Kun seuraa Kosovo uutisia ei voi kuin hämmästellä miten vähän maailma on sadassa vuodessa muuttunut. Serbinationalismi oli kiihkeätä 1900-luvun alussa ja kulminoitui Itävalta-Unkarin kruununperillisen murhaan Sarajevossa 1914.
Se miten serbit käsittävät oman alueensa on aina poikennut siitä miten muut kansat ja kansainvälinen yhteisö on Serbian rajat nähnyt.
Serbia ei kuitenkaan ole ollut yksin, vaan kuten sata vuotta sittenkin sillä on mahtava tukija – Venäjä. Jos Venäjä olikin sata vuotta sitten savijalkainen jättiläinen sai se monimutkaistaen liittosopimustensa ansioista kytketyksi aikansa suurvallat Englannin ja Ranskan puolelleen. Ja samalla siis Serbian puolelle. Lopulta seurasi sota, josta Eurooppa ei ehkä osin vieläkään ole toipunut. Serbia tosin hyötyi ensimmäisestä maailmansodasta välillisesti paljonkin, koska siitä tuli uuden Jugoslavian kuningaskunnan johtava valtio. Ja tästä kenkä puristanee nytkin.
Venäjä ei enää ole savijalkainen jättiläinen, tosin sillä ei ole mahtavia liittolaisiakaan. Se on kuitenkin entisen supervallan perillinen ja varmaankin maailman sotilasmahdeista numero kakkonen. Siksi ei olekaan samantekevää, jos Venäjä varoittaa Natoa ja EU:a tukemasta Kosovon itsenäisyyttä.
Käytännössä Yhdysvallat sekä moni muu Nato- ja EU- maa sen perässä on jo tunnustanut Kosovon itsenäisyyden. Suomi ei vissiin vielä. Täällä niin kovin Ahtisaaren ansioksi mainittua itsenäistymistä ei ole viime päivinä enää hehkutettu. Näyttää siltä, että rauhanguru ei saanut neuvotteluissaan mitään erityistä aikaiseksi. Kosovo olisi itsenäistynyt joka tapauksessa ja Serbia vastusti sitä. Neuvottelut taisivat vaan lykätä kriisiä.
Nyt tarvitaan sitä todellista crisis managementtia, mutta missä luuraa rauhanguru? Ja Suomen valtiojohto on, kuten tavallisesti, pupu pöksyssä. Koska valtiojohtomme strategia on miellyttää ja hyväksyä sanelupäätökset kaikilla areenoilla ja kaikissa kysymyksissä, on nyt vaikea tietää mihin suuntaan kumartaisi. Se kun on vissiin opittu, että kumartaessa itään pyllistää länteen ja päinvastoin.
Sinänsä Serbian johdon asenne on kummallinen, miksi pitää kynsin hampain kiinni alueesta, jonka väestö on haluaa itsenäistyä ja on kielellisesti ja uskonnollisesti aivan eri kuin emämaan väestö? Mitä hyötyä tällaisesta alueesta on maalle?
Maan johto kuitenkin huomasi tehneensä suuren mokan manipuloidessaan suurmielenosoituksen joka riistäytyi käsistä. Nyt sitten on selitysten ja kenties vuoropuhelun aika.
Toivottavasti Belgrad 2008 ei ole sama kuin Sarajevo 1914.
