäsuolaisuus sitä, että ruokaa ei saa maustaa millään tapaa.
Onkohan kukaan keittäjä koskaan ajatellut sitä, että he tekevät aikamoisen karhunpalveluksen esittelemälleen asialle? Nythän oppilaille kerrotaan, että terveellisyys = mauttomuus ja epäterveellisyys = maku.
Tänään soitin pitkän puhelun kotiin. Yleensä rupattelen äidin kanssa, mutta tänään soitinkin isän kännyyn ja rupateltiin liki tunti.
(Olenko väärässä, vai soittavatko homot yleensä aina äidille?)
Isäni on ihminen, josta pidän kovasti. Lapsuudesta on jäänyt mieleen ne kerrat, kun on ollut jossakin kahdestaan isän kanssa ja jutellut asioista kuin iso mies. Isäni ei nimittäin suhtautunut meihin mitenkään aikuismaisen alentuvasti, vaan turinoi meidän kanssamme mitä ihmeellisimmistä asioista; jatkosodan tapahtumista, maailmanpolitiikasta, historiasta, antiikin tarinoista ja muista aiheista. Sama jatkui nuoruuden aikana. Isän kanssa koki olevansa aikuinen ja aina vakavastiotettava. Ja oppi vastaamaan isän jokakertaiseen komentoon: "Perustelepas tuo väitteesi."
Kun valmistuin kahdeksisen vuotta sitten yliopistosta, suunta muuttui. En tiedä, oliko syynä jonkinlainen alitajuinen juttu; jokin kansakoulupohja vs. akateeminen koulutus -pelko, mutta isä käänsikin kaikki juttuyritykset leikiksi. Sellaisia asioita ei ollutkaan montaa, josta olisi voinut puhua aikuismaisesti.
Asia on alkanut harmittaa kunnolla, ja pupu kehottikin juttelemaan asiasta isän kanssa. Päätin tehdä sen kesällä, kun seuraavan kerran nähdään kasvotusten.
Mutta tänään. Soitin isälle ja jotenkin alusta alkaen kaikki oli kuin ennenkin. Puhuttiin rakentamisesta, kirvesmiehen työstä, jälleenrakentamisen ajasta ja kaavoituksesta. Ihan kuin olisin saanut takaisin jotakin, minkä olin hukannut ja aikaa sitten.
Ehkäpä syytä on minussakin. En kai millään usko sitä, että minunkin isäni (67 v.) vanhenee päivä päivältä. Ehkäpä siihen liittyy kaikenlaisia ajatuksia ja pelkoja, mitä en osaa ajatellakaan. Nyt kun pää on saatu taas auki, kokeillaan, onnistuisiko niistä puhua joku kerta.
Koska muutkin listaavat asioita, joista pitävät tai eivät pidä, niin minäkin yritän.
Pidän (ei tärkeysjärjestyksessä)
-hapankorppu, jossa metwurstia
-hyvä teatteriesitys, joka tuo esille mielenkiintoisen ajatuksen tai väitteen
-musikaali, jossa kauniita lauluja ja jota voi katsoa ilman aivoja
-mikä tahansa juttu, jossa joukko ihmisiä alkaa tanssia samoilla askeleilla
-musta huumori
-tilannekomiikka
-kirjallisuus
-lasillinen punaviiniä ja Täydelliset naiset
-se virne pupun kasvoilla, josta tietää kyllä, mitä seuraa
-raparperimehu
-ystävät
-suku
-se, kun koira unissaan kellahtaa selälleen nukkumaan ja pienet tassut kohoavat kohti taivasta kuin minareetit
-aamuraukea loikoilu sängyllä
-kreikkalainen ruoka
-alatyylinen huumori hyvässä seurassa
-uudet, vaikeat/tylsät asiat, joista yhtäkkiä huomaa pitävänsä
-aurajuusto
-vihreät oliivit
-ajattelemaan kannustaminen koulussa
En pidä:
-jääkiekko
-formulat
-fundamentalismi
-kotiviini
-veripalttu
-mielistelevä oppilas
-The Sound of Music -musikaali
-kotiaineiden korjaus
-aikuisten ihmisten paapominen
-tunneterrorismi
-kärkiä kohti suippenevat miestenkengät
Pupu suunnittelee huomisen tunteja ja näyttää tapansa mukaan komealta. Että tuollaisen saattoi löytää!
Aikoinani lähdin ex-poikaystäväni seuraksi Jyväskylän prideen. Ei pitänyt mennä, mutta hän oli varannut itselleen ja sen hetkiselle miehelleen kahden hengen huoneen jostakin hotellista ja kun suhde yhtäkkiä päättyi, oli hänellä ylimääräinen miespaikka. Kun olin joka tapauksessa pian matkalla pohjoiseen, päätin lähteä mukaan.
Tapasin Ainolan tanssilavalla komean miehen, jolla myöskään ei ollut ollut tarkoitus tulla paikalle. Kaverit olivat vain lähteneet mökilleen Itä-Suomeen ja autossa oli ollut tilaa.
Se kysyi, lähtisinkö tanssimaan. En lähtenyt. Kesällä tulee yhdessäoloa täyteen viisi vuotta.
Vielä olisi yksi sisäurakka jäljellä, toisen kamarin maalaus. Tarkoituksenamme on säilyttää tupa ja vieraskamari entisellään, mutta toisesta, n. 1920-luvulla rakennetusta kamarista tehdään vähän modernimpi, jottei elämä tunnu siltä, että kotimuseossa asuttaisiin.
Lattian maalaus alkoi nyt viikonloppuna pohjamaalin sivelyllä. Vielä toinen kerros ja sitten pitäisi miettiä sopiva seinien väri. Ehdotuksia?
Mamman matot toiselta puolen katsottuna. Ihana äiti minulla!
Olipas hauska illanvietto. Pupu jäi siis kursseilemaan ja minä lähdin viiden naispuolisen ystävän kanssa torpalle.
Matkalla innostuttiin vähän ruokaostoksien kanssa ja lopputuloksena oli mm. puolitoista kiloa tomaatteja, ainekset neljään kinkku-parsakaali-aurajuustopiiraaseen ja kaksi vuokaa omenahyvettä.
Juttujen taso oli matala; se alkoi riippurintaisesta saunatontusta ja päättyi aamulla rusinasopalla dupattuun pornoelokuvaan. Siis ehdottomasti niitä juttuja, joita ei edes kannata yrittää kertoa kenellekään, joka ei ollut paikalla.
Jokainen vieras kehui mökin viihtyisyyttä ja tunnelmaa. Se tuntui hyvältä, varsinkin kun koko vapaa-aika ja vapaa raha on löytänyt paikkansa. On kivaa kuulla toistenkin suusta, että satsaus oli kaiken sen vaivan arvoinen.
Kaikki lupasivat tulla toistekin. Varsinkin kesä ja puutarha kiinnostivat. Voi kun pian lumi sulaisikin ja pääsisi pihalle. Mutta ei, lunta vain sataa ja viima käy.
Äidin kutomat matot ovat nyt vihdoinkin torpan lattialla. Täytyy vielä soittaa mammalle ja kiittää oikein kunnolla!
Tänään suuntaan kohti torppaa - ensi kertaa ilman pupua, koska hänellä on taas viikonloppukurssi ja sunnuntaina puutarhamessut messukeskuksessa. Taidan takavarikoida hänen lompakkonsa ennen kuin päästän hänet sinne.
Yksin ei kuitenkaan tarvitse mökille mennä, vaan neljä ystävää lähtee mukaan. Kukaan heistä ei ole nähnyt torppaa valmiina, yksi on ollut vuosi sitten purkamassa lattialankkuja. Jännittää näyttää lopputulosta..!
Ja koira lähtee tietysti mukaan. Katsotaan, kenen vuoteen jalkopään se valloittaa. Kotona se nukkuu pupun peiton alla, käy vilvoittelemassa lattialla joka kymmenes minuutti ja kömpii sitten takaisin peiton alle. Minä olen niin herkkäuninen, että eläin on oppinut, että sen on turha kuvitellakaan pääsevänsä minun peittoni alle.
Muuten koiralla ei näytä isommin sääntöjä olevan. Pupu ilmeisesti kannattaa koirankasvatuksessa Summerhill-pedagogiikkaa; kyllä se itse rajansa löytää!