(Nuoren) opettajan varaventtiili

Loma on lomittu ja töihin piti palata jälleen. Koko pääsiäinen meni työn merkeissä torpan ulkolaudoitusta vaihtaessa. Kahdestaan ei onneksi tarvinnut olla, vaan koko ajan seurana oli tuttu miespariskunta, jotka osasivat puutyön jalon taidon. Talkooväkenä kävivät sekä minun että pupun veljet ja pupun kummipoika.

Homma oli työläämpää kuin luultiinkaan ja veranta jäi vielä laudoittamatta ja nurkkien hirrenpäät koteloimatta. Muutenkin homma meni välillä aika näpertämiseksi, koska osa torpasta on rakennettu hylkyhirrestä, joten seinien suoruuden kanssa oli vähän niin ja näin. Mutta talo on vanha eivätkä vinooudet meitä haittaa. Luulen, että 150-vuotiaana on minullakin vaikka minkälaista koloa ja mutkaa...

Luonnollisestikin säätiedotus lupaa sadetta koko pääsiäiseksi. Mitenkäs silloin töitä tehdään?

Perhana!

Huomenna pitäisi lähteä torpalle ja tänään onkin kova tohina saada kaikki valmiiksi. Pupu paistaa pullaa talkooväelle, minä kirjoitan ostoslistaa. Kuinka paljon kuusi henkeä syö? Paljonko teen bortsh-keittoa, paljonko varaan aineksia minestronea varten? Entä lammasta? Makkaraa? Leipää? Olutta? Viinaa?

Mihin asti Ramirent on auki, jotta voi hakea varaamansa rakennustelineet? Kuinka paljon nauloja naulapyssyyn? Tervapaperia?

Huomisen oppitunnit? Pyh, mietin samalla kun avaan luokan oven... Huomenna oppilaani saavat todella rutiininomaista opetusta. Vapaa-aika haittaa leipätyötä.

Tänään oppilaat palauttivat lukupäiväkirjat niistä teoksista, joita käytiin yhdessä etsimässä kirjastosta.

Selasin tekstejä hieman ja tulin heti iloiselle päälle. Liki kaikissa niissä kirjoissa, mitä vinkkasin oppilaille, oli kommentteja, kuten 'ihan erilainen kuin ennen olen lukenut', 'paras kirja ikinä', 'ihan outoa tekstiä, mutta samalla tosi jännää'. Olin onnistunut raottamaan kasiluokkalaisille ovea aikuisten kirjallisuuden maailmaan.

'Kun tätä luki, miettii, miksi sitä on lukenut niin paljo roskaa anorexiasta ja jengitappeluista. Kiitti ope!'

Hassua, miten alkaa pitää kaikkia bloggaajia jollakin tapaa ystävinään. Surffaan virtuaalimaailmassa lueskelemassa virtuaalisia kuulumisia. Olisi hauska tavata ihmiset joku kerta. Muistelen, että joku kertoi city.fi-sivuston chattaajat ovat tavanneet toisiaan livenä.

Tässä tilanne eristyksen jälkeen. Purut vaihdettu selluvillaan, seinissä levy viimaa vastaan. Pääty jäi vielä hieman kesken, koska tikkaat eivät ihan riittäneet harjalle asti ja koska sähkölinjan kiinnityksen kanssa tulee hieman ongelmia. Linjassa kulkee useamman voltin jännite, eikä viitsisi oikein kovin mennä omin päin ronkkimaan.

Ihanaa päästä töihin lepäämään!

Pääsiäisenä tulee talkoolaisia naulaamaan ulkolaudoitusta seinään ja siksi torpalla piti tehdä viime työt ennen sitä.

Koska torppaa oli 1920-30 -luvulla laajennettu, työsarkaa riitti. Kolmasosa torpasta ei olekaan hirsirakenteista, vaan lautaa ja sahanpurueristettä. Rakenne on turhankin yksinkertainen: puru on kahden laudan välissä. Siinä se. Siksipä vesi oli päässyt ulkolautojen välistä kostuttamaan eristeitä.

Viikonloppuna irroitimme koko ulkolaudoituksen, poistimme kostean purun, naulasimme tilalle tuulensuojalevyt ja täytimme välit selluvillalla. Pölinää riitti, mutta onpahan rakenne samalla sekä hengittävä, eristävä että sellainen, jotta torppa pysyy pystyssä toisestkin 150 vuotta!

Kuvassa sivuseinä purujen poistamisen jälkeen. Huomaa hienot sammaleristeet ikkunan ympärillä.

Palattiin juuri torpalta, jossa tehtiin paljon duunia pääsiäisen suururakkaa varten. Sain sen kamarinkin lattian maalattua. Tässä tulos. Kuvia muusta työstä huomenissa.

Paavo Haavikon sanoin: "Miksi toisten elämä juoksee vetenä joessa ja itse on kivenä koskessa?"

Minkä takia toisten ihmisten elämä tuntuu aina jännemmältä kuin oma? Muut reissaavat ulkomailla, ovat trendikkäitä, tekevät väikkäriä ja ovat Salaperäisiä ja Jännittäviä. Itse pakertaa samaa päivästä toiseen ja iloitsee, jos joskus saa edes mennyksi ulos syömään. Ulkomailla asumisestakin on jo kymmenisen vuotta.

Eniten arveluttaa se, onko minun elämäni nyt tässä. Että tällaisenako se pysyy lopun aikaa, muuttumatta, vaihtumatta. <huokaus>

Kävin eilen illansuussa koiran kanssa kävelyllä. Satuin kulkemaan tietä, jonka päässä louhittiin ilmeisesti kulkuramppia Kakolanmäen alle tulevaan tunnelistoon. Menin lähemmäs katsomaan, koska paikalla, missä tavallisesti on ollut pystysuoraa kallioseinää, olikin nyt luola, josta kuului sihisevää ääntä ja josta hohkasi kirkasta, savunsekaista valoa.

Kuva oli kuin tieteiselokuvasta napattu. Luolassa oli kone, jolla ilmeisesti betonoitiin kattoa, jotteivät pikkukivet tipahtelisi alas. Mutta millainen kone! Se oli kuin mekaaninen hirviö; tulevaisuuden koneellinen dinosaurus! Sen ruumis liikkui telaketjuilla ja kuljettaja istui moottoriosan päällä kuin seikkailuelokuvan hirviön kesyttänyt sankari. Koneen vartalosta erkaantui pitkä, suippeneva puomi, kuin kaula, joka johti betonia sylkevään suuttimeen. Sen liikkeet olivat kuin pään; välillä se katseli ylöspäin, välillä sivuilleen, ja löydettyään sopivan kohdan se oksensi vaaleaa savuavaa sementtiä.

Katsoin laitetta lumoutuneena. Koira nuuskutteli innoissaan löytämäänsä edellisviikkoista pissaa, mutta kun se huomasi koneen, se jähmettyi paikalleen. Silloin, juuri silloin konehirviö käänsi päänsä meihin päin, katsoi meitä tarkkaan ja syöksi pitkän höyryävän paineilmasyljen meihin päin. Koira säikähti ja ryntäsi kauhuissaan pakoon. Kone katsoi meitä vielä hetken ja vetäytyi sitten hiljaa piiloon syvemmälle luolaansa.

Hurja tunne. Kuin olisin törmännyt suoraan ahdistavaan elokuvaan. Kesti kauan ennen kuin koira suostui pysähtymään.