Alustus on pidetty. Meni ihan hyvin, vaikkakin sekoitin pari termiä toisiinsa. Lääninhallituksen edustaja tuli vielä kaffetauolla kiittämään osallistumisesta ja kysyi, olisiko minulla mielenkiintoa tulla heidän muihinkin, toisissa kaupungeissa pidettäviin koulutustilaisuuksiinsa kouluttajaksi.
Ja minä kun olin ihan hermostunut ja tönkkö ja triviaalitietoinen...
Päiväkodin pihassa kaksi lasta, tyttö ja poika keskustelivat.
Poika: Sä kiusaat aina.
Tyttö: Enkä kiusaa.
Poika: Kiusaat.
Tyttö: En.
Poika: Mä en enää leiki sun kanssa.
Tyttö: Leikitpä.
Poika: En leiki. (Yrittää nousta keinusta)
Tyttö: Jos sä nouset, mä pussaan sua. (Poika vilkaisee tyttöä kulmiensa alta.) Kovasti. Monta kertaa.
(Poika huokaisee raskaasti ja istuu takaisin keinuun.)
Väsään powerpointtia alustusaiheesta. Tänään sain koulutustilaisuuden ohjelman ja osallistujalistan, jotta voin suunnitella alustuksen juuri heille. Suurin osa on tavallisia opettajia, joten on hassua kertoa systeemistä heille, koska he tietävät sen muutenkin. Siksi täytynee muuttaa sisältöä niin, että se kuvaa juuri meidän koulumme oloja.
(Jos et ollenkaan ymmärrä, mistä kirjoitan, kts. bloggaus syyskuun 13. päivältä.)
Powerpontit ovat mielestäni hankalia. Ei siksi, etten osaisi niitä tehdä, sillä se on aikas helppoa. Pikemminkin inhoan niitä luennoitsijoita, jotka haluavat väsätä monimutkaisia esityksiä, jossa kirjaimet pomppivat, otsikot pyörivät ja teksti vaihtaa suuntaa. Silloinhan huomio karkaa kokonaan itse asiasta.
Yritän siis väsätä esitystä, joka tappele huomiosta minun kanssani, mutta joka ei myöskään ole kuolettavan tylsä...
Perjantaina olisi itse alustuksen pito. Jännittää taas...
Naapurin pariskunta soitti tänään. Rupattelivat ensin ihan muuta, kiertelivät ja kaartelivat, höpisivät säästä ja lopulta, ihan vainvihkaa kertoivat, että ostivat sitten sen meidän torpan naapuritönön.
Olin juuri ulkoiluttamassa ötökkää ja kirkaisin pienen ei-kovinkaan-hetsku -kirkaisun Hotelli Hamburger Börsin sisäänkäynnin kohdalla niin, että taksista nouseva tupeerattuhiuksinen daami päättikin odottaa autossa vielä hetken.
Kivaa. Hulppeaa. Jännää. Ensinnäkin siksi, että naapuritalokin tulee kuntoon eikä kulje hiljalleen tuhoaan kohti. Sekä pupu ja minä että naapuripariskunta arvostamme vanhoja rakennuksia ja arkkitehtuuria niin, että jokainen yksinään lahoava maatalo raastaa sydäntä.
Toisaakseen on kivaa, että juuri kaveripari osti paikan. Että juuri ne, joiden kanssa tykätään viettää aikaa. Nyt asutaan tien vastakkaisilla puolilla ja pian ystävyys jatkuu maaseudulla.
Ja tosi tyytyväisiä saavat olla hintaan! Kahdeksan tonnia vanhasta mummonmökistä, hehtaarin maa-alasta ja kolmesta piharakennuksesta - saunasta, kärryvajasta ja navetasta, jossa on myös aitta, vanha kanala, sikala ja tall. Mitäpä noilla piharakennuksilla tekee, mutta on kiva, kun ne siinä pihapiiriä rajaavat.
Ajatelkaa, kahdeksan tonnia! Saako sillä edes kahta neliötä Helsingistä?
Sanokaa nyt joku, millaista siellä bileissä oli? Oliko kivaa? Mukavaa? Hauskaa? Muuta, mitä?
No? No? No?
Nimim. Tahtoo tietää